Seurakuntayhtymässä taloutta ja omaisuutta hoidetaan yhdessä
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tavoitteena on huolehtia yhteisistä asioista tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, jotta paikallisseurakunnat voivat keskittyä omaan perustehtäväänsä.
Keskitettyä taloudenhoitoa
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä paikallisseurakunnat ja yhteinen talous kulkevat käsi kädessä. Seurakunnilla on laaja toiminnallinen, taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys, ja ne vastaavat omalla alueellaan seurakuntatyön perustehtävistä.
Seurakuntayhtymässä taloutta ja omaisuutta hoidetaan keskitetysti, jotta seurakuntien toimintaedellytykset voidaan turvata tasapuolisesti koko alueella. Yhteinen talous mahdollistaa suurten investointien suunnittelun ja toteuttamisen sekä seurakuntien tukemisen silloin, kun toimintaympäristö muuttuu.
Kirkkolain mukaisesti seurakuntayhtymä vastaa muun muassa:
- kirkollisesta verotuksesta
- kirkollisveron ja muiden yhteisten tulojen jakamisesta seurakuntien kesken
- maksuista Kirkon keskusrahastoon
- seurakuntien taloushallinnosta, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta
Yhteinen talous mahdollistaa tasapainoisen toiminnan koko alueella ja tukee seurakuntia erilaisissa tilanteissa.
Vuoden 2026 talousarvio
Vuodelle 2026 seurakuntayhtymän talouden ennakoidaan olevan 1,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarvion toimintatuotot ovat 11,3 miljoonaa euroa, toimintakulut 46,1 miljoonaa euroa ja toimintakate 34,8 miljoonaa euroa.
Valtionrahoituksen merkittävät leikkaukset ovat vaikuttaneet erityisesti hautaustoimeen, minkä vuoksi hautaustoimen maksuja on korotettu. Tämä näkyy talousarviossa toimintatuottojen runsaan 6 prosentin kasvuna.
Samalla kymmenen paikallisseurakunnan määrärahoja on vuodelle 2026 korotettu yhteensä 453 000 eurolla. Korotuksilla turvataan seurakuntien toimintaa, erityisesti diakonian alueella, jossa avun tarve on kasvanut.
Investointeja tulevaisuuteen
Seurakuntayhtymän investointisuunnitelma vuosille 2026–2028 on yhteensä 66,8 miljoonaa euroa. Merkittävimpiä hankkeita ovat:
- Turun tuomiokirkon peruskorjaus
- Heinänokan leirikeskuksen uudisrakennus
- seurakuntien toimitalon peruskorjaus
Investoinneilla huolehditaan siitä, että seurakuntien tilat ja toimintaympäristöt palvelevat seurakuntalaisia myös tulevaisuudessa.
Talousasiakirjat ja lisätiedot
- Talousarvio 2026: sivut 1–62 / sivut 63–101 (linkit avautuvat uudessa välilehdessä)
- Talousarvio 2025: sivut 1–71 / sivut 72–147 (linkit avautuvat uudessa välilehdessä)
- Tilinpäätös 2024: sivut 1–99 / sivut 100–187 (linkit avautuvat uudessa välilehdessä)
Vastaavat tiedot saat tarvittaessa myös seurakuntayhtymän taloustoimistosta.