Siirry sisältöön

Muskarit ja kuorot

Muskareissa körötellään, lauletaan, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia. Osassa seurakunnistamme on lisäksi kuoroja lapsille.

Vauva narskuttaa marakassia suussaan. Taustalla muita vauvoja äitiensä kanssa.

Tervetuloa muskariin!

  • Muskareissa lapset saavat laulaa, leikkiä ja soittaa rytmisoittimilla.

  • Osa muskareista on maksuttomia, osassa on kausimaksu.

  • Muskareiden ohjelmassa huomioidaan lapsen ikävaihe ja taidot.

  • Muskareita ohjaavat seurakuntien lastenohjaajat.

Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarit tarjoavat musiikin riemua. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskarit tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Seurakunnan muskarissa lasten hengellisetkin laulut ovat osa toimintaa.

Syksyn 2026 maksulliset muskarit

Ilmoittautuminen syyskauden maksullisiin muskareihin alkaa ma 3.8. klo 10.

Muskarin kesto on noin 30 min. Maksu syyskaudelta on 35 € ja se maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Hinta on perhekohtainen. Jos perhe käy kahdessa eri ryhmässä, maksetaan kummastakin ryhmästä erikseen. Voit ilmoittautua myös muun kuin oman seurakuntasi ryhmiin.

Muskareissa 0–1-vuotiaiden ryhmä on tarkoitettu alle 1-vuotiaille lapsille. Perheryhmä on tarkoitettu 1 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille sekä niille perheille, joista ryhmään tulee sisarukset.

Kaarina
  • Kaarinan kirkko tiistaisin Muskari 1 klo 9.00–9.30 (perhemuskari)
  • Kaarinan kirkko tiistaisin Muskari 2 klo 10.15–10.45 (0–1-vuotiaat)
  • Poikluoman seurakuntatalo tiistaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat)
  • Poikluoman seurakuntatalo tiistaisin Muskari 2 klo 14.45–15.15 (perhemuskari)
  • Poikluoman seurakuntatalo torstaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 0–1-vuotiaat)
  • Poikluoman seurakuntatalo torstaisin Muskari 2 klo 14.45–15.15 (perhemuskari)
  • Littoisten seurakuntatalo maanantaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat)
  • Littoisten seurakuntatalo maanantaisin Muskari 2 klo 14.45–15.15 (perhemuskari)
Martti
  • Martin seurakuntatalo maanantaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat)
  • Martin seurakuntatalo maanantaisin Muskari 2 klo 15.15–15.45 (perhemuskari)
  • Martin seurakuntatalo torstaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat)
  • Martin seurakuntatalo torstaisin Muskari 2 klo 15.15–15.45 (perhemuskari)
Paattinen
  • Paattisten seurakuntatalo torstaisin Muskari 1 klo 16.45–17.15 (perhemuskari)
  • Paattisten seurakuntatalo torstaisin Muskari 2 klo 17.45–18.15 (perhemuskari)
Yli-Maaria
  • Yli-Maarian seurakuntatalo maanantaisin Muskari 1 klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat)
  • Yli-Maarian seurakuntatalo maanantaisin Muskari 2 klo 14.30–15.00 (perhemuskari)

Maksullisten ryhmien lisäksi seurakunnissa järjestetään myös avoimia ja maksuttomia muskareita. Niistä löydät tietoa alta.

Muskariryhmiä

Taapero roikottaa triangelia edessään.

Martinseurakunta

Avoin perhemuskari

ma 17.8.–pe 18.12.2026

Perjantaisin klo 9.30–10

Hirvensalon seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Muskarin jälkeen voi jäädä leikkimään ja kahvittelemaan klo 11 saakka.

 

Ota yhteyttä

Pieniä värikkäitä tamburiineja ja punainen shifonkikangas pinossa.

Maarian seurakunta

Halisten avoin iltamuskari torstaisin

to 20.8.–to 10.12.2026

torstaisin klo 17.30-18.00

Halisten seurakuntatalo

Avaa Sulje
Halisten iltamuskari torstaisin klo 17.30.-18.
Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskari tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Muskariin osallistutaan yhdessä oman aikuisen kanssa.

Ota yhteyttä

Pieniä värikkäitä tamburiineja ja punainen shifonkikangas pinossa.

Henrikinseurakunta

Henrikinkirkon muskari

ti 15.9.–ti 8.12.2026

tiistaisin klo 16.30-18

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Tervetuloa muskariin!

Muskari pidetään kirkkosalissa klo 17.30-18.00, ja sitä ohjaavat seurakunnan lastenohjaajat Marika ja Henna.

Olet lämpimästi tervetullut viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Halutessasi voit tulla jo klo 16.30 Henrikinkirkon seurakuntasaliin leikkimään, juttelemaan ja kahvittelemaan – tai piipahtaa mukaan vain muskariin.

Muskari on avoin ihan kaikille.

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.

Piikkiön seurakunta

Iltamuskari

ma 24.8.–ma 7.12.2026

Maanantaisin klo 17.30-18.00

Piikkiön seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Tervetuloa perheiden iltamuskariin seurakuntatalon kerhotiloihin maanantaisin klo 17.30–18.00! Muskarin jälkeen on mahdollisuus jäädä mehulle ja keksille, sekä leikkimään aina klo 18.30 asti. Ovet avataan klo 17.15. Muskari on maksuton, eikä edellytä ilmoittautumista. Tule viettämään mukavaa aikaa musiikin parissa ja nauttimaan yhteisestä hetkestä.

Ota yhteyttä

Kaksi aikuista ja kaksi vauvaa istuu lattialla. Vauvojen käsissä on marakassit.

Katariinanseurakunta

Iltamuskari – Hannunniitun seurakuntatalo

ti 18.8.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 18.00 – 19.00

Hannunniitun seurakuntatalo

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Avoin iltamuskari lapsiperheille tiistaisin klo 18.00 – 18.30. Paikkana Hannunniitun srk-talo.

Ovet avataan klo 17.45 ja muskarihetken jälkeen voi jäädä leikkimään ja juttelemaan klo 19.00 saakka. Iltamuskari on maksuton.

Tempo-panda soittaa pianoa Martinkirkossa

Martinseurakunta, Turun tuomiokirkkoseurakunta

Kirkkomuskari perheille aamupäivällä

ti 18.8.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 10.15-10.45

Martinkirkko

Avaa Sulje

Tervetuloa muskariin Martinkirkkoon! Toiminta on maksutonta ja avointa, ei ennakkoilmoittautumista.

Muskarissa musisoimme monipuolisesti lorutellen, rytmitellen, liikkuen ja rytmisoittimia soitellen. Muskaria ohjaavat Tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaajat Merja Forsman ja Niina Toivonen, mukana myös Tempo-panda, Leo-nalle ja Nyyrikki-naakka. Muskarin jälkeen tarjolla kupillinen kuumaa ja rentoa yhdessäoloa. Halutessasi voit ottaa omat eväät mukaan, mahdollisuus myös eväiden lämmittämiseen.

Ota yhteyttä

Tempo-panda soittaa pianoa Martinkirkossa

Martinseurakunta, Turun tuomiokirkkoseurakunta

Kirkkomuskari perheille iltapäivällä

ti 18.8.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 14.15-14.45

Martinkirkko

Avaa Sulje

Tervetuloa muskariin Martinkirkkoon! Toiminta on maksutonta ja avointa, ei ennakkoilmoittautumista.

Muskarissa musisoimme monipuolisesti lorutellen, rytmitellen, liikkuen ja rytmisoittimia soitellen. Muskaria ohjaavat Tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaajat Merja Forsman ja Niina Toivonen, mukana myös Tempo-panda, Leo-nalle ja Nyyrikki-naakka. Ennen muskaria (n. klo 13.50 asti) tarjolla kupillinen kuumaa ja rentoa yhdessäoloa. Halutessasi voit ottaa omat eväät mukaan, mahdollisuus myös eväiden lämmittämiseen.

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.
Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Martinseurakunta

Maanantain Perhemuskari Martissa (Ilmoittauminen alk. 3.8.26)

ma 24.8.–ma 14.12.2026

Maanantaisin klo 15.15–15.45

Martin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Perhemuskari 2 maanantaisin klo 15.15-15.45 ennakkoilmoittautuneille.

Huomasithan myös avoimet, ilmaiset muskarit perjantaisin klo 9.30 Hirvensalon seurakuntakeskuksessa ja tiistaisin klo 10.15. ja klo 14.15 Martinkirkossa. Näihin voit osallistua ilman ilmoittautumista silloin kun sinulle sopii.

Syksyn muskareihin ilmoittautuminen on elokuussa 2026. Muskariajat ovat samat kuin keväällä.

Ilmoittautumislinkki tulee tänne.

Ota yhteyttä

Vauva istuu äitinsä sylissä. Lastenohjaaja ojentaa triangelia vauvan eteen.
Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Martinseurakunta

Maanantain Vauvamuskari Martissa (Ilmoittauminen alk. 3.8.26)

ma 24.8.–ma 14.12.2026

Maanantaisin klo 13.30-14

Martin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Vauvamuskari 1 maanantaisin klo 13.30-14.00 ennakkoilmoittautuneille.

Huomasithan myös avoimet, ilmaiset muskarit perjantaisin klo 9.30 Hirvensalon seurakuntakeskuksessa ja tiistaisin klo 10.15. ja klo 14.15 Martinkirkossa. Näihin voit osallistua ilman ilmoittautumista silloin kun sinulle sopii.

Syksyn muskareihin ilmoittautuminen on elokuussa. Muskariajat ovat samat kuin keväällä.

Ota yhteyttä

Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Kaarinan seurakunta

Muskari Kaarinan kirkolla

ma 17.8.–pe 11.12.2026

Tiistaisin Muskari 1 klo 9.00-9.30 (perhemuskari), Muskari 2 klo 10.15-10.45 (0-1-vuotiaat)

Kaarinan kirkko

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Muskareissa körötellään, lauletaan, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia.

Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarit tarjoavat musiikin riemua. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskarit tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Seurakunnan muskarissa lasten hengellisetkin laulut ovat osa toimintaa.

Seurakunnilla on muskaritoimintaa lähes ympäri vuoden. Muskareita ohjaavat lastenohjaajat.

Ota yhteyttä

Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Kaarinan seurakunta

Muskari Littoisten seurakuntatalolla

ma 17.8.–pe 11.12.2026

Maanantaisin Muskari 1 klo 13.30-14.00 (0-1-vuotiaat), maanantaisin Muskari 2 klo 14.45-15.15 (perhemuskari)

Littoisten seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Muskareissa körötellään, lauletaan, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia.

Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarit tarjoavat musiikin riemua. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskarit tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Seurakunnan muskarissa lasten hengellisetkin laulut ovat osa toimintaa.

Seurakunnilla on muskaritoimintaa lähes ympäri vuoden. Muskareita ohjaavat lastenohjaajat.

Ota yhteyttä

Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Kaarinan seurakunta

Muskari Poikluoman seurakuntatalolla

ma 17.8.–pe 11.12.2026

Tiistaisin Muskari 1 klo 13.30-14.00 (0-1-vuotiaat), Muskari 2 klo 14.45-15.15 (perhemuskari), Torstaisin Muskari 1 klo 13.30-14.00 (0-1-vuotiaat) ja Muskari 2 klo 14.45-15.15 (perhemuskari)

Poikluoman seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Muskareissa körötellään, lauletaan, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia.

Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarit tarjoavat musiikin riemua. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskarit tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Seurakunnan muskarissa lasten hengellisetkin laulut ovat osa toimintaa.

Seurakunnilla on muskaritoimintaa lähes ympäri vuoden. Muskareita ohjaavat lastenohjaajat.

Ota yhteyttä

Mikaelinseurakunta

Perhemuskari

ti 8.9.–ti 8.12.2026

Tiistaisin klo 14-14.30

Mikaelin seurakuntakoti

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Avoimet muskarit Mikaelin seurakuntakodin salissa. Muskarin jälkeen on varattu aikaa kahvitteluun ja jutusteluun.

Muskarinallet Kalle ja Duuri-panda soittavat marakassia Pikku Hansassa

Turun tuomiokirkkoseurakunta

Perhemuskari Hansakorttelissa

to 20.8.–to 17.12.2026

Torstaisin klo 10-10.30

Perhehuone Pikku Hansa, Hansakortteli, 2. krs

Avaa Sulje

Hansakorttelin Perhehuone Pikku Hansassa vietetään torstaisin perhemuskaria 20.8. – 17.12.2026 klo 10-10.30. Muskarissa musisoidaan monipuolisesti lorutellen, rytmitellen, liikkuen ja rytmisoittimia soitellen. Vapaa pääsy, ilmoittautumista ei tarvita. Perhehuoneen löydät Hansan 2. kerroksesta Hansatorin apteekin vierestä käytävän varrelta.

Ota yhteyttä

Kaksi aikuista ja kaksi vauvaa istuu lattialla. Vauvojen käsissä on marakassit.

Maarian seurakunta

Riimin avoin kirkkomuskari keskiviikkoisin

ke 19.8.–ke 2.12.2026

keskiviikkoisin klo 13.00-15.00

Riimi

Avaa Sulje

Riimin avoin kirkkomuskari keskiviikkoisin 0-5-vuotiaille lapsille yhdessä oman aikuisen kanssa. Kirkkomuskarihetket ovat klo 13.30 ja klo 14.30 Riimin kirkkosalissa, käynti Friskinpolun puolelta ovesta E2.

Ota yhteyttä

Vauva istuu äitinsä sylissä. Lastenohjaaja ojentaa triangelia vauvan eteen.

Henrikinseurakunta

Skappelin keskiviikko – iltamuskari

ke 23.9.–ke 2.12.2026

joka toinen keskiviikko klo 16-18

Skanssin Skappeli, Skanssinkatu 10

Avaa Sulje

Skappeli on lämminhenkinen ja viihtyisä kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa. Meille voit tulla rentoutumaan, viettämään aikaa yhdessä ja tapaamaan muita perheitä.

Tarjoamme monipuolista toimintaa ja tekemistä perheille koulutettujen lastenohjaajien ohjauksessa. Skappelissa järjestetään keskiviikkoisin joka toinen viikko (parittomat viikot alkaen 23.9.) muskarituokio klo 17.30, johon perheet voivat osallistua matalalla kynnyksellä yhdessä lasten kanssa.

Toiminta on avointa ja maksutonta, joten voit poiketa paikalle juuri silloin kun sinulle sopii – ilman ennakkoilmoittautumista.

Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä. Voit halutessasi tuoda mukanasi omia eväitä lapsille, ja tarjoamme paikan päällä kahvia, teetä ja mehua.

Tervetuloa viettämään mukavia hetkiä Skappeliin!

Ota yhteyttä

Lapsi pitää marakassia suussaan.

Turun tuomiokirkkoseurakunta

Skappelin maanantai – muskari

ma 17.8.–ma 14.12.2026

maanantai klo 9-12

Skanssin Skappeli, Skanssinkatu 10

Avaa Sulje

Skappeli on viihtyisä ja lämminhenkinen kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa. Meille voit tulla viettämään aikaa yhdessä, rentoutumaan ja tapaamaan muita perheitä.

Tarjoamme monipuolista ja ohjattua toimintaa perheille koulutettujen lastenohjaajien järjestämänä. Maanantaisin Skappelissa järjestetään muskarituokio klo 10.30, johon perheet voivat osallistua matalalla kynnyksellä yhdessä lasten kanssa.

Kaikki toimintamme on avointa ja maksutonta – voit tulla paikalle silloin, kun sinulle sopii, ilman ilmoittautumista. Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä.

Voit tuoda lapsille omia eväitä ja naposteltavia. Tarjoamme kahvia, teetä ja mehua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.

Henrikinseurakunta

Skappelin perjantai – muskari

pe 21.8.–pe 18.12.2026

perjantaisin klo 9-15

Skanssin Skappeli, Skanssinkatu 10

Avaa Sulje

Skappeli on viihtyisä ja lämminhenkinen kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa. Meille voit tulla viettämään aikaa yhdessä, rentoutumaan ja tapaamaan muita perheitä.

Tarjoamme monipuolista ja ohjattua toimintaa perheille koulutettujen lastenohjaajien järjestämänä. Perjantaisin Skappelissa järjestetään muskarituokio klo 10.30, johon perheet voivat osallistua matalalla kynnyksellä yhdessä lasten kanssa.

Kaikki toimintamme on avointa ja maksutonta – voit tulla paikalle silloin, kun sinulle sopii, ilman ilmoittautumista. Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä.

Voit tuoda lapsille omia eväitä ja naposteltavia. Tarjoamme kahvia, teetä ja mehua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.

Turun tuomiokirkkoseurakunta

Skappelin perjantai – muskari

pe 21.8.–pe 18.12.2026

perjantaisin klo 12-15

Skanssin Skappeli, Skanssinkatu 10

Avaa Sulje

Skappeli on viihtyisä ja lämminhenkinen kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa. Meille voit tulla viettämään aikaa yhdessä, rentoutumaan ja tapaamaan muita perheitä.

Tarjoamme monipuolista ja ohjattua toimintaa perheille koulutettujen lastenohjaajien järjestämänä. Perjantaisin Skappelissa järjestetään muskarituokio klo 14, johon perheet voivat osallistua matalalla kynnyksellä yhdessä lasten kanssa.

Kaikki toimintamme on avointa ja maksutonta – voit tulla paikalle silloin, kun sinulle sopii, ilman ilmoittautumista. Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä.

Voit tuoda lapsille omia eväitä ja naposteltavia. Tarjoamme kahvia, teetä ja mehua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.

Henrikinseurakunta

Skappelin torstai – muskari

to 20.8.–to 17.12.2026

torstai klo 13-16

Skanssin Skappeli, Skanssinkatu 10

Avaa Sulje

Skappeli on viihtyisä ja lämminhenkinen kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa. Meille voit tulla viettämään aikaa yhdessä, rentoutumaan ja tapaamaan muita perheitä.

Tarjoamme monipuolista ja ohjattua toimintaa perheille koulutettujen lastenohjaajien järjestämänä. Torstaisin Skappelissa järjestetään muskarituokio klo 14, johon perheet voivat osallistua matalalla kynnyksellä yhdessä lasten kanssa.

Kaikki toimintamme on avointa ja maksutonta – voit tulla paikalle silloin, kun sinulle sopii, ilman ilmoittautumista. Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä.

Voit tuoda lapsille omia eväitä ja naposteltavia. Tarjoamme kahvia, teetä ja mehua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Taapero roikottaa triangelia edessään.
Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Martinseurakunta

Torstain Perhemuskari Martissa (Ilmoittautuminen alk. 3.8.26)

to 27.8.–to 17.12.2026

Torstaisin klo 15.15–15.45

Martin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Perhemuskari torstaisin klo 15.15-15.45 ennakkoilmoittautuneille.

Huomasithan myös avoimet, ilmaiset muskarit perjantaisin klo 9.30 Hirvensalon seurakuntakeskuksessa ja tiistaisin klo 10.15. ja klo 14.15 Martinkirkossa. Näihin voit osallistua ilman ilmoittautumista silloin kun sinulle sopii.

Syksyn muskareihin ilmoittautuminen on elokuussa 2026. Muskariajat ovat samat kuin keväällä.

Ota yhteyttä

Vauva istuu äitinsä sylissä. Lastenohjaaja ojentaa triangelia vauvan eteen.
Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Martinseurakunta

Torstain Vauvamuskari Martissa (Ilmoittautuminen alk. 3.8.26)

to 27.8.–to 17.12.2026

Torstaisin klo 13.30-14

Martin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.2026

Vauvamuskari 3 torstaisin klo 13.30-14.00 ennakkoilmoittautuneille. Muskarit on tarkoitettu 0-1-vuotiaille.

Huomasithan myös avoimet, ilmaiset muskarit perjantaisin klo 9.30 Hirvensalon seurakuntakeskuksessa ja tiistaisin klo 10.15. ja klo 14.15 Martinkirkossa. Näihin voit osallistua ilman ilmoittautumista silloin kun sinulle sopii.

Syksyn muskareihin ilmoittautuminen on elokuussa. Muskariajat ovat samat kuin keväällä.

Ota yhteyttä

Mikaelinseurakunta

Vauvamuskari

ti 8.9.–ti 8.12.2026

Tiistaisin klo 13-13.30

Mikaelin seurakuntakoti

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Avoimet muskarit Mikaelin seurakuntakodin salissa. Muskarin jälkeen on varattu aikaa kahvitteluun ja jutusteluun.

Pieniä värikkäitä tamburiineja ja punainen shifonkikangas pinossa.
Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Maarian seurakunta

Yli-Maarian muskarit (ilmoittautuneille)

ma 17.8.–ti 8.12.2026

ma klo 13.30-14.00 (0-1-vuotiaat) ja klo 14.30-15.00 (perhe)

Yli-Maarian seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 3.8.–16.8.2026

Yli-Maarian muskarit maanantaisin klo 13.30–14.00 (0–1-vuotiaat) ja klo 14.30–15.00 (perhe)

Ilmoittautuminen muskariryhmiin alkaa ma 3.8. Muskarimaksu on 35 euroa/syyskausi.

Ota yhteyttä

Lasten kuorot

Kaarinan seurakunta

Kouluikäisten ja nuorten kuoro Hopeanuotit

ma 17.8.2026–su 30.5.2027

Perjantaisin 17.00-18.15, ei loma-aikoina

Kaarinan kirkko

Avaa Sulje

Oletko innokas laulamaan tai etsit uutta musiikkiharrastusta? Kaarinan seurakunnan kuoro Hopeanuotit ovat peruskouluikäisille suunnattu kuororyhmä!

Tärkeää ei ole virheetön laulutaito vaan innokkuus ja ilo laulaa ja musisoida yhdessä. Toiminta on maksutonta ja kaikille avointa. Kuoroon ei ole koelaulua. Kuorossa pääset harjoittelemaan halutessasi myös stemmalauluja ja soolo-osuuksia. Kuoro kokoontuu perjantaisin klo 17.00-18.15 Kaarinan kirkolla.

Kuoron kanssa pääset halutessasi esiintymään useamman kerran vuoden aikana, mutta mukana voi olla muutenkin. Kuoro tekee myös retkiä ja osallistuu kuoroleirille keväällä 2027.

Ota yhteyttä

Piikkiön seurakunta

Lapsikuorot

to 4.6.–to 10.12.2026

Ajankohdat päivitetään myöhemmin.

Avaa Sulje

Etsitkö uutta musiikkiharrastusta? Tule mukaan kuoroon! Virheettömän laulutaidon sijaan tärkeintä on ilo musisoida yhdessä. Kuorot on ilmaisia ja niitä ohjaa Tiina Ilonen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostitse: tiina.ilonen@evl.fi.

Ajankohdat päivitetään myöhemmin.

 

Ota yhteyttä