Diakonian neuvonta ja taloudellinen tuki
Jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia, voit saada ongelmiisi neuvontaa, ohjausta ja joskus myös avustusta diakoniatyöstä.
Millaista tukea voin saada?
Taloudelliset vaikeudet voivat aiheuttaa huolta ja hätää. Diakoniatyöntekijälle voit jakaa huoliasi ja kysymyksiäsi. Diakoniatyöntekijä pyrkii tukemaan ja auttamaan niin, että jatkossa asiat olisivat paremmin. Tämä tapahtuu keskustelulla, selvittämällä, ohjauksella ja neuvoilla jo ennen avustuspäätöstä.
Diakonia voi tarjota esimerkiksi ostokortin ruokakauppaan, myöntää maksusitoumuksen tai maksaa jonkin laskun. Diakoniatyöntekijä ei anna käteistä tai siirrä rahaa tilille. Diakonian antama taloudellinen apu on kertaluonteista eli sitä ei myönnetä jatkuvasti. Taloudellinen apu on aina harkinnanvaraista.
Diakonian taloudellinen tuki on tarkoitettu pääasiassa muutoksiin ja kriiseihin. Yhteiskunnalta saatava tuki haetaan ensin. Diakoniatyöntekijä auttaa sinua tarvittaessa hakemaan näitä tukia.
Miten valmistaudun tapaamiseen diakoniatyöntekijän kanssa?
- Elämäntilanteet ovat erilaisia. Omaan tilanteeseen liittyvät asiat kannattaa tuoda esiin jo ajanvarauksen yhteydessä tai heti tapaamisen alussa.
- Hae jo ennen tapaamista tarvitsemasi Kelan ja Varhan tuet. Myös kielteiset päätökset ovat tärkeitä. Valmiit päätökset nopeuttavat asiasi käsittelyä.
- Kerro myös muiden toimijoiden tekemästä selvityksestä ja tuesta, jotta osaamme ottaa ne huomioon.
- Keskustelun aikana saat ohjausta ja neuvontaa taloudelliseen tilanteeseesi. Voit siksi varata kysymyksiä mukaasi tapaamiseen.
Mitä tapaamisessa tapahtuu?
- Diakoniatyöntekijä on huomaavainen, vaikeiden asioiden keskustelun ammattilainen. Hänen tehtävänään on selvittää etuisuudet, menot ja velat, jos haet taloudellista tukea.
- Tukea myönnettäessä diakoniatyöntekijä selvittää etuisuuksien päätöksiä ja menojen tositteita. Diakonian tukea ei ole tarkoitettu korvaamaan yhteiskunnan tukia vaan lisätueksi niiden jälkeen.
- Selvitämme tuet kanssasi myös siksi, jotta huomaat hakea pitkäaikaiset tuet. Ne ovat pärjäämisen kannalta tärkeimpiä.
- Tapaamisessa pohdimme yhdessä erilaisia ratkaisuja ja mietimme myös tulevaisuutta, jotta taloudellisen tuen ratkaisu on kestävä ja auttaa pitkälle.
- Menojen kartoitusta tehdessämme autamme sinua selvittämään tilannettasi, jotta se ei vaikeutuisi. Saat itsellesi kuvan kokonaistilanteestasi. Keskustelussa voidaan myös yhdessä arvioida, mitkä menot ovat välttämättömiä, mitkä tarpeellisia ja mitkä ovat turhia.
- Diakoniatyöntekijä ohjaa myös muiden palveluiden piiriin, jos hän huomaa siihen tarvetta. Diakoniatyöntekijä voi tarvittaessa auttaa hakemusten tekemisessä.