Maarian kirkkomaa
Kirkon ympärillä oleva hautausmaa on suuruudeltaan puoli hehtaaria.
Maunu Tavastin katu 2, 20380 Turku
1.5.–31.8. klo 7–22
1.9.–30.4. klo 8–21
Pyhäinpäivän viikonloppuna, itsenäisyyspäivänä ja jouluaaton aatosta loppiaiseen klo 7–24.
Hautausmaita ei valaista aukioloajan ulkopuolella.
040 341 7540
työnjohtaja Heli Heistman
Hautausmaalla on vanhoja sukuhautoja noin 220. Uusia uurnahautauksia voidaan tehdä hautausmaan koilliskulmaan perustettuun uurnahautausmaahan.
Kirkkomaalla sijaitsee kaksi muistolehtoa: vanha muistolehto, jonka on suunnitellut Heikki Sarainmaa. Tähän muistolehtoon voidaan edelleen haudata, mutta yhteismuistomerkki on täynnä, joten nimilaattamahdollisuutta ei enää ole. Kirkkomaalla on myös pienoismuistolehtoja, jonka yhteismuistomerkkiin on mahdollista saada nimilaatta.
Muualle haudattujen muistopaikka on pystytetty pääportin oikealle puolelle.
Historia
Nykyinen Maarian eli Räntämäen harmaakivikirkko ajoitetaan vuosiin 1440-1470. Jo sitä ennen paikalla arvellaan olleen puinen kirkko ja hautausmaa. Maaria liitettiin Turkuun vuonna 1944.
Kirkkotarhaa ympäröivä harmaakiviaita on lähes kaksi sataa vuotta vanha. Aidan keltaiset empiretyyliset portit ovat italialaissyntyisen arkkitehti Charles Bassin käsialaa vuodelta 1803.
Kirkkoon hautaamisesta luovuttiin Maariassa vuonna 1804.
Sankarihaudan muistokiven on valmistanut Räntämäen Graniitti. Sankarihautoihin on haudattu 112 sankarivainajaa.
Kirkon pohjoispuolella on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen sukuhauta. Paasin päällä on teos Genius Montanus, suomeksi Vuoren henki. Hän on itse valmistanut patsaan sukuhautaansa varten. Hautamuistomerkin kokonaissuunnitelma on Arkkitehtitoimisto Irma ja Matti Aaltosen.
Parkkipaikat ja saapuminen
Maarian kirkolla ja hautausmaalla on oma parkkialue, jossa on reilusti pysäköintitilaa.
Lisäksi hautausmaalle pääsee julkisilla kulkuvälineillä, joiden aikataulu- ja reittitiedot löytyvät Turun kaupungin palvelusta (linkki johtaa ulkopuoliselle sivustolle ja aukeaa uudessa ikkunassa).