Siirry sisältöön

Vapaaehtoiseksi?

Haluatko antaa aikaasi ja energiaasi muiden auttamiseen? Vapaaehtoistoiminnassa saat uutta sisältöä elämään. Löydät mielekkyyttä arkeen ja yhteyttä ihmisiin. Luot iloa ja tulevaisuususkoa. Voit käyttää omia vahvuuksiasi tai kokeilla ihan uudenlaista tekemistä.

Sinulle on monia vaihtoetoja yksittäisistä vapaaehtoiskeikoista pitkäaikaisiin vapaaehtoistehtäviin.

Vapaaehtoistehtäviä seurakunnissa
Lapset tekevät kämmenistään suuren sydämen.
Vatehuoltoa Karderoopin pöydän ääressä. Kuva Timo Jakonen.
Vapaaehtoinen saattaa vanhusta. Sairaalan käytävä. Kuva Timo Jakone

Hyvää mieltä vapaaehtoistoiminnasta

  • Tekstinlukijoina tai ristinkantajina tekemässä jumalanpalvelusta yhdessä.

  • Kuorolaisena tai ohjelmansuorittajana välität lämpimiä tunteita.

  • Vaatehuoltajalta ehjää ja siistiä päällepantavaa.

  • Ruuan jakelijana auttamassa arkipäivän pärjäämisessä.

  • Keskusteluavussa korvana hänelle, jolla on tarve puhua.

  • Koulusaappaassa tuomassa turvallista arkea nuorille.

Vapaaehtoisena et ole yksin

Vapaaehtoistoiminnassa teet maailmasta vähän paremman paikan meille kaikille. Niin itsellesi kuin muille ihmisille ympärilläsi.

Vapaaehtoisena kannat itsenäisesti vastuuta tehtävästäsi, mutta tukenasi on muita: konkareita ja työntekijöitä. Edustat kirkkoa, palvelet toisia ja autat tilaisuuksien onnistumisessa. Siksi saat tehtävään myös koulutusta ja tukea. Voit valita tehtävän, joka on juuri sinulle sopiva. Rinnallasi on oma työntekijä, johon voit olla yhteydessä, jos jokin huolestuttaa tai kuormittaa.

Et ole yksin: seurakunnissa Turussa ja Kaarinassa toimii 3000-4000 vapaaehtoista. Tervetuloa joukkoon!

 

Hymyilevät eläkeläiset istuvat ulkona rivissä vierekkäin.

Koulutusta vapaaehtoistyöhön

Hienoa, että olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta.

Ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilöön seurakunnassa. Yhteystietoja löydät alta. Tutustu tarjolla oleviin vapaaehtoistehtäviin tai kerro yhteyshenkilölle ideasi siitä, mitä voisit tehdä. Suurin osa vapaaehtoisista tulee tällä tavalla hitaasti tutustuen mukaan toimintaan.

Vapaaehtoistyöntekijöille on perehdytystä, työnohjausta ja kokoontumisia sekä koulutuksia kuten vapaaehtoistyön peruskurssi, leiriavustajakurssi ja Hygieniapassi-koulutus.

Halutessasi voit tutustua vapaaehtoistyöhön ensin valtakunnalliseen verkkokoulutuksen avulla.

Vapaaehtoistoiminnan verkkokoulutus
Kaksi kättä kirjoittaa sydämen muotoisiin post-it lappuihin.

Monta mahdollisuutta

Sinulla on monia erilaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoimintaa järjestävät muun muassa seurakunnat, toimintakeskus Varikot, nuorten aikuisten Makasiini ja kestävän kehityksen keskus vaateapu Karderoopi.

Varikko-toimintakeskuksissa

Varikolla pääset itse järjestämään toimintaa, tekemään hyvää ja luomaan iloa arkeen sekä toivoa ympärillesi. Samalla voit löytää uusia ystäviä ja pääset vaikuttamaan siihen, millainen Varikko on. Varikot tarjoavat paitsi monenlaisia vapaaehtoistehtäviä myös merkityksellistä työtä yhteisössä, jossa ruoka, rauha ja rinnalla kulkeminen ovat keskiössä.

Nuorten aikuisten Makasiinissa

Nuorten aikuisten yhteisö Makasiinissa kukkii iloisenkirjava vapaaehtoisuus. Soitatko tai laulatko? Liity bändiin! Tykkäätkö kokkailla? Tule tekemään ruokaa yhdessä! Haluatko vaikuttaa siihen, miltä messu tuntuu ja näyttää? Osallistu suunnitteluun! Taidetoiminta ja vaikka kuoron johto etsivät vastuuohjaajaansa.

Kirkon keskusteluavussa

Kirkon keskusteluavun vapaaehtoiset päivystäjät toimivat kuuntelijoina ja keskustelukumppaneina apua tarvitseville ihmisille Palvelevassa puhelimessa, chatissa ja nettikirjein. Päivystäjiltä toivotaan halua antaa omaa aikaansa toisten ihmisten hyväksi. Tehtävä edellyttää sitoutumista vaitiolovelvollisuuteen ja tasapainoista elämäntilannetta. Vapaaehtoiseksi päivystäjäksi haluavat käyvät läpi valintahaastattelun sekä peruskoulutuksen. Kysy lisää toiminnanohjaajalta riitta.rasanen@evl.fi.

Vaateapu Karderoopissa

Ispoisissa sijaitsevan diakonian vaateapu Karderoopin toiminnassa auttavat kymmenet vapaaehtoiset esimerkiksi tekstiilien huollossa, korjauksissa, tuunauksessa ja asiakaspalvelussa.

Ruoka-avussa ja yhteisöruokailuissa

Vapaaehtoiset auttavat seurakuntien yhteisöruokailuissa muun muassa Varikoilla. Lisäksi ruokakassien ja muun hävikkiruuan jaoissa tarvitaan vapaaehtoisten apua.

Lahja lapselle

Oletko halukas antamaan aikaasi lasten hyväksi? Turun ja Kaarinan seurakunnat järjestävät joulun alla diakonian Lahja lapselle -keräyksen. Joka vuosi keräystä on ollut toteuttamassa lähes 100 vapaaehtoista ja joululahjan saa sitä kautta noin 1000 lasta.

Tutustu vapaaehtoisiin – lue Liljaa

vapaaehtoistyo.fi

Vapaaehtoistehtäviä voit hakea myös vapaaehtoistyo.fi -verkkopalvelusta, joka on kaikille avoin valtakunnallinen verkkopalvelu. Turun ja Kaarinan alueella vapaaehtoistehtäviä tarjoavat seurakuntien lisäksi monenlaiset yhdistykset ja järjestöt.

Ruokakassijakelua. Vapaaehtoinen ojentaa asiakkaalle leipapakkausta.

Kysy meiltä lisää

Henrikinseurakunta

Kaarinan seurakunta ja Varikko

Katariinanseurakunta

Maarian seurakunta

Martinseurakunta

Mikaelinseurakunta

Paattisten seurakunta

Piikkiön seurakunta

  • Diakoniatyöntekijä

    Katri Elonheimo

    Piikkiön seurakunta

    Ajanvaraus- ja puhelinaika tiistaisin klo 11-12

Tuomiokirkkoseurakunta

Åbo svenska församling

Keskustan Varikko

  • Toimintakeskuksen ohjaaja, vapaaehtoistoiminta

    Taru Rajavaara

    Yhteinen seurakuntatyö | Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Varissuon Varikko

Kirkon keskusteluapu