Siirry sisältöön

Lahjoita ja tee hyvää

Jo kuulumalla kirkkoon olet mukana Suomen suurimmassa hyväntekeväisyysorganisaatiossa. Kirkko Turussa ja Kaarinassa tekee työtä turkulaisten ja kaarinalaisten hyvinvoinnin eteen. Se auttaa myös luomaan hyvän elämän edellytyksiä ohjaamalla budjettivaroistaan kansainvälisen vastuun kantamiseen ja kestävään kehitykseen kehittyvissä maissa. Voit myös itse osallistua hyvän tekemiseen!

Avustusjärjestön työntekijät jakavat vesisäiliöitä Ukrainassa.

Veden jakelua Ukrainassa. Kuva Antti Yrjönen / KUA

Kirkon Ulkomaanapu – tekoja ihmisarvon puolesta

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. Se toimii 12 maassa siellä, missä hätä on suurin Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä sekä Ukrainassa. Kirkon Ulkomaanapu tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Sen kehitysyhteistyön kulmakivet ovat oikeus koulutukseen, oikeus toimeentuloon ja oikeus rauhaan.

Tutustu lahjoittamisen tapoihin Kirkon Ulkomaanavun verkkosivuilla.

Yhteisvastuukeräys on välittämisen kansanliike

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike. Tule mukaan kantamaan yhteistä vastuuta lahjoittamalla tai osallistumalla tilaisuuksiin, joiden tuotot ohjataan keräyksen hyväksi!

Yhteisvastuu 2026 lievittää ikäihmisten hätää

Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää.

Keräyksen virallinen avaus oli 1.2.2026 ja keräysaika on koko vuosi. Vuoden 2026 Yhteisvastuupiispana toimii piispa Jari Jolkkonen ja keräyksen suojelija on tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Näin apu kohdentuu vuonna 2026
  • 50 % kotimaahan: evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyöhön paikallisesti (30%) sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön (20%).
  • 50 % kansainväliseen työhön: Kirkon Ulkomaanavun katastrofi- ja jälleenrakennustyöhön sekä koulutukseen maailman kriisikohteissa.
Seurakuntien lahjoitustiedot Yhteisvastuukeräyksessä

Rahankeräyslupa:
Kirkkopalvelut ry:n keräyslupa RA/2020/639 voimassa toistaiseksi;
Ahvenanmaalla ÅLR 2025/6899 1.1.–31.12.2026.

Kädet pitelevät kuppia, jossa on muutama kolikko.

Auta diakoniaa auttamaan

Diakonia Turussa ja Kaarinassa auttaa siellä, missä hätä on suurin. Sinä, kaveriporukkasi, työporukkasi, järjestösi tai yrityksesi voitte auttaa diakoniaa auttamaan. Mahdollisuuksia olla mukana auttamisessa on monia.

Onko sinulla on yhteistyöehdotus, idea tai toive, jonka haluaisit toteuttaa? Tai haluatko lahjoittaa ihmisten auttamiseen tai järjestää yhdessä kampanjaa tai keräystä? Ota yhteyttä diakoniasihteeri Sari Niemelään.

Diakonian rahankeräyslupa on Poliisihallituksen lupa RA/2020/644 1.6.2020 alkaen

Taloudellinen apu

Halutessasi lahjoittaa yhden tietyn seurakunnan diakoniaan, ole yhteydessä sen seurakunnan tai Varikon(siirryt toiselle sivustolle) johtavaan työntekijään.

Halutessasi lahjoittaa Turun ja Kaarinan diakoniaan laajemmin, ole yhteydessä diakoniasihteeri Sari Niemelään sari.niemela@evl.fi. Hän kyselee toiveestasi tarkemmin ja organisoi avun diakoniatyöntekijöiden kautta perille.

Lahjoitus voidaan kohdentaa eri tavoin, mutta lahjoituksen jakamisen voi jättää myös diakoniatyöntekijän ratkaistavaksi. Silloin se käytetään erilaisissa elämäntilanteisissa hätää poistamaan.

Ruoka- ja muu apu

Apu voi olla esimerkiksi lahjoitus jaettavaksi vaikeassa elämäntilanteessa laskuihin tai hankintoihin, lahjakortteja jaettavaksi apua tarvitseville, apua harrastusmaksuihin tai tietokonehankintoihin opiskelijoille. Myös ruoka-apua voi lahjoittaa ympäri vuoden.

Apu jaetaan tarvitseville yleensä lahjakortteina seurakuntien ja Varikkojen kautta.

Diakonian avustamisesta yleisesti
  • Avustuksena annetaan muun muassa ruoka-apua, vaateapua ja joskus avustusta myös esimerkiksi laskuihin.
  • Kirkon jäsenyys ei ole avustuksen edellytys.
  • Avustusta varten sovitaan tapaaminen, jossa avun tarve käydään yhdessä läpi. Diakoniassa tarkistetaan taloustilanne, ohjataan kokonaistilanteen ratkaisuissa ja myös tilanteen mukaisen oikean avun piiriin. Yhteiskunnan tuet selvitetään ja niitä autetaan hakemaan.
  • Diakonian taloudellinen apu on kertaluonteista, jotta apua riittäisi monille. Toki haastava elämäntilanne vaatii usein pidempiaikaista tukea esimerkiksi ruoka-apuna ja keskusteluna.
  • Keskustelut diakoniatyöntekijän kanssa ovat luottamuksellisia.
  • Diakoniatyöntekijät ovat sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneita ja toimivat yhteisten avustamiselle tehtyjen ohjeiden mukaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella.
Ole yhteydessä

Jos et tiedä, keneen olla yhteydessä halutessasi auttaa, ota yhteyttä diakoniasihteeri Sari Niemelään sari.niemela@evl.fi.

Karderoopi

Vaateapu Karderoopista diakonian asiakkaat voivat saada käytettyjä, puhtaita ja ehjiä vaatteita sekä hyväkuntoisia kodintarvikkeita ilmaiseksi. Jos kaapeissasi on sinulle turhia, siistejä ja ehjiä vaatteita, jalkineita, kodintekstiilejä tai astioita, voit lahjoittaa ne Karderoopiin.

Tarkista Karderoopin sivuilta, millaisille lahjoituksille on tarvetta tällä hetkellä.

Vaateapu Karderoopin sivuille
Vaatteita roikkuu vaatepuissa, etualalla värikkäitä takkeja ja taustalla erilaisia t-paitoja.

Liikuttava lahja – tukea lasten ja nuorten harrastuksiin

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sekä Paavo Nurmi Games(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) (Linkki avautuu uudessa välilehdessä) keräävät yhdessä varoja, jotta yhä useammalla lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa liikuntaa taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Liikuttava lahja -harrastustuen avulla haluamme varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kokea liikunnan ilo, yhteisöllisyys ja onnistumisen elämykset.

Lue lisää Liikuttavasta lahjasta Paavo Nurmi gamesin sivuilta(siirryt toiselle sivustolle) (Linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Kotimaanapu

Kotimaanapu on hyväntekeväisyyspalvelu, jonka avulla autetaan hädässä olevia. Se on tapa pitää toinen toisestamme huolta silloin, kun toivo tuntuu olevan hiipumassa. Diakoniatyöntekijä voi perustaa keräyksen ja hän toimittaa avun perille. Kotimaanavun lähikeräyksessä voit lahjoittaa suoraan tarpeeseen ja apu välittyy ihmiseltä ihmiselle.

Löydät Turun ja Kaarinan alueen keräykset listana Kotimaanavun sivuilta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Rahankeräyslupa RA/2020/639(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) on voimassa 1.9.2020 alkaen.

Tutustu lähikeräyksiin kotimaanapu.fi
Värikkäitä rakennuspalikoita ja lapsen käsi.

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura on kirkon lähetysjärjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Se on Kirkon Ulkomaanavun tapaan jäsenenä kirkkojen kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kansainvälisessä verkostossa ACT Alliancessa.

Lue lisää felm.suomenlahetysseura.fi
Ezequiel koulussa. Kuva Suomen Lähetysseura / Lasten Pankki
Lähetysseuran Lasten Pankki

Lähetysseuran Lasten Pankki edistää lasten oikeuksia ja hyvinvointia kymmenessä maassa Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä. Tukea saavat kaikkein heikoimmassa asemassa elävät lapset, esim. orvot ja vammaiset lapset tai syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvat lapset. Lue lisää felm.suomenlahetysseura.fi/lahjoita/lasten-pankki/(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lähetysseuran Tasaus-päivä

Lähetysseuran Tasaus-päivä muistuttaa siitä, että maailmassa hyvän elämän edellytykset eivät vieläkään jakaudu tasan. Tasaus-päivää vietetään perinteisesti syyspäivän tasauksen tienoilla syyskuussa. Lue lisää felm.suomenlahetysseura.fi/tasaus/(siirryt toiselle sivustolle)