Siirry sisältöön

Työttömyys

Työttömyys muuttaa arkea ja voi aiheuttaa monenlaista huolta. Seurakunnista saat tukea myös työttömyyden kohdatessa.

Kahden henkilön kädet ovat pöydän päällä. Toiset kädet ovat ristissä ja toisen kirjoittavat jotain lapulle.

Puhuminen auttaa

Kun työttömyys on uusi asia, arki muuttuu ja uudenlaiset huolet saattavat kuormittaa mieltä. Sosiaaliset suhteet voivat vähentyä tai kadota. Silloin on hyvä jutella muille. Kirkon keskusteluapu palvelee puhelimitse ja chatissa. Voit myös varata keskusteluajan seurakuntien työntekijältä. Puhuminen toisten kanssa auttaa huolien kanssa yksin olevaa mieltä.

Taloudellista tukea ja neuvontaa diakoniasta

Nopeat oman talouden muutokset samoin kuin pitkäaikaistyöttömyys voivat tuoda paljon huolta pärjäämisestä. Diakoniatyöntekijän kanssaan voit tarkastella omaa talouttasi. Häneltä saat tietoa työttömille suunnatuista etuisuuksista ja palveluista. Häneltä voit saada kriisitilanteissa ruoka-apua ja kertaluonteista taloudellista tukea. Häneltä saat tukea talouden tarkasteluun ja tietoa pidempiaikaisesta ruoka-avusta.

Tule mukaan toimintaan

Seurakuntien toiminnassa tapaa uusia ihmisiä, ja muiden joukkoon lähteminen nostaa mieltä, tuo päiviin vaihtelua ja aikatauluja. Seurakuntayhtymä tekee yhteistyötä Turun kaupungin Kimmoke-toiminnan kanssa. Kysy toiminnasta lisää yhteiskunnallisen työn papilta. Seurakuntien diakoniassa järjestetään työikäisille edullista toimintaa. Myös vapaaehtoistyöstä saa merkityksellisyyden kokemuksia ja vaihtelua päiviin. Olethan yhteydessä ja tule näihin vaikka kaikkiin mukaan!

Täsmänä – tukea työpoluille

Etsitkö merkityksellistä tekemistä, työtä tai porukkaa, johon kuulua? Täsmänä-hanke (ESR+) tarjoaa yhdessä tekemistä ja väyliä työelämään Turun alueella.

  • Työpolulla saat työkokemusta ja pääset mukaan yhteisöön, jossa tehdään ja opitaan yhdessä.
  • Toimintapolku tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä, oppia ja löytää uutta merkitystä arkeen.