Koululaisten iltapäivätoiminta
Seurakunnat järjestävät koululaisten iltapäivätoimintaa. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaille.
Iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivisin klo 11–17. Iltapäivätoiminta noudattaa peruskoulun työ- ja loma-aikoja.
Seurakuntien iltapäivätoiminnan perustana ovat kristillinen ihmiskäsitys ja arvopohja. Keskeisiä asioita ovat turvallisuus, lasten osallisuus, toisista välittäminen, juhlien viettäminen sekä perinteet ja tapakulttuuri.
Iltapäivätoimintaa ohjaavat ja toteuttavat koulutetut lastenohjaajat. Toiminta on monipuolista ja tukee lapsen kehitystä kokonaisvaltaisesti. Leikkiminen, liikkuminen, ulkoileminen, käsillä tekeminen ja taide ja ilmaisu eri muodoissaan ovat osa iltapäivätoiminnan arkea. Tarjoamme lapselle myös lepohetkiä ja mahdollisuuden rentoutumiseen, läksyjen tekoon ja omaehtoiseen tekemiseen. Tavoitteena on turvallinen ja rauhallinen iltapäivä. Lapsille tarjotaan iltapäivätoiminnassa välipala.
Tuemme iltapäivätoiminnassa lapsen kokonaisvaltaista kasvua yhteistyössä lapsen, vanhempien ja työntekijöiden kanssa. Kirkon iltapäivätoiminnan järjestämistapa perustuu valtakunnallisiin aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaaviin päätöksiin.
Iltapäivätoimintaan hakeminen
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on yksi iltapäivätoiminnan palvelun tuottajista Turussa. Haku iltapäivätoimintaan tapahtuu Turun kaupungin Wilman kautta. Ohjeet iltapäivätoimintaan hakemiseen löydät Turun kaupungin sivuilta.
Linkistä löytyvät myös tiedot maksuista, ippe-paikan perumisesta ja Turun kaupungin iltapäivätoiminnan yhteystiedot.
Toimipisteet
- Halisten ippe: Halisten seurakuntatalo, Gregorius IX:n tie 8, puh. 040 3417 631
- Hannunniitun ippe: Hannunniitun seurakuntatalo, Virmuntie 2, puh. 040 3417 443
- Lanatien ippe: Lanatie 4, puh. 040 3417 442
- Jaanin ippe: Jaanin seurakuntatalo, Karjakuja 75, puh. 040 3417 630
- Aurelia Eftis: ÅSF Församlingshem, Auragatan 18, tfn. 040 3417 479
Ota yhteyttä
-
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Elina KaartoMaarian seurakunta
Koululaisten iltapäivätoiminta