Toimintaa lapsille ja lapsiperheille
Henrikinseurakunnan toiminta kutsuu koko perheen mukaan yhteisiin ilon, musiikin, leikin ja yhdessäolon hetkiin. Tarjoamme turvallisia ja välittäviä kohtaamispaikkoja, joissa lapset ja aikuiset voivat olla yhdessä, kohdata muita perheitä sekä kasvaa ja oppia omassa tahdissaan.
Perhekerhot
Perhekerhot tarjoavat yhteistä tekemistä lapsille ja aikuisille.
Ne ovat lämminhenkisiä kohtaamispaikkoja, joissa voi tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja viettää aikaa yhdessä.
Osallistuminen on maksutonta, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita – mukaan voi tulla silloin kun se omaan arkeen sopii. Perhekerhoihin ovat tervetulleita kaikki, riippumatta seurakunnan jäsenyydestä.
Kerhoissa on tarjolla aamupalaa, ja Henrikinseurakunnan perhekerhot toteutetaan yhteistyössä Turun avoimen varhaiskasvatuksen kanssa.
Perheiden olohuone Skappeli
Skappeli on lämminhenkinen kohtaamispaikka perheille kauppakeskus Skanssin 2. kerroksessa.
Meille voit tulla viettämään aikaa, rentoutumaan ja tapaamaan muita perheitä – juuri silloin kun sinulle sopii.
Skappelissa on tarjolla päivittäin maksutonta ja iloista toimintaa ilman ennakkoilmoittautumista. Päivän aikana pääsee nauttimaan yhdessäolosta esimerkiksi muskarin, liikunnan ja vaihtuvan tekemisen parissa.
Kaikki toimintamme on avointa ja maksutonta. Tilaan mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä.
Voit ottaa mukaan omia eväitä lapsille, ja me tarjoamme kahvia, teetä ja mehua.
Muskari
Muskareissa liikutaan, lauletaan ja iloitaan musiikista yhdessä.
Muskariin sisältyy köröttelyä, loruttelua, soittamista sekä musiikin kuuntelua – monipuolista tekemistä pienille ja vähän isommillekin.
Musiikki tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille, ja muskari tuo sen ilon lähelle arkea. Toiminnassa tutustutaan musiikin perusasioihin laulun, leikin, liikkeen sekä rytmi- ja kehonsoittimien avulla. Samalla muskari tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, kuten kielellisiä taitoja ja motoriikkaa. Seurakunnan muskareissa mukana ovat luontevasti myös hengelliset lastenlaulut.
Seurakuntien muskareita järjestetään lähes ympäri vuoden, ja ohjaajina toimivat koulutetut lastenohjaajat.
Pikkuhelppi
PikkuHelppi tarjoaa apua perheiden arkeen joustavasti kotona, ulkona tai seurakuntataloilla.
Yksi Helppi-kerta kestää kaksi tuntia, ja aikoja on tarjolla keskiviikkoiltapäivisin. Toiminta on maksutonta, ja sama perhe voi saada PikkuHelppiä enintään neljä kertaa. Ohjaajina toimivat seurakuntien koulutetut lastenohjaajat.
Ajan voit varata puhelimitse 040 341 7753 (Maria) tai 040 341 7148 (Marika). Työntekijät vastaavat puheluihin mahdollisuuksiensa mukaan (useimmiten klo 8–16). Jos emme ehdi vastata, otamme sinuun yhteyttä lähipäivinä. Voit myös lähettää tekstiviestin, ja olemme sinuun yhteydessä.
Toiminta painottuu Henrikinseurakunnan alueelle. PikkuHelppiin osallistuminen ei edellytä seurakunnan jäsenyyttä.
Värikylpy
Vauvojen värikylpy® on vauvaperheille suunnattu kuvataidetoiminnan muoto. Suositusikä on n. 4 kk – 2 vuotta. Työpajoissa virittäydytään päivän teemaan tutkien ja ihmetellen erilaisia värejä ja materiaaleja. Virittäytymisen jälkeen vauvat maalaavat lattiatasossa käsin ja jaloin elintarvikepohjaisilla maaleilla, jotka on valmistettu ennen työpajan alkua.
Toiminnan keskiössä ovat lapsen ja vanhemman kiireetön yhdessäolo ja vuorovaikutus, moniaistiset kokemukset ja elämyksellinen taidetyöskentely vauvan omilla ehdoilla.
Värikylpykursseja järjestetään vauvoille (4 -12 kk) ja taaperoille (1- n. 2 v.) Henrikinseurakunnan ja Kaarinan seurakunnan yhteistyönä. Ryhmät kokoontuvat syksyllä 2026 Turussa Henrikinkirkolla ja keväällä 2027 Kaarinassa Poikluoman seurakuntatalolla.
Luontokylpy
Vauvojen luontokylpy on rauhallinen luontohetki vauvoille ja heidän aikuisilleen.
Luontolähtöisessä tuokiossa vauvat tutustuvat luontoon omassa tahdissaan, kaikkia aisteja käyttäen.
Vuorovaikutukselliset leikit ja luonnon hyvinvointivaikutukset yhdistyvät lempeäksi yhteiseksi kokemukseksi. Luontokylpyjä ohjaa koulutettu luontokylpyohjaaja, ja toimintaa järjestetään pääosin kesäkausina.
Iloa liikkeellä
Iloa liikkeellä -tiimin tavoitteena on lisätä sekä lasten että koko perheen yhteistä päivittäistä fyysistä aktiivisuutta ja kehittää toimintakulttuuria entistä toiminnallisemmaksi. Tiimi liikuttaa perheitä erilaisissa tapahtumissa ja vierailee maksutta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueen päiväkodeissa, kouluissa sekä seurakunnan kerhoissa ja tapahtumissa.
Iloa liikkeellä -tiimiin kuuluvat Flouna Putrus, Maria Rosenlund ja Päivi Suomalainen. Heidät tavoitat parhaiten sähköpostitse (etunimi.sukunimi@evl.fi).
Kirkonrotat
Kirkonrotat Hilda ja Hulda ovat leikkisiä rottia, joille sattuu ja tapahtuu. Yhdessä rotat seikkailevat pitkin Turkua ja Kaarinaa vieraillen päiväkodeissa, messuilla ja tapahtumissa.
Hildan ja Huldan vierailut ovat draamallinen työtapa kohdata lapsia ja aikuisia päivähoidossa. Rottaparin vierailut käsittelevät muun muassa ystävyyttä, ympäristöä ja ennakkoluuloja.
Kysy lisää esityksistä! Kirkonrotat tavoitat sähköpostiosoitteesta hilda.hulda@evl.fi.
Tutustu toimintaan!
-
Johtava lastenohjaaja
Minna ReijoHenrikinseurakunta
työalavastuu
-
Lastenohjaaja
Marika HuurreHenrikinseurakunta
-
Lastenohjaaja
Satu KaronenHenrikinseurakunta
-
Lastenohjaaja
Marianna KoskelaHenrikinseurakunta
-
Lastenohjaaja
Henna OjalaHenrikinseurakunta
-
Lastenohjaaja
Maria RosenlundHenrikinseurakunta
-
Lastenohjaaja
Päivi SuomalainenHenrikinseurakunta