Turussa ja Kaarinassa seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä – vaalipäivänä sunnuntaina 15.11. voi vielä äänestää
Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.
Viime seurakuntavaaleissa 2022 ennakkoon äänesti 8 268 henkilöä. Äänioikeutettuja oli vuonna 2022 yhteensä 121 228 ja ennakkoäänestysprosentti oli 6,8.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina 3.11. ja päättyi lauantaina 7.11. Ennakkoäänestyspaikkoja oli Turussa ja Kaarinassa kaikkiaan neljäkymmentä ja niistä vilkkaimpia olivat Itäharjun Prisma, Citymarketit Länsikeskuksessa ja Kupittaalla, Hansakortteli ja Turun pääkirjasto. Seurakuntien työntekijöiden lisäksi äänestäjiä palveli viisikymmentä vaalitoimitsijaa.
Turussa ja Kaarinassa äänestetään oman seurakunnan ehdokasta sekä seurakuntaneuvostoon että seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Valtaosa 399 ehdokkaasta on ehdolla kumpaankin.
Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 15. marraskuuta. Silloin äänestetään oman seurakunnan äänestyspaikassa.
Turun ja Kaarinan seurakunnissa äänestetään vaalipäivänä klo 11‒20 Henrikinkirkossa, Kaarinan kirkossa, Pyhän Katariinan kirkossa, Maarian kirkossa, Martinkirkossa, Mikaelinkirkossa, Paattisten kirkossa ja Piikkiön kirkossa. Tuomiokirkon peruskorjauksen vuoksi Turun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet äänestävät seurakuntien toimitalossa Eerikinkatu 3. Åbo svenska församlingin jäsenet äänestävät seurakuntatalossaan Aureliassa Aurakatu 18.
Seurakuntavaalien ehdokkaat löytää kotiin tulleesta vaalikirjeestä, Aamusetin vaaliliitteestä 3.11., verkosta turunseurakunnat.fi/vaalit sekä seurakuntavaalien vaalikoneesta osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone.