Pekka Piironen Helsingistä soittaa Marcel Duprén ja Jean-Jacques Grunenwaldin urkumusiikkia. Vapaa pääsy.
JE SUIS LÀ POUR… DUPRÉ ET GRUNENWALD
Konsertin ohjelma on sama kuin ensimmäisessä taiteellisessa osiossa Pekka Piirosen
jatkotutkinnossa aiheeltaan ”liturginen improvisaatio 1900-luvun ranskalaisen urkukoulun
mallin mukaan”. Tutkinto sisältää neljä taiteellista opinnäytettä ja tutkielman. Kolmessa
ensimmäisessä konsertissa luodataan ranskalaisen urkukoulun teoksia 1920-luvulta 1960-
luvulle. Dupré ja hänen kolme opiskelijaansa, Jean-Jacques Grunenwald, Jeanne Demessieux
ja Jean Guillou tähdittävät opinnäytekonsertteja sävellyksillään. Toisinaan he ovat Duprén
vaikutuksen alaisia, toisinaan he kulkevat omaperäiseen ja persoonalliseen suuntaan
säveltäessään. Neljännessä konsertissa tutkitaan, kuinka tuon neljänkymmenen vuoden
mittaisen ajanjakson kehityskulkua voidaan jatkaa liturgisen improvisaation keinoin.
Marcel Dupréta pidetään opettajiensa Charles-Marie Widorin ja Alexandre Guilmant’n
ohella ranskalaisen urkukoulun ruumiillistumana, jonka keskeinen hahmo hän oli 1900-
luvulla. Dupré toimi keskeisissä viroissaan sekä Pariisin konservatorion professorina että
Saint-Sulpicen kirkon urkurina. Hänen kansainvälinen uransa urkurina oli aikanaan
ennennäkemätön – yli 2 000 konserttia neljässä maanosassa.
Konsertissa ollaan niin ranskalaisen 1900-luvun urkukoulun kuin oman tutkimuksen
alkutaipaleella. Dupré on vakiinnuttanut uransa kansainvälisenä urkurina 1920-luvun alussa
ja hän poimii ensimmäisiä vuonna 1926 alkaneen professuurinsa hedelmiä. Myös hänen
kypsä kautensa säveltäjänä alkaa 1940-luvun alussa. Jean-Jacques Grunenwald (1911–1982)
opiskelee urkujensoittoa Duprén johdolla 1930-luvulla ja voittaa Pariisin konservatorion
premier prix’n urkujensoitossa vuonna 1935. Hänen ensimmäinen julkaistu sävellyksensä
uruille, Première suite (ensimmäinen sarja), syntyy vuonna 1937. Grunenwald seuraa
Dupréta aikanaan Saint-Sulpicen urkurina ja tekee niin ikään mittavan kansainvälisen uran.
Saatettuaan urkujensoiton ja sävellyksen opintonsa päätökseen Pariisin konservatoriossa
Grunenwald valmistuu myös arkkitehdiksi 1940-luvun alussa École des Beaux Arts –
oppilaitoksesta.
Duprén bretagnelaisen sarjan kolmea osaa on kuvailtu kuin akvarelleiksi. Sarja sisältää
säveltäjän muistikuvia maakunnasta. Ensimmäisessä keinutetaan kehtoa, toisessa kehrääjä
antaa vauhtia rukin pyörälle ja kolmannessa heilahtelevat erään bretagnelaisen
merenrantakunnan kirkonkellot seurakuntalaisten kävellessä kirkkoon. Rytmi oli Duprén
omien sanojen mukaan hänelle sävellystyössä tärkein elementti. Rytmiset ostinatot
muotoilevatkin bretagnelaisen sarjaa kauttaaltaan. Osien nimet viittaavat vastaavasti
jatkuvaan liikkeeseen.
Grunenwaldin sarjan ensimmäisessä Nativité-osassa (Jeesuksen syntymä) kaksi melodista
taitetta vuorottelevat ja lopulta yhdistyvät. Osa on omistettu Noël Gallonille, säveltäjän
fuugan ja kontrapunktin opettajalle. Nativitén voi yhdistää ranskalaisen joululauluperinteen
musette-tyyppiin, jonka soinnillisena esikuvana on säkkipillin soitto. Neljäs osa, Les divins
espoirs (jumalallisia odotuksia), kohoaa melodisen alun jälkeen korkeuksiin ja on puolestaan
omistettu säveltäjän äidille. Allégressen (ilo, riemu) myötä sarja saa päätöksensä
rapsodisella ja jopa kiihkeällä tavalla. Finaalin Grunenwald on omistanut sävellyksen
opettajalleen Henri Busserille.
Évocationissa (menneiden tapahtumien ja kokemusten mieleen palauttaminen) säveltäjä
muistelee edesmennyttä isäänsä Albert Dupréta, Rouenin Saint-Ouenin kirkon urkuria.
Tämän pyhäkön maineikkaan soittimen rakennustöitä 1800-luvun lopulla Marcel-poika
seurasi nelivuotiaana. Albert Dupré tilasi samalta rakentajalta eli Aristide Cavaillé-Collilta
hieman myöhemmin urut myös kotiinsa. Tällöin Marcel osallistui alle kymmenvuotiaana
urkujen suunnitteluun isänsä ja urkurakentajan kanssa. Dupré on todennut, että kirkon
soittimen parissa hänestä kasvoi urkuri ja säveltäjä. Hän esitti teoksensa ensimmäistä kertaa
julkisesti vuonna 1941 lapsuutensa pyhäkössä, kun Cavaillé-Collin myöhäinen mestariteos
vihittiin uudelleen käyttöön laajojen korjaustöiden jälkeen.
Dupré on todennut eräässä keskustelussa Évocationin ensimmäisen osan sisältävän
muistelua hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan Rouenissa. Nämä muistot rikkoutuivat
vuosien 1914 ja 1940 sotatapahtumien myötä. Aivan kuin osan lopussa soisisurumarssi, joka
kunnioittaa säveltäjän isän muistoa ja jättää jäähyväiset muinaiselle Ranskalle. Dupré piti
toista osaa sekä sielunmessuna että rukouksena rauhan puolesta keskellä toisen
maailmansodan melskeitä. Nouseva puolisävelaskelkulku on kuin rukous, laskeva taas
lohdutus. Dupré hyväksyi myös hänelle esitetyn näkemyksen, että finaalissa kutsuttaisiin
aseisiin Jeanne d’Arcin hengessä ja nähtäisiin lopulta uuden Ranskan synty.
Pekka Piironen valmistui ensimmäisen kerran musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta
vuonna 1995 pääaineenaan piano. Kirkkomusiikin koulutusohjelmasta hän valmistui
maisteriksi vuonna 2021 urkujensoiton opettajanaan Jan Lehtola. Opiskelun SibeliusAkatemian DocMus-yksikössä Piironen aloitti vuonna 2022 samoin kuin työt vakituisessa
kanttorin virassa Kontiolahden seurakunnassa.
Järjestäjä
Mikaelinseurakunta
-
johtava kanttori, director musices
Marko HakanpääMikaelinseurakunta
Sijainti
Mikaelinkirkko
