Siirry sisältöön

Suvimusiikki: Selloduo Varonen kutsuu mukaan suomalaisten sävelten syleilyyn Kakskerran kirkkoon

Suvimusiikit -konserteissa kuullaan monenlaista musiikkia. Välillä sävelet ovat herkkiä, välillä voimakkaita. On myös hiljaisia hetkiä, joissa pysähdytään kuuntelemaan. Kirkon kaareva puukatto, lukuisat yksityiskohdat ja sijainti meren rannalla tekevät jokaisesta konsertista elämyksen.

 

Tapahtuman lisätiedot

Esiintyjinä Selloduo Varonen Konserttijuliste

Suomalaisten sävelten syleilyyn Kakskerran kirkkoon

Suomalaisten sävelten syleilyssä -konsertti vie kuulijat rakastetuimpien suomalaisten sävelten pariin Kakskerran kirkossa sunnuntaina 26.7. klo 17.00. Esiintymään tulee yksi Suomen aktiivisimmista klassisen musiikin yhtyeistä: Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen.

Luvassa on Lasse Mårtensonin, Oskar Merikannon ja Nils-Eric Fougstedtin tuotantoa. Niin ikään kuullaan Sikermä suomalaisia kansanlauluja, jonka on koonnut ja säveltänyt selloduolle Anna-Maaria Varonen. Mukana on myös Anna-Maarian uudehko sävellys laululle ja sellolle, joka on tehty Lauri Pohjanpään runoon ”Lapsuuden maa”. Myös klassisia säveliä on tarjolla Aulis Salliselta ja Jean Sibeliukselta. Duo-ohjelmiston lomassa kuullaan myös sooloesityksiä.

Varoset ovat esiintyneet kahden sellon duona kesästä 2000 alkaen. Satojen kotimaisten konserttien lisäksi duo on konsertoinut Ruotsissa, Virossa, Unkarissa, Tsekissä, Espanjassa ja Senegalissa. Duon esityksiä on taltioitu ennestään kuudelle cd-levylle. Radio- ja tv-esiintymisiä duolla on ollut Suomessa, Ruotsissa ja Unkarissa. Uusin, kesäkuussa 2026 ilmestyvä levy Rauhan silta sisältää Anna-Maarian hengellisiä lauluja sekä sävellyksiä selloduolle.

Kahvit tarjoilee Hirvensalon SPR.

Lue lisää Suvimusiikit konserttijuliste

Järjestäjä

Martinseurakunta

Sijainti

Kakskerran kirkko

Kakskerran kirkkotie 110, 20960 Turku