Siirry sisältöön

Yhteisen kirkkoneuvoston 11.6.2026 päätökset

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui torstaina 11.6.2026 ja käsitteli useita avustuksiin, toimintaan ja hinnoitteluun liittyviä asioita. Kokouksen esityslista on luettavissa liitteestä ja kaikki asiat päätettiin esitysten mukaisesti.

Lähetysjärjestöille jaetaan yli 730 000 euroa

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti vuoden 2026 talousarviossa lähetysjärjestöille varatun 738 494 euron määrärahan jakamisesta.

Rahoituksesta 30 prosenttia osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle. Lopusta jaetaan kaksi kolmasosaa valtakunnallisille lähetysjärjestöille ja yksi kolmasosa paikallisseurakuntien päätettäväksi jäsenmäärän perusteella.

Jaolla tuetaan kirkon lähetystyötä sekä kansainvälisesti että paikallisseurakuntien kautta.

Turun Katulähetykselle lisäavustusta

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myöntää lisäavustuksen Turun Katulähetykselle. Esityksen mukaan järjestölle myönnetään 11 300 euron avustus sen toiminnan ylläpitämiseksi.

Lisätuen taustalla on se, että järjestöjen ulkoinen rahoitus on viime vuosina vähentynyt, mikä on heikentänyt toimintaedellytyksiä. 

Kappelikorjaus vaikuttaa siunausten järjestelyihin

Kokouksessa päätettiin myös siunausten järjestämistä Pyhän Ristin kappelin peruskorjauksen aikana. Remontti vähentää merkittävästi siunauskapasiteettia, ja tilaisuudet siirretään väliaikaisesti muihin kappeleihin ja kirkkoihin. 

Samalla päätettiin vainajan säilytysmaksuihin ja varausaikoihin liittyvistä muutoksista, jotta tilojen käyttö pysyy sujuvana peruskorjauksen aikana.

Muut yhteisen kirkkoneuvoston kokouspäätökset

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti:

Kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät verkkosivuiltamme. Lisätietoja kustakin käsiteltävästä asiasta antaa esityslistalla mainittu esittelijä. Päätökset ovat virallisia, kun pöytäkirja on tarkistettu.