Siirry sisältöön

Tuomiokirkon peruskorjauksen projektinjohtourakoitsijaksi NCC Suomi Oy – hankkeen määräraha varmistui

Turun tuomiokirkon peruskorjausta ryhtyy projektinjohtourakoitsijana toteuttamaan NCC Suomi Oy. Urakoitsijavalinnan teki Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokouksessaan 12.2.2026.

Turun tuomiokirkon torni sinistä taivasta vasten, ympärillä vihreitä puita ja kirkon vanha rakennus.

Kirkon tyhjennys ja esineiden siirrot ovat käynnissä ja itse peruskorjaus alkaa maaliskuun lopussa, kun rakentamislupa on lainvoimainen 23.3.2026.

Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti myös Tuomiokirkon peruskorjauksen määrärahan 23,94 miljoonaa euroa sekä päätti hankkeen rahoittamisesta. Rahoitus muodostuu 4 miljoonan euron investointiavustuksesta opetus- ja kulttuuriministeriöltä, 4 miljoonan erityisavustuksesta Kirkkohallitukselta, 10 miljoonan markkinaehtoisesta lainasta yhtymän hautainhoitorahastolta sekä yhtymän sijoitusten realisoinnista 6 miljoonalla eurolla.

Projektinjohtourakoitsija toimii peruskorjauksen päätoteuttajana ja työmaapalveluista vastaavana urakoitsijana. Projektinjohtourakoitsija vastaa muun muassa aikataulusta, kustannusseurannasta, hankinnoista ja kilpailutuksesta, työmaan johtamisesta sekä riskienhallinnasta.

Tuomiokirkon peruskorjauksen projektinjohtourakasta saatiin määräaikaan 15.12.2025 mennessä kolme tarjousta. Niistä esitykseksi valittiin hinnaltaan ja laadultaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Urakan tarjoushinta on 16 727 865 euroa.

Yhteinen kirkkovaltuusto on hyväksynyt hankkeen suunnitelmat 4.12.2025 ja hakenut Kirkkohallitukselta lupaa muutostöille. Kirkkohallitus käsittelee lupaa todennäköisesti helmikuun aikana.

(Seurakuntayhtymän viestintä 12.2.2026)