Lux & umbra – ihmisyyden valo ja varjo. Lauluyhtye Cavalier.
Konsertti on osa Aboastra-festivaalia. Vapaa pääsy, ohjelma 15e.
Katariina Lappi, sopraano, viulu -Sanna Kola, mezzosopraano, nokkahuilut – Kristina Raudanen, altto – Heikki Korhonen, baritoni.
Konsertti käy läpi ihmiselon ääripäitä iloista suruihin, kurjuuksista ja epäonnesta lemmentuskiin ja onnellisuuteen. Ihminen ei ole vuosisatojen kuluessa muuttunut perusluonteeltaan lainkaan, ja samankaltaiset tunteet, vastoinkäymiset ja onnen hetket liikuttavat meitä tänä päivänä yhtä vahvasti kuin konsertin kappaleiden syntyaikaan 1100-1500-luvuilla. Pyhän Katariinan kirkon upeat holvit ja keskiaikaiset sävelet luovat konserttihetkeen ainutlaatuisen tunnelman, jonka keskellä mieli vaeltaa herkästi pohtimaan syntymän, kuoleman ja elämän kiertokulkua.
Konsertin kesto on noin 60 minuuttia.
Turkulainen lauluyhtye Cavalier on erikoistunut vanhaan vokaalimusiikkiin, erityisesti keskiajan ja renessanssin keskieurooppalaiseen ohjelmistoon. Yhtye perustettiin vuonna 2001, ja on toiminut siitä lähtien vain vähäisin laulajamuutoksin. Cavalierin jäsenet ovat ammattimuusikoita ja toimivat tahoillaan eri musiikin, opetuksen, taiteen ja tieteen aloilla.
Konsertti on osa Turun vanha musiikki ry:n Aboastra-festivaalia, joka järjestetään Suomen Kulttuurirahaston tuella.
Järjestäjä
Katariinanseurakunta
Sijainti
Pyhän Katariinan kirkko