Seurakuntavaalit reippaasti käyntiin Turussa ja Kaarinassa
Seurakuntavaalit käynnistyivät reippaasti Turun ja Kaarinan seurakunnissa. Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina 3.11. Turussa ja Kaarinassa äänesti 1761 henkilöä. Viime seurakuntavaaleissa vuonna 2022 ensimmäisenä päivänä äänensä antoi 1703 äänestäjää. Tiistaina äänestäneiden määrä on 1,5 prosenttia kaikista yli 16-vuotiaista äänioikeutetuista, joita Turussa ja Kaarinassa on 117 739.
Vilkkaimpiin äänestyspaikkoihin kertyi ennakkoäänestyksen alkaessa jonoja. Kaikkiaan ennakkoäänestysviikon 40 äänestyspaikasta tiistaina oli avoinna 22 paikkaa. Eniten äänestettiin Länsikeskuksen ja Kupittaan Citymarketeissa sekä Turun pääkirjastossa.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu kuluvan viikon lauantaihin 7.11. saakka. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15.11. Silloin äänestetään oman seurakunnan äänestyspaikassa.
Vaaleissa valitaan uudet jäsenet sekä Turun ja Kaarinan kymmenen seurakunnan seurakuntaneuvostoihin että seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon vaalikaudeksi 2027-2030. Vaaleissa jokainen äänestää oman seurakunnan ehdokasta.
Kaikki ennakkoäänestyspaikat ja ehdokkaat selviävät osoitteesta turunseurakunnat.fi/vaalit.
Oranssilla omaan, valkoisella valtuustoon
Seurakuntavaaleissa saavat äänestää vaalipäivään 15.11.2026 mennessä 16 vuotta täyttäneet ev.lut. kirkon jäsenet. Äänestystä varten riittää kuvallinen henkilöllisyystodistus. Myös kotiin tulleen ilmoituksen äänioikeudesta voi ottaa mukaan.
Äänestyslippuja on oransseja ja valkoisia. Omaan seurakuntaneuvostoon äänestetään luottamushenkilöt oranssilla äänestyslipulla ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valkoisella äänestyslipulla. Muistisääntönä toimii ”oranssilla omaan, valkoisella valtuustoon”.
Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone tai 3.11. ilmestyneessä, Aamusetin mukana jaetussa vaalilehdessä. Äänioikeutetut ovat saaneet kotiin myös vaalikirjeen, jossa ehdokkaat on listattu.
Seurakuntavaalien yhteydessä toteutetaan seurakuntavaalikeräys, jonka tuotoilla tuetaan lapsia ja nuoria kriisien keskellä Suomessa ja maailmalla. Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkkopalvelujen Kotimaanavun, Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran kanssa.
Lisätietoa seurakuntavaaleista löytyy verkosta seurakuntavaalit.fi.