Siirry sisältöön

Konfirmaatio ja rippijuhla

Rippikoulu päättyy rippijuhlaan, jota kutsutaan myös konfirmaatioksi. Rippijuhla on nuoren juhla, ja se on hänelle tärkeä hetki kohti aikuisuutta. Kirkossa järjestetään konfirmaatiomessu ja sen jälkeen voi juhlia nuoren toiveiden mukaisesti.

Nuoria kulkee valkoisissa alboissa parijonossa. Ensimmäisenä on ristiä kantava tyttö.
Hopeisessa kaulaketjussa roikkuu iso ja pieni risti.
Käsi pitelee rukousnauhaa.
Nuoria seisoo useammassa rivissä valkoiset kaavut päällä. Heidän edessään seisoo mies t-paita päällä ja puhuu kädet heiluen.

Rippikoulu ennen konfirmaatiota

Rippikoulu on osa seurakunnan antamaa kasteopetusta ja se käydään ennen konfirmaatiota. Se on ainutkertainen mahdollisuus syventyä uskoon, elämään ja rukoukseen. Jotta nuori voi osallistua konfirmaatioon, hänet tulee olla kastettu ja kuulua kirkkoon. Kasteen voi saada myös rippikoulun aikana.

Konfirmaatiomessu

Konfirmaatiomessu järjestetään kirkossa, usein osana sunnuntain jumalanpalvelusta. Se on jumalanpalvelus, jossa rippikoulun käyneet vahvistavat kasteessa saamansa uskon ja liitetään seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Messussa luetaan Raamattua, lauletaan, nuoret lausuvat uskontunnustuksen ja saavat siunauksen. Kummi tai muu läheinen on tavallisesti mukana konfirmoitavan nuoren siunaamisessa. Vanhemmat ja läheiset rukoilevat nuoren puolesta yhdessä muun seurakunnan kanssa. Lopuksi vietetään ehtoollista.

Messun jälkeen nuori saa rippikoulutodistuksen, ja läheiset onnittelevat häntä. Kirkossa on tapana antaa kukkia ja lahjoja juhlapaikalla.

Oman ryhmän ohjaajat antavat tarkemmat ohjeet konfirmaatiopäivän käytännöistä ja aikatauluista. Jokaisella ryhmällä on ennen juhlaa konfirmaatioharjoitus, jossa harjoitellaan messun kulkua.

Nuori istuu kirkon penkissä alba päällä ja virsikirja kädessä.

Usein kysyttyä konfirmaatiosta

Miten konfirmaatioon pukeudutaan?

Nuoret pukeutuvat konfirmaatiomessuun valkoiseen seurakunnalta saatavaan pitkään pukuun, albaan. Alba puetaan omien vaatteiden päälle.

Nuorten omat ja vieraiden vaatteet ovat usein juhlavia, mutta se ei ole pakollista.

Keitä kutsua konfirmaatioon?

Kirkkoon kutsutaan yleensä nuoren perhe, isovanhemmat ja kummit. Myös ystäviä voi kutsua mukaan.

Kuinka kauan konfirmaatio kestää?

Konfirmaatio kestää yleensä 1-2 tuntia.

Juhla messun jälkeen

Konfirmaatiomessun jälkeen useimmat jatkavat juhlaa kotonaan, vuokratilassa tai muualla nuoren toiveiden mukaan. Mukana juhlissa on usein nuoren lähiomaisia, kummit ja ystäviä. Myös rippikoulun isoset ja työntekijät voi halutessaan kutsua rippijuhliin.

Nuoren kanssa kannattaa yhdessä suunnitella juhlaa: millainen ohjelma olisi mieluisa ja mitä lahjoja hän toivoo. Yhdessäolo ja kahvittelu riittävät hyvin juhlan ohjelmaksi. Juhlaan voi pukeutua juhlavasti, mutta se ei ole pakollista.

Moni antaa nuorelle kukkia ja lahjoja. Yksi perinteinen lahja on rippiristi eli kaulakoru.

Kaikki rippikoulun käyneet eivät halua osallistua yhteiseen konfirmaatioon. Tästä huolimatta perheet voivat halutessaan viettää juhlaa nuoren rippikoulun päätteeksi.

Myös seurakunnilta voi kysyä sopivia tiloja rippijuhlien järjestämiseen. Tilojen varausasioissa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä.

Selaa seurakuntatilojamme
Marjoilla ja ruusuilla koristeltu juhlava juustokakku on tarjolla pöydän päällä.

Miksi osallistua konfirmaatioon?

Konfirmaation jälkeen nuori saa:

  • toimia kastettavan lapsen kummina

  • asettua ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa, kun täyttää 18 vuotta

  • voi mennä kirkossa naimisiin (tähän riittää myös pelkkä rippikoulu)

  • osallistua itsenäisesti ehtoolliselle

Pappi auttaa tyttöä solmimaan alban vuon. Vieressä seisoo poika.

Tutustu myös näihin