Katariinanseurakunnan historiaa

Seurakunnan toiminnan keskuksena on keskiajalta lähtien ollut kaunis kivikirkko, jonka tarkkaa syntyaikaa on hankala määritellä. Kirkon vanhin osa on sakasti, joka on saattanut liittyä paikalla olleeseen puukirkkoon. Runkohuone on saanut nykyisin nähtävissä olevan muotonsa 1400-luvun puolimaissa. Holvaustyö on suoritettu ehkä piispa Maunu Tavastin aikana.

Kivikirkko on kärsinyt tulipalon aiheuttamista vahingoista ainakin keskiajan lopulla. Sen jälkiä voi yhä havaita mm. Katariina Aleksandrialaista esittävässä veistoksessa. Kirkkoon on liitetty myös toinen katolisen kauden pyhimys, Katariina Sienalainen. Häntä esittävä maalaus ikuistettiin kuoriin ehkä 1470-1480 -luvulla. Aivan kirkon lähistöllä on vuosisatoja ollut myös pappila.

Ennen 1200-luvun puoliväliä Suomen kirkollinen keskus siirtyi Nousiaisista Aurajokilaaksoon. Suomen piispasta tuli Turun piispa. Ehkä Kaarinan seurakunta on syntynyt jo tässä vaiheessa.

Alueen ensimmäinen kirkollinen keskus ja piispanistuin sijaitsivat Aurajoen toisella puolella Koroisten niemellä, vain muutaman sadan metrin päässä Pyhän Katariinan kirkonmäeltä.

Vuonna 1517 saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther pani alulle kirkollisen ukkosmyrskyn. Tämä Wittenbergistä alkanut reformiliike mursi katolisen kirkon valta-aseman Pohjois-Euroopassa.

Suomessa uskonpuhdistus toteutettiin verraten maltillisesti. Kirkon ja seurakuntien ”liika” omaisuus joutui valtiolle. Näin tapahtui myös Kaarinassa. Uskonpuhdistuksen myötä Suomeen syntyi myös uudenlainen pappilakulttuuri.

Kaarinan seurakuntaan kuului myös saaria, joista oli hankala kulkuyhteys ja pitkä matka kirkolle. Jo 1600-luvun lopulla Kakskerran ja Satavan asukkaat saivat oikeuden rakentaa itselleen oman kirkon. Olot muuttuivat ja hanketta ei voitu toteuttaa vuosikymmeniin. Vasta 1700-luvun loppupuolella kakskertalaiset ja satavalaiset saivat itselleen oman kirkon ja saarnaajan.

Kaarinan seurakunta oli Turun tuomiorovastin palkkapitäjänä 1800-luvun alkuun. Kaarinalaisten näkökulmasta ratkaisu ei ollut paras mahdollinen, sillä paikallisyhteisö ei voinut vaikuttaa millään tavoin kirkkoherran valintaan. Järjestelmä toi kuitenkin monia merkittäviä ja vaikutusvaltaisia kirkonmiehiä seurakuntaan.

1800-luvun alussa seurakunta annettiin Turun akatemian teologian professorin palkkapitäjäksi, ja se itsenäistyi vasta Turun palon jälkeen, kun yliopisto siirtyi Helsinkiin.

1800-luvulla Suomessa syntyi useita herätysliikkeitä. Aluksi niihin suhtauduttiin virallisella taholla torjuvasti. Evankelinen liike sai melkoisesti kannatusta etenkin Varsinais-Suomessa ja Turun seudulla.

Kaarinan seurakunnan palveluksessa on ollut monia evankelisen suunnan pappeja. Heistä merkittävin on tietysti liikkeen perustaja Fredrik Gabriel Hedberg, josta tuli seurakunnan kirkkoherra.

Kaarinan seurakunta kasvoi Turun kaupungin helmassa, ja 1900-luvun alkupuolella osa vanhaa maalaisseurakuntaa muuttui yhä selvemmin esikaupunkialueeksi.

Vuonna 1939 Katariinan kirkon seutu ja Nummen alue liitettiin virallisestikin Turun kaupunkiin, mutta vanhan seurakunnan toiminnassa tai hallinnossa ei tapahtunut mitään muutosta.

1970-luvun lopulta lähtien seurakunnan väkiluku kasvoi voimakkaasti. Varissuon lähiön synty vanhan kaupunkimaisen alueen ulkopuolelle loi aivan uuden tilanteen.

Suuri muutos vanhan Kaarinan seurakunnan toiminnassa tapahtui vuoden 1991 alussa. Seurakunta jaettiin kahtia. Se oli toiminut jo kauan kahden eri kunnan alueella.

Varissuon seurakuntakeskus vihittiin kirkoksi vuonna 1997.

Vielä nykyään Turun Katariinanseurakunnan alueella mennyt ja nykyaika kohtaavat toisensa. Tämä näkyy aivan konkreettisesti seurakunnan kahdessa kirkkorakennuksessa, vanhassa pappilassa ja sen ympäristössä.

Tyyliltään seurakunnan kirkot edustavat täysin eri aikakausia. Pyhän Katariinan kirkko vie meidät keskiajan maailmaan. Varissuon moderni kirkko kuuluu aivan toiseen aikakauteen.

Nummen jo keskiajalla syntynyt tiivis ryhmäkylä on säilynyt monista muutoksista huolimatta. Nummessa vuonna 1787 suoritettu isojakokaan ei hajottanut kylää. Pappilan, Kuikkulan ja Kylän talojen isoimmat pellot jaettiin Aurajoen suuntaan. Simolan, Veräjänkorvan eli Korvalan ja Tammen pellot olivat Kuuvuorelle sekä Paaskuntaan päin. Erikseen päätettiin, että näiden talojen tontit ja tiet jäivät ennalleen. Vanhasta kylästä säilyneet rakennukset, Simola, Kylä ja Kuikkula ovat 1700- ja 1800-luvulta. Simola on nykyisin Nummen seurakuntakoti. Kirkkotie on muinaisella paikallaan. Pyhän Katariinan kirkkoaukion laidalla on jäljellä aittarivi. Aitat on siirretty tähän kantatilojen tonteilta 1800-luvun kuluessa. Aittarivi on muinaismuistoaluetta.

Pappila on sijainnut vuosisatoja samalla paikalla kirkon pohjoispuolella. Nykyinen, vuonna 1816 valmistunut pappila on professori ja kirkkoherra Erik Gabriel Melartinin rakennuttama. Katariinan kirkko oli tuolloin Turun Akatemian palkkatilana, eli pappilan tilan tuotto käytettiin akatemian rahoittamiseksi ja kirkkoherrat olivat akatemian professoreja.

Nummen kylä oli Kaarinan pitäjän keskus. Pitäjäntalo ja ensimmäinen kansakoulu olivat hautausmaan kohdalla Kirkkotien varrella. Esikaupunkiasutus tiivistyi Nummen kylän yhteismaille, Kuuvuorelle ja edelleen tilojen pelloille aina 1800-luvun puolivälistä kuntaliitokseen 1939. Tuolloin osa Kaarinan kuntaa liitettiin Turkuun nykyistä rajaa myöten.

Keskiaikaisen Kaarinan kirkon nimeksi tuli Pyhän Katariinan kirkko, kun myös seurakunta jaettiin kuntarajan mukaisesti 1991.

Nummen koulun vanhin osa rakennettiin Nummenmäen esikaupungin tarpeisiin 1930 (arkkitehti Aarne Eklund) ja laajennettiin edelleen 1937 (Turun kaupunginarkkitehti Harald Smedberg). Korvalan ja Tammen talojen paikalle rakennettiin Aurajoen Yhteiskoulu (arkkitehti Pekka Pitkänen, 1963. Ylioppilaskylä on täyttänyt Aurajoen varren pellot vuodesta 1967 lähtien. (arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta)

Pyhän Katariinan kirkko ympäristöineen sekä Ylioppilaskylän läntinen osa ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.

Evankelistojen tunnuskuvat on maalattu kuoriholviin, Katariina Sienalainen ja apostoli Pietari on maalattu alttariseinälle. Ruoteet on koristeltu köynnöksin. Maalaukset ovat ns. Taivassalo-ryhmän tyylisiä. Sakaristossa on varhaisemman maalariryhmän koristeluja.
Tytti Issakainen kirjoittaa Pyhän Katariinan kirkon kattoon maalatuista evankelistoista Lilja-lehdessä 12/2024

Katariina Aleksandialaista esittävä, gotlantilaisvaikutteinen puuveistos on alttariseinällä. Se on 1300-luvulta ja vanhin kirkon esineistä. Tuli on mustannut veistoksen kivikirkon osittaisessa palossa. Pohjoisseinällä on triumfikrusifiksi, alttarilla kulkuekrusifiksi, diakoni etelälaivan länsiseinällä ja istuva Pyhä Olavi asehuoneen muurikomerossa. Nämä kaikki ovat kotimaista tekoa vuoden 1500 tienoilta.

Nykyinen saarnatuoli on vuodelta 1654. Saarnatuolin puuveistokset ovat turkulaisen Matthias Reimanin työtä. Urkulehterin rintamuksen evankelistoja ja apostoleja esittävät maalaukset ovat kirkkomaalari Jonas Bergmanin tekemät 1759–60. Hänen maalaamansa on myös ehtoollisen asettamista esittävä, entinen alttaritaulu kirkkosalin pohjoisseinällä.  

Katariinan siunauskappeli on rakennettu vuonna 1929 arkkitehti Ingvald Sereniuksen suunnittelemana. Sitä laajennettiin vuonna 1945. Sankarihautojen (1939–1944) muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Jussi Vikainen.

Kirkkotarhan porttina toimiva, tiilestä muurattu, uusklassinen kellotapuli on rakennettu vuonna 1826. Koilliskulman pikkuportti on vuodelta 1797.

Kirkkomaalla on Gadolin-suvun tiilinen hautakappeli vuodelta 1789, Winter-suvun kahdeksankulmainen kappeli vuodelta 1791 ja Frenckell-suvun korkea, empiretyylinen kappeli vuodelta 1818.

Turun Akatemian professorin, prokuraattori Mathias Caloniuksen haudalle on pystytetty punagraniittinen muistomerkki. Sarkofagi on ruotsalaisen arkkitehti C.Fr. Sundvallin piirtämä ja pystytetty vuonna 1822. Se on yksi maamme merkittävimmistä hautamuistomerkeistä.  

Kirkon ympärillä näkyy Kaarinan pitäjän kantatilojen sukuhautoja. Monet tilojen nimet ovat nykyisin osa kaupungin julkista nimistöä. Kirkkomaalle on haudattu monia historian merkkihenkilöitä kreivittäristä Mannerheim-ristin ritariin.

Pyhän Katariinan alttarin eteläpuolella pienellä seinähyllyllä seisoo Katariina Aleksandrialainen tulen tummentamin kasvoin. Katariina kuului 1200-luvulta lähtien Suomessakin suosituimpiin naispyhimyksiin. Hänen kuvansa oli seurakunnan sinetissä jo vuonna 1309.

Legendojen mukaan Katariina syntyi 200-luvun lopulla Egyptin Aleksandriassa. Oppinut kaunotar kääntyi kristityksi ja sai vastustajansakin kääntymään. Rooman keisari tuomitsi hänet kuolemaan, mutta rovio ei kyennyt polttamaan häntä ja teilipyörät särkyivät. Vasta mestaus vei hengen neidolta, josta vuoti veren sijasta maitoa. Nimi Katariina merkitsee ”ikuisesti puhdasta”.

Katariina Aleksandrialaisen tunnusmerkit ovat terävillä piikeillä varustettu särkynyt piikkiratas, marttyyripalmu sekä miekka. Usein pyhimyksellä on kädessään kirja, joka kuvaa hänen oppineisuuttaan. Katariina on ollut oppineitten ja erityisesti tiedenaisten suojelija.

Pyhän Katariinan alttarin eteläpuolella pienellä seinähyllyllä seisoo Katariina Aleksandrialainen tulen tummentamin kasvoin. Katariina kuului 1200-luvulta lähtien Suomessakin suosituimpiin naispyhimyksiin. Hänen kuvansa oli seurakunnan sinetissä jo vuonna 1309.

Legendojen mukaan Katariina syntyi 200-luvun lopulla Egyptin Aleksandriassa. Oppinut kaunotar kääntyi kristityksi ja sai vastustajansakin kääntymään. Rooman keisari tuomitsi hänet kuolemaan, mutta rovio ei kyennyt polttamaan häntä ja teilipyörät särkyivät. Vasta mestaus vei hengen neidolta, josta vuoti veren sijasta maitoa. Nimi Katariina merkitsee ”ikuisesti puhdasta”.

Katariina Aleksandrialaisen tunnusmerkit ovat terävillä piikeillä varustettu särkynyt piikkiratas, marttyyripalmu sekä miekka. Usein pyhimyksellä on kädessään kirja, joka kuvaa hänen oppineisuuttaan. Katariina on ollut oppineitten ja erityisesti tiedenaisten suojelija.

Italialainen Katariina Sienalainen (1347-1380) hylkäsi helpon elämän ja valitsi piikkikruunun. Hän hoiti ruttoon sairastuneita kuin enkeli ja taisteli köyhien puolesta. Oppineet kysyivät neuvoa häneltä ja hänen opetuksiaan koottiin kirjoiksi. Hän vaikutti paavin ratkaisuihin ja kansainväliseen politiikkaan.

Koko Euroopan tuntema Katariina julistetiin Pyhäksi vuonna 1461. Ilmeisesti Turun dominikaanit maalauttivat hänestä freskon kuori-ikkunan pohjoispuolelle noin vuonna 1480.

Kristinuskoa on saarnattu nykyisen Pyhän Katariinan seurakunnan alueella vähintään yhdeksänsadan vuoden ajan. Alueen alkuperäiset asutukset olivat Nummen ja Kairisen kylissä. Kirkkomäen vanhalta hautausmaalta tehdyt arkeologiset löydöt osoittavat, että alue on jollain tavalla saanut vaikutteita kristinuskosta jo 1000-luvulta lähtien. Kirkollista toimintaa alueella on ollut 1200-luvulta alkaen.

Pyhän Katariinan seurakunnan eli Nummen seurakunnan tarkkaa perustamisajankohtaa ei tiedetä, mutta perustaminen ajoittunee 1200-luvulle, jolloin alueella on perustettu muitakin seurakuntia piispanistuimen perustamisen yhteydessä. Dominikaanisella sääntökunnalla on ehkä ollut merkittävä rooli kirkon varhaisvaiheissa. Kirkko on omistettu marttyyri Pyhälle Katariina Aleksandrialaiselle oletettavasti jo seurakuntaa perustettaessa. 1300-luvulta peräisin oleva, Katariina Aleksandrialaista esittävä puuveistos alttariseinällä on vanhin kirkon esineistä ja kokenut paljon – se on jopa selvinnyt kirkon osittaisesta palosta, jossa liekit ovat nuolleet sen pinnan tummaksi. Nykyään kirkon nimi viittaa myös 1300-luvulla eläneeseen Katariina Sienalaiseen, joka on kuvattuna seinämaalauksessa kuori-ikkunan pohjoispuolella.

Ensimmäinen kirjallinen maininta seurakunnasta on vuodelta 1309. Tuolloin Pyhän Katariinan kirkon paikalla on seissyt puinen kirkko. Legendan mukaan vanhaa kirkkoa kohtasi hävitys vuonna 1396, kun vitaaliveljinä tunnetut saksalaiset merirosvot ryöstivät ja polttivat sen. Nykytiedon valossa vitaaliveljien hyökkäys Pyhän Katariinan kirkkoon on kuitenkin vain legendaa.

1400-luvun puolivälissä kirkko rakennettiin uudelleen kivestä. Kirkko on tiettävästi suunniteltu alun perin kaksilaivaiseksi, jolloin kirkon keskellä olisi vain yksi pilaririvistö ja itäpäädyssä kaksi ikkunaa. Suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet kesken rakentamisen, ja kirkko rakennettiin lopulta kolmilaivaiseksi hiippakunnan muita kirkkoja mukaillen. Tähän viittaa muun muassa niinsanotusti “väärällä” puolella kirkkoa sijainneen papinoven sulkeminen ja muuttaminen komeroksi.

Nykyinen saarnatuoli on vuodelta 1654. Saarnatuolin puuveistokset ovat turkulaisen Matthias Reimanin työtä. Urkulehterin rintamuksen evankelistoja ja apostoleja esittävä 12-osainen lehterimaalaus on kirkkomaalari Jonas Bergmanin käsialaa vuosilta 1759-60. Hänen maalaamansa on myös ehtoollisen asettamista esittävä, entinen alttaritaulu kirkkosalin pohjoisseinällä.

Vuonna 1804 Kaarinan seurakunnassa pidettiin piispantarkastus, jossa kiinnitettiin huomiota kirkon kuntoon. Aikalaiskertomusten mukaan kirkko on tuolloin ollut myös kovin hämärä, jopa “kammottavan pimeä”. Vuosina 1806-1807 kirkkoon tehtiin lukuisia korjauksia ja rakennustöitä – pohjoisseinään puhkaistiin uusi ikkuna, jolloin pimeys sai väistyä valon tieltä. 1800-luvun lopulla kirkko oli kuitenkin jälleen kunnostuksen tarpeessa, ja arkkitehti J. Stenbäckin suunnittelemat korjaukset toteutettiin vuosisadan vaihteessa. Aikaisemmin piiloon maalatut keskiaikaiset maalaukset kuoriholvissa ja itäseinällä paljastettiin ja restauroitiin, tosin hieman kovakouraisesti.

1990 Kaarinan seurakunta jaettiin kahdeksi seurakunnaksi Kaarinan kunnan ja Turun kaupungin välistä rajaa myöten. Turun kaupungin alueelle jäävä osa sai nimekseen Turun Katariinanseurakunta, ja sen kirkkona toimivaa Kaarinan vanhaa kivikirkkoa ryhdyttiin kutsumaan Pyhän Katariinan kirkoksi.

”Puu on yksi, ja kaikki kristityt ovat yksi”

Kuoriholvin huipulle katsoessa voi nähdä punaisista ja valkoisista tiilistä muodostuvan raidallisen vinoristin. Ristin keskuksessa on valkoinen pyöräaihe, ja sen liitoksista kasvaa kukkivien versojen muodostama maalattu risti. Holvin kantavat kaaret haarautuvat rististä kuin hedelmälliset virrat, ja myös kaarista kasvaa versovia oksia.
Kuoriholviin on maalattu neljän evankelistan tunnuskuvat: Markuksen leijona, Matteuksen enkeli, Johanneksen kotka ja Luukkaan härkä. Kuoriholvin kalkkimaalaukset ovat peräisin 1400-luvun lopulta – puolen vuosituhannen takaa.

Kuoriholvin vinoristi ja kattomaalaus kuvastavat elämänpuuta, jonka alle seurakunta kokoontuu vastaanottamaan ehtoollista. Elämänpuu on yleinen aihe kristinuskossa sekä monissa kulttuureissa ympäri maailman. Puu symboloi elämää, maailmankaikkeutta sekä perhettä, jonka suojissa voi rauhassa kasvaa.

Kristillisessä perinteessä puu on läsnä jo aivan alussa: ensimmäisessä Mooseksen kirjassa paratiisin keskellä kasvaa elämän puu sekä hyvän ja pahan tiedon puu. Syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta ihminen menettää pääsynsä paratiisiin.

Uusi testamentti laajentaa Raamatun elämänpuu-symboliikkaa: Jeesuksen risti on elämän puu, joka tuo ikuisen elämän. Ristin horisontaalinen ja vertikaalinen suunta kuvaavat taivaan ja maan yhdistymistä.

Tänä päivänä ihmiset voivat Pyhän Katariinan kirkossa kokoontua saman elämänpuun alle kuin yli viisisataa vuotta sitten. Millaisia ajatuksia, millaisia huolia ja toiveita ihmiset ovat tuolloin tuoneet mukanaan? Mitä yhteistä meillä voisi olla heidän kanssaan?

Elämänpuun tematiikkaa Pyhän Katariinan kirkossa jatkaa Silja van der Meerin suunnittelema ja toteuttama kastepuu, joka on nimeltään “Valon pisaroita”. Kastepuu on kirkkotilasta löytyvä puu, johon ripustetaan vuoden aikana kastetuille lapsille esine. Vuoden kuluessa puu täyttyy vähitellen muistuttaen samalla uudesta elämästä ja uusista pienistä seurakuntalaisista.

Kastepuu on toteutettu käsityönä, ja se on suunniteltu erityisesti Pyhän Katariinan kirkkoa varten. Puun runko ja oksat on neulottu pellavalangasta. Lehdet ovat saaneet muotonsa virkatusta pellavasta. Oksille ripustettavat valkeat kyyhkyt ovat nekin tehty käsityönä.

Puu saa nimensä kastehelmiä muistuttavista lasihelmistä, joita on kiinnitettynä puun hennoille vihreille lehdille. Valon siivilöityessä kirkon sivuikkunoista lasihelmet välkehtivät kauniin ja herkän aamukasteen tavoin.

Pyhän Katariinan kirkossa korostuu erityisesti kasteen merkitys. Kasteessa ihminen kutsutaan seurakunnan jäseneksi ja Jumalan yhteyteen, osaksi suurta elämän puuta.

Fredrik Gabriel Hedberg, joka toimi Kaarinan kirkkoherrana vuodesta 1854 vuoteen 1862, korosti julistuksessaan erityisesti kasteen merkitystä seuraavasti.

”Kaste ei ole halpa ihmisen teko tai tavallista, voimatonta vedellä pesemistä. Se on jumalallinen teko ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä. – – Kun pyhä, kolmiyhteinen Jumala käskee kastaa köyhän, syntisen ihmisen omassa ylhäisessä nimessään, se todella tarkoittaa, että Jumala itse kastaa hänet ja ottaa lapsekseen ja taivaan valtakunnan perilliseksi.”

F.G. Hedberg tunnetaan erityisesti evankelisen herätysliikkeen perustajana. Nuoruudessaan hän oli kokenut herätyksen lukiessaan Martti Lutherin kirjoituksia ja vakuuttunut Kristuksen sovitustyön ja Jumalan armon täydellisyydestä.

Kaarinan kirkkoherrana hän aloitti kiertävän kansakoulun, kohensi rippikoulunpitoa ja järjesti raamatunselitystilaisuuksia sunnuntai-iltapäivisin. Kerrotaan, että tuolloin paikalla oli niin paljon väkeä kuin kirkkoon suinkin mahtui.

Hedbergin aika Kaarinan kirkkoherrana oli vaikeuksien ja surun merkitsemää. Tammikuussa 1857 Hedbergien perhe menetti pienen poikansa Gottfriedin, ja vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1858 kuoli hänen vaimonsa Maria. Heidän hautakivensä seisoo yhä kirkon pohjoispuolella. Keväällä 1860 kirkkoherra koki vielä yhden katkeran menetyksen, kun hänen poikansa Gabriel menehtyi. Kaiken keskellä hän kuitenkin luotti Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon.

Myös vuosina 1854 – 1856 käyty Oolannin sota kosketti Hedbergin kaitsemaa Kaarinan seurakuntaa. Sodan aikana Englannin laivaston aluksia saapui alueen vesille, ja venäläisiä sekä suomalaisia joukkoja liikkui seurakunnan alueella. Joukkoja majoitettiin jopa Kaarinan pappilaan sekä lähiseudun taloihin ja torppiin.

Sodan aikana Hedberg jatkoi kirjallista työtään. Vuonna 1855 julkaistiin Ruotsissa hänen teoksensa “Baptismens Wederläggning”, jossa hän puolusti ja opetti syvällisesti luterilaista käsitystä kasteesta. Kaarinasta käsin hän myös toimitti evankelisten omaa lehteä Kristillisiä Sanomia.

Loppuvuodesta 1855 englantilaiset laivat poistuivat Turun ja Kaarinan vesiltä. Epävarmojen aikojen keskellä kristikunnan suurta juhlaa haluttiin viettää kirkkaudessa, ja tuona jouluna kirkkoa valaisi jopa 340 kynttilää sekä juuri hankittu uusrokokootyylinen kynttiläkruunu, joka tänäkin päivänä riippuu Pyhän Katariinan kirkon katosta.

Jeesus sanoo: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh:8:12.

1300-luvulla eläneen Pyhä Katariina Sienalaisen kuva on ikuistettu kirkon kuori-ikkunan pohjoispuolelle keskiajan lopulla. Yllään Katariinalla on valkoinen mekko ja tumma vaippa, sekä päässä orjantappurakruunu. Katariina Sienalainen kuvattiin usein orjantappurakruunu päässään, koska se kuvastaa hänen omistautumistaan ja uhrautuvaa elämänasennettaan Kristukselle.

Aikakauden uskonnollisuuteen kuuluivat mystiikka, mietiskely ja näyt. Jo varhain Katariina alkoikin nähdä näkyjä, joissa usein Kristus itse ilmestyi hänelle ja opetti häntä. Yhdessä näyssä Jeesus tarjosi Katariinalle kultaista kruunua, mutta Katariina valitsi mieluummin orjantappurakruunun.

Katariinan uhrautuva elämänasenne tuli vahvasti esiin hyväntekeväisyystyössä. Hän auttoi kotikaupunkinsa köyhiä ja sairaita. Mustan surman synkkinä päivinä Katariina teki Sienassa rohkeasti ja uupumatta työtä auttaen ruttoon sairastuneita ja tautiin kuolevia.

Katariina rukoili, paastosi, näki näkyjä ja vaipui usein hurmostilaan. Vähitellen Katariina rupesi myös kertomaan näyistään ja opettamaan kohtaamiaan ihmisiä. Hänen ympärilleen kerääntyi oppilaita ja seuraajia. 1300-luku oli kirkolle suurten kiistojen aikaa, ja Katariina otti aktiivisesti kantaa kirkon ajankohtaisiin asioihin. Hän kertoi niin paaville, kardinaaleille kuin maallisille hallitsijoillekin, mitä Jumala tahtoo heidän tekevän ja peräänkuulutti rakkautta päätöksenteossa. Katariinan mukaan ainoa tie Jumalan luokse oli rakkaus.

Katariina Sienalaista pidettiin pyhimyksenä jo elinaikanaan, ja myöhemmin hänen asemansa vahvistettiin myös virallisesti. Hänet julistettiin pyhäksi eli kanonisoitiin vuonna 1461. Vuonna 1938 hänet nimettiin Italian suojeluspyhimykseksi, ja 1999 hänet valittiin yhdeksi Euroopan suojelijoista. Pyhän Katariinan kirkon omistaminen Katariina Sienalaiselle osoittaa dominikaanisääntökunnan vahvaa vaikutusta alueen historiassa. Sittemmin Nummen alueelle on perustettu Turun Ylioppilaskylä, mikä on hyvinkin sopivaa: ovathan kirkon molemmat Katariinat – Katariina Sienalainen ja Katariina Aleksandrialainen – oppineiden naisten suojeluspyhimyksiä.

INTRO

”Tee itsellesi omaan mieleesi kammio, josta sinun ei tarvitse koskaan tulla ulos”
Katariina Sienalainen

Katariinan kammio on rentoutumisharjoitus, joka ohjaa kuulijansa lempeään rentoutumiseen ja mietiskelyyn, yksi hengitys kerrallaan.

HARJOITUS:

Sulje silmäsi ja kohdista huomiosi hengittämiseen.

Vapaa ja luonnollinen hengitys virtaa sisään ja ulos, sisään ja ulos.

Tavoitteena on mielen vaimentaminen ja ajatusten hiljentäminen – keskittynyt mielen rauhoittuminen
…

Tyhjennä mielesi ympäristöstäsi ja päivän tapahtumista. Ei haittaa jos ajatukset harhailevat, se on luonnollista.

Joskus keskittymiseen voi auttaa esine, kuten rukoushelmet, tai toiminnallinen asia, kuten kasvojen lihaksiston rentouttaminen jokaisella uloshengityksellä.

Päämäärä on hengellinen ulottuvuus, jossa ajantaju loittonee ja joka on otollinen hiljaisuuteen vaipumiseen
…

Keskity hiljentämään ja unohtamaan hengitys: ihminen hengittää ilman ponnisteluja ja hengitys tapahtuu vaistomaisesti

Miten tahansa hengität, se heijastaa aina sen hetken kehon ja mielen tilaa, ja on siten aina luonnollista.

Mielen hiljentäminen luo tilaa Jumalan läsnäolon kokemiselle – sisäisen äänen tuntemiselle
…

Päästä irti ja anna itsellesi tilaa

Tarkoituksena on mielen palautuminen, yhdistyminen Pyhän Hengen parantavaan ja voimauttavaan vaikutukseen

“
Hiljaisuus on osa olemista, se on aina läsnä.

Hiljaisuus ei ole yksinäisyyttä, vaan tila itsenäiseen ajatteluun ja mietiskelyyn.

Hiljaisuus on avain mieleemme.