Siirry sisältöön

Nuoret ja nuoret aikuiset

Rippikoulun jälkeen päässä voi pyöriä suuria kysymyksiä. Niitä pääsee pohtimaan isoskoulutuksessa, tai halutessaan myös nuortenilloissa. Aikuisuuteen kasvamiselle löytyy henkistä ja hengellistä tukea myös nuorten aikuisten Makasiinista, nuorten aikuisten omasta tilasta.

Valokuvaaja kuvaa ihmisiä rakennuksen ovella

Toimintaa nuorille ja nuorille aikuisille

meditaatio-ohjaaja Aurelian musiikkisalissa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun tuomiokirkkoseurakunta, Åbo svenska församling

Hiljainen meditaatio

ti 18.8.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 18-19

Aurelia

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Hiljainen meditaatio tähtää tietoiseen, hyväksyvään läsnäoloon. Sen aikana mieli hiljenee ja rauhoittuu.

Kolmivaiheinen meditaatioharjoitus kestää tunnin. Alussa on ohjatun meditaation osuus, joka päättyy hiljaisuudessa istumiseen. Tämän jälkeen on kävelymeditaatio, jonka tarkoitus on tietoisen läsnäolon jatkuminen liikkeessä ja toiminnassa. Lopuksi on täysin äänetön istumameditaatio. Istua voi tyynyllä, tuolilla, rukousjakkaralla tai lattialla istuma-alustalla.

Yhteisen harjoituksen jälkeen voit halutessasi jäädä juomaan yhdessä teetä.

Meditaatiot järjestetään Turku Mindfulness ry:n sekä Turun ja Kaarinan seurakuntien yhteistyönä. Tilaisuus on avoin eikä vaadi ilmoittautumista.

Kokoonnumme Aurelia-talon Musiikkisalissa, kolmannessa kerroksessa. Saavuthan ajoissa, sillä ovet sulkeutuvat kuudelta.

Ota yhteyttä

Nuoret kävelevät kädet toistensa harteilla.

Martinseurakunta, Turun tuomiokirkkoseurakunta

Nuortenilta Martin seurakuntatalolla

to 3.9.–to 17.12.2026

Torstaisin klo 18-21 (ei syyslomalla 15.10.)

Martin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Nuortenilloissa voi vaikkapa pelailla, musisoida tai vain nauttia muiden seurasta. Tule tutustumaan ja kerro omista toiveistasi!

Nuorteniltoja järjestävät Martinseurakunta ja Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Ota yhteyttä

Neljä kynttilää palaa ikonin edustalla

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun tuomiokirkkoseurakunta

Sydänrukousta

to 3.9.–to 10.12.2026

Klo 19, parillisten viikkojen torstait

Aninkaistenkatu 1

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Sydänrukous on vanhaan kristilliseen perinteeseen perustuvaa sanatonta, kontemplatiivista rukousta.

Kokoontumisen alussa pidetään tarvittaessa lyhyt opastus sydänrukoukseen. Sitten seuraa alkurukous, 20 min hiljaisuutta sydänrukouksen harjoittamiseen ja loppurukous.

Torstaina 29.10. ja 26.11. kokoontuminen on pidempi sydänilta. Silloin yhteisen sydänrukouksen alussa on opetushetki sydänrukouksen perinteestä. Lopussa taas on teehetki ja yhteistä keskustelua. Sydänilta kestää noin 1,5 h.

Sydänrukous ja sydänillat ovat avoimia. Niihin saa tulla ilmoittautumatta ja myös tätä rukousperinnettä tuntematta.

Kokoonnumme osoitteessa Aninkaistenkatu 1, talon ylimmässä kerroksessa.

Ota yhteyttä

Äänimaljoja, makaavan ihmisen selkää

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun tuomiokirkkoseurakunta

Äänimaljarentoutus ja rukous

to 10.9.–to 17.12.2026

Klo 19-19.45, parittomien viikkojen torstait.

Aninkaistenkatu 1

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Rentoudumme ja rauhoitumme kuuntelemalla äänimaljoja puolisen tuntia. Rentoutus toimii parhaiten lattialla maaten. Tuo mukaan oma mattosi tai lainaa meiltä. Halutessaan voi myös istua tuolilla.

Lopussa kuunnellaan meditatiivista iltarukousta äänimaljojen hiljentämällä mielellä. Lyhyt raamattumietiskely, rukous ja siunaus.

Kokoonnumme Aninkaistenkatu 1 ylimmäisessä kerroksessa. Saavuthan paikalle ajoissa. Suljemme oven seitsemältä.

Ota yhteyttä

Nuorten aikuisten Makasiini

Makasiini on Turun ytimessä oleva nuorten aikuisten oma tila ja sen yhteisö. Makasiini on tila aktiiviselle toiminnalle ja osallistumiselle, levolle, hengailulle ja latautumiselle kuormittavan arjen lomassa. Löydät meidät aivan Turun keskustasta.

Makasiinin toimintaa ideoidaan ja toteutetaan yhdessä 18–29-vuotiaiden kanssa. Yhteisön ideoima ja toteuttama viikko-ohjelma on monipuolista. Makasiinissa on myös erilaisia tapahtumia ja pop-up toimintaa. Tule mukaan näihin, tai ideoi meidän kanssamme jotain muuta! Mitä sinä kaipaisit?

Tule mukaan osallistumaan. Tai voit tulla mukaan vapaaehtoisena järjestämään kivaa toimintaa. Ja jos siltä tuntuu, niin omassa tilassa voi myös ihan vaan levähtää ja kerätä voimia ilman paineita!

Siirry Makasiinin omille sivuille tästä
Kolme nuorta keskustelevat