Historiaa ja nykypäivää

Vanhan kansan tiedon mukaan Maarian kirkko on rakennettu Räntämäen kylään pakanuuden ajan uhripaikalle, jossa on sijainnut kyläkalmisto ja käräjäpaikka. Räntämäki sai toisen nimen kirkon nimikkopyhimyksen, Pyhän Maarian mukaan. Asiakirjoissa puhutaan toisinaan Maarian, toisinaan Räntämäen pitäjästä. Kirkon toisena nimikkopyhimyksenä on ollut 200-luvulla marttyyrikuoleman kärsinyt Pariisin ensimmäinen piispa, Pyhä Dionysios (Saint Denis). Oletettavasti tuomiorovasti ja myöhemmin Turun piispa Olaus Magni Tavast (Olavi Maununpoika Tavast) on tuonut tämän pyhimyksen kunnioituksen mukanaan opiskelukaupungistaan Pariisista.   Kirkon ulkokatto puurakenteineen paloi kesällä 1876. Sakariston ullakolla säilytetyistä keskiaikaisista puuveistoksista tuhoutuivat mm. Neitsyt Marian ja Pyhän Dionysioksen patsaat.

Kirkon vanhin osa on nykyinen sakaristo, joka on rakennettu joskus 1400-luvun alkupuolella vanhemman puukirkon kupeeseen. Sakariston keskiaikaista, kiinteää kivialttaria lienee käytetty silloisen kirkon eräänä sivualttarina. Sakaristossa seinään kiinnitettynä säilytetään pahoin kulunutta hautakiveä 1200-luvulta. Hautakiven latinankielisen tekstin käännös on seuraava: Herran vuonna 1290 kuoli Ingigerdis, muinoin Pietarin vaimo: levätköön rauhassa. Se on Suomen vanhin vuosiluvulla varustettu hautamuistomerkki. Nykyinen kivikirkko on 1440-luvulta. Kaksi pylväsriviä jakaa kirkkosalin kolmeen laivaan. Keskilaivan kuoriholvit ovat muun kirkon lakea korkeammat ja ne on muurattu tähtikuviollisiksi holveiksi. Muualla kirkossa ovat ns. ristiholvit, joiden kuvio alhaaltapäin katsottuna muodostaa vinon, ns. andreaanristin.

Kirkon pääalttari on uudelleen rakennettu alkuperäiselle paikalleen vuoden 1984–1985 korjauksen yhteydessä, jolloin myös vuonna 1877 suljettu alttari-ikkuna avattiin. Vanhan alttarin tiililadelman sisältä löytyi keskiaikaisen alttarin osittain vaurioitunut kalkkikivinen pöytälevy, joka korjattuna on otettu uudelleen käyttöön. Alttarilevyn alkuperäiset viisi kaiverrettua vihkiristiä muistuttavat Kristuksen viidestä haavasta. Vuoden 2026 peruskorjauksessa alttarin saavutettavuutta parannettiin poistamalla ylimääräinen alttarialueelle johtanut askelma.

Alttarin yläpuolella on 1400-luvun lyypekkiläistä veistotaidetta edustava vaurioitunut alttarikaappi, jonka keskuksena on Neitsyt Marian kruunaus. Alttarikaapista, joka säästyi vuoden 1876 tulipalosta, puuttuu useita veistoksia. Sen eteen on sijoitettu 1300-luvulta peräisin oleva alttarikrusifiksi.

Kirkon pohjoisseinällä säilytetään vuonna 1877 lahjoituksena saatua suurikokoista ristiinnaulittua esittävää alttaritaulua. Sen on maalannut taulun lahjoittaja Emelie Wallensköld, Turun hovioikeuden presidentin puoliso.

Suurikokoinen ristiinnaulitun kuva, triumfiristi, 1300 ja1400-lukujen taitteesta on sijoitettu keskilaivan kuoriholviin pyöreiden pylväiden väliin. Elämänpuuta kuvaava krusifiksi puhkeavine silmuineen on Maarian kirkon arvokkain taideteos. Se on keskiajalla sisältänyt runsaammin yksityiskohtia ja ollut värikkäämpi. On todennäköistä, että se on tehnyt kirkossa kävijöihin suuren vaikutuksen.

1660-luvulla valmistunut, alkuperäisiin barokin ajan väreihin ja ornamentteihin palautettu saarnatuoli on Daniel Sudroviuksen käsialaa. Se on saanut vaikutteita Turun tuomiokirkon loisteliaaksi kuvaillusta saarnatuolista, joka tuhoutui v. 1681. Saarnatuolin reunuksessa on latinankielinen raamatunlause: Ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä (Matt. 10:20). Katoksessa, baldakiinissa on vuosimerkintä 1666 ja raamatunlause: Jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä (Jaak. 1:17).

Kuorin eteläosassa on vaurioitunut todennäköisesti 1400-luvun puolivälistä peräisin oleva, kotimaisesta kalkkikivestä veistetty kastemalja, johon on upotettu moderni, nykyisin käytettävä kastemalja. Asehuoneen ovensuussa on keskiaikainen Turun seudun graniitista valmistettu vihkivesiallas.

Kirkon pohjoisseinällä on ensimmäisen suomalaisen virsikirjan laatijan, Jacobus Petri Finnon (Jaakko Suomalaisen) muistotaulu. Hän toimi Maarian kirkkoherrana v. 1578–1588. Eteläseinällä, suljettuun papinoveen kiinnitettynä on taloustieteilijänä ja tutkimusmatkailijana tunnetun Pehr (Pietari) Kalmin muistotaulu. Hän toimi Maarian kirkkoherrana v. 1763–1779.

Keskiaikaiset kalkkimaalaukset paljastettiin suurelta osin vuosina 1908–1909. Ne on ajoitettu noin 1440-luvulle sillä perusteella, että kirkon pohjoislaivan kolmannessa holvissa on kuvattuna tuolloisen tuomiorovastin Olauksen (Olavi Maununpoika Tavastin) vaakuna. Maalaukset olisivat siis valmistuneet heti kirkon holvien muurauksen jälkeen. Niitä kutsutaan niin sanotuiksi rakentajamaalauksiksi eli holvien muuraajat ovat tehneet myös maalaukset. Ei kuitenkaan ole varmaa, onko kaikki maalaukset tehty yhtä aikaa. Maalaukset ovat tyypillisesti yksittäisiä kuva-aiheita, jotka on sijoitettu keskelle vapaata pintaa, toisin kuin keskiaikaisten ammattilaismaalarien sommitelmat. Monet aiheet saattavat näyttäytyä nykypäivän katsojalle omintakeisina, mutta keskiajalla jokaisella kuvalla on ollut jokin merkitys. 

Enligt den gamla, folkliga traditionen är S:t Marie kyrka byggd på en offerplats från heden tid i byn Räntämäki, där det funnits en begravningsplats och tingsplats. Räntämäki fick sitt andra namn efter Heliga Maria, kyrkans skyddshelgon. I urkunderna är socknen omtalad ibland som S:t Marie, ibland Räntämäki. Kyrkans ursprungliga skyddshelgon har varit S:t Dionysios, den förste biskopen i Paris, som ljöt martyrdöden på 200-talet. Domprost, senare biskopen i Åbo Olaus Magni Tavast (Olavi Maununpoika Tavast) har förmodligen hämtat vördnad av detta helgon med sig från sin studiestad Paris. Yttertaket och dess träkonstruktioner brann upp år 1876 vid ett blixtnedslag. Bland de medeltida träskulpturer som förvarades på sakristians vind, förstördes skulpturerna av Jungfru Maria och S:t Dionysios.

Kyrkans äldsta del är den nuvarande sakristian, som är byggd någon gång i början av 1400-talet invid den gamla träkyrkan. Sakristians medeltida, fasta stenaltare användes som ett sidoaltare i den dåtida kyrkan. På väggen till sakristian förvaras en svårt sliten gravsten från 1200-talet. Gravstenens inskription på latin är följande: I Herrens år 1290 avled lngigerdis, maka till den forne Petrus: vile i frid. Det är Finlands äldsta gravminnesmärke med årtal. Den nuvarande stenkyrkan härstammar från 1440-talet. Två pelarrader delar kyrkorummet i tre skepp. Mittskeppets korvalv är högre än valven i den övriga kyrkan och är murade som stjärnvalv. I resten av kyrkan finns så kallade kryssvalv, vars mönster, sett underifrån, bildar ett snett kors, det så kallade andreaskorset.

Kyrkans huvudaltare är ombyggd i samband med reparationen åren 1984-1985, då även det år 1877 igenmurade altarfönstret blev öppnat. Inne i det gamla altarets tegelsättning upptäcktes den delvis skadade medeltida altarskivan av kalksten, vilken efter reparation på nytt tagits i bruk. Altarskivans ursprungliga fem invigningskors påminner om Kristi fem sår. Vid grundrenoveringen 2026 förbättrades tillgängligheten till altaret genom att det extra trappsteget som ledde till altaret togs bort.

Ovanför altaret finns det ett skadat altarskåp från 1400-talet, vilket representerar lybecksk snideskonst. Mittdelen föreställer kröningen av Jungfru Maria. Altarskåpet, som förskonades vid eldsvådan 1876, saknar flera skulpturer. Framför det har placerats ett altarkrucifix från 1300-talet.

På kyrkans norra vägg förvaras en stor altartavla, som mottagits som donation år 1877, föreställande den korsfäste Kristus. Tavlan är målad av dess donator Emelie Wallensköld, maka till presidenten i Åbo hovrätt.

Det stora triumfkorset från slutet av 1300 och början av 1400-talet, eventuellt av inhemskt ursprung, är placerat mellan de runda pelarna i mittskeppets korvalv. Krucifixet, som avbildar livets träd med knoppar som spricker ut, är det mest värdefulla konstverket i S:t Marie kyrka. Det har under medeltiden innehållit fler detaljer och varit mer färgglad. Det är troligt att det har gjort stort intryck på dem som besökt kyrkan.

Predikstolen från 1660-talet, återställd med ursprungliga färger och ornament, är gjord av Daniel Sudrovius. Den har fått influenser från Åbo domkyrkas predikstol, som beskrivits som praktfull, och som förstördes år 1681. Predikstolen kantas av ett bibelspråk på latin: Det är icke I som skalen tala, utan det är eder Faders Ande som skall tala i eder (Matt. 10:20). I taket, på baldakinen finns årtalet 1666 och bibelspråket: Idel fullkomliga skänker komma ned ovanifrån, från himlaljusens Fader (Jak. 1:17).

I korets södra del finns en skadad dopfunt troligtvis från mitten av 1400-talet, gjord av inhemsk kalksten, där den moderna dopskål som nu brukas, fått sin infattning. Vid ingången till vapenrummet finns en vigvattenskål, tillverkad av granit från Åbo-trakten.

På kyrkans norrvägg finns en minnestavla över Jacobus Petri Finno (Jaakko Suomalainen), författaren till den första finska psalmboken. Han verkade som kyrkoherde i S:t Marie åren 1578-1588. På södra väggen, anbringad på den stängda prästdörren, finns en minnestavla över den kände nationalekonomen och forskningsresanden Pehr (Pietari) Kalm. Han verkade som kyrkoherde i S:t Marie åren 1763-1779.

De medeltida kalkmålningarna togs till stor del fram åren 1908-09.

De är daterade till omkring 1440-talet baserat på att i den tredje valvet i nordskeppet i kyrkan finns motiv av dåvarande domprosten Olaus (Olavi Maununpoika Tavas) vapensköld. Målningarna skulle alltså ha blivit färdiga direkt efter att kyrkans valv murats. De kallas så kallade byggarmålningar, vilket betyder att de som murade valven också gjorde målningarna. Det är dock inte säkert om alla målningar gjordes samtidigt. Målningarna är typiskt enskilda motiv som placerats i mitten av en tom yta, till skillnad från medeltida yrkesmålares kompositioner. Många av motiven kan verka ovanliga för dagens betraktare, men under medeltiden hade varje bild någon betydelse.

According to local tradition, St Mary’s Church was built in the village of Räntämäki, on a pre-Christian sacrificial site that had also served as a burial ground and a place of assembly. Räntämäki received its second name from the church’s patron saint, the Virgin Mary. Historical records refer to the parish both as Maaria and as Räntämäki. The church’s second patron saint was Saint Dionysius (Saint Denis), the first Bishop of Paris, who suffered martyrdom in the third century. It is believed that Olaus Magni Tavast (Olavi Maununpoika Tavast), first Dean of Turku Cathedral and later Bishop of Turku, introduced the practice of venerating this saint from Paris, where he had studied.

The church’s outer roof and timber structures were destroyed by fire in the summer of 1876. Among the medieval wooden sculptures stored in the sacristy attic, the statues of the Virgin Mary and Saint Dionysius were lost.

The oldest part of the church is the present sacristy, which was built sometime during the early fifteenth century alongside an older wooden church. The sacristy’s medieval fixed stone altar was probably used as a side altar in the earlier church. Attached to the wall of the sacristy is a heavily worn gravestone dating from the thirteenth century. The Latin inscription is translated as follows: “In the year of Our Lord 1290 died Ingigerdis, formerly the wife of Petrus; may she rest in peace.” It is the oldest dated grave monument in Finland.

The present stone church dates from the 1440s. Two rows of pillars divide the interior into three aisles. The choir vaults of the central nave rise higher than the vaults elsewhere in the church and were constructed as star vaults. In the rest of the church, there are groin vaults whose pattern, when viewed from below, forms a diagonal cross known as Saint Andrew’s Cross.

The main altar was rebuilt on its original site during the restoration of 1984–1985, when the altar window that had been closed in 1877 was reopened. Inside the brick structure of the former altar, a partially damaged medieval limestone altar slab was discovered and restored to use. The five original consecration crosses carved into the slab recall the five wounds of Christ. During the major renovation of 2026, accessibility to the altar area was improved by removing an additional step leading to the sanctuary.

Above the altar hangs a damaged altarpiece cabinet representing a fifteenth-century Lübeck woodcarving. Its central scene depicts the Coronation of the Virgin Mary. Several sculptures are missing from the altarpiece, which survived the fire of 1876. In front of it stands an altar crucifix dating from the fourteenth century.

On the north wall of the church is a large altarpiece depicting Christ Crucified, donated to the church in 1877. It was painted by the donor herself, Emelie Wallensköld, wife of the President of the Turku Court of Appeal.

A large triumphal cross depicting the Crucified Christ and dating from the turn of the fourteenth and fifteenth centuries is suspended between the round pillars of the choir vault in the central nave. This crucifix, representing the Tree of Life with bursting buds, is the most valuable work of art in St Mary’s Church. In the Middle Ages, it contained more details and was considerably more colourful than today. It likely made a profound impression on those who entered the church.

The pulpit, completed in the 1660s and restored to its original Baroque colours and ornamentation, is the work of Daniel Sudrovius. Its design was influenced by the magnificent pulpit of Turku Cathedral, which was destroyed in 1681. Around the pulpit runs a Latin biblical inscription: “For it is not you who speak, but the Spirit of your Father speaking through you” (Matthew 10:20). The canopy bears the date 1666 and the biblical text: “Every good and perfect gift is from above coming down from the Father of Lights” (James 1:17).

In the southern part of the chancel stands a damaged baptismal font, probably dating from the middle of the fifteenth century and carved from Finnish limestone. A modern baptismal bowl used today has been set into it. A medieval holy water stoup made of granite from the Turku region stands at the entrance to the armoury.

A memorial plaque on the north wall commemorates Jacobus Petri Finno (Jaakko Suomalainen), compiler of the first Finnish hymnbook. He served as Vicar of St. Mary’s from 1578 to 1588. On the south wall is a memorial plaque commemorating Pehr (Pietari) Kalm, renowned as an economist and explorer. He served as Vicar of St. Mary’s from 1763 to 1779. The medieval wall paintings were largely uncovered in 1908–1909. They have been dated to around the 1440s because the coat of arms of the then Dean Olaus (Olavi) appears in the third vault of the northern aisle. The paintings therefore seem to have been completed shortly after the vaults were built. They are known as “builders’ paintings”, suggesting that the masons who constructed the vaults also executed the paintings. It is not certain, however, that all the paintings were created at the same time. The compositions typically consist of individual motifs placed in the centre of otherwise empty surfaces, unlike the more elaborate compositions of professional medieval painters. Many of the subjects may appear unusual to modern viewers, but in the Middle Ages each image carried a particular meaning.

Der Volksüberlieferung zufolge wurde die Kirche von Maaria im Dorf Räntämäki an einer heidnischen Opferstätte errichtet, auf der sich bereits ein Dorffriedhof und ein Gerichtsplatz befanden. Räntämäki erhielt seinen zweiten Namen nach der Schutzpatronin der Kirche, der Heiligen Maria. In den historischen Quellen wird die Pfarrei teils als Maaria, teils als Räntämäki bezeichnet. Der zweite Schutzheilige der Kirche war der heilige Dionysius (Saint Denis), der erste Bischof von Paris, der im 3. Jahrhundert den Märtyrertod erlitt. Vermutlich brachte der Dompropst und spätere Bischof von Turku, Olaus Magni Tavast (Olavi Maununpoika Tavast), die Verehrung dieses Heiligen aus seiner Studienzeit in Paris mit. Das Außendach der Kirche und dessen Holzkonstruktionen brannten im Sommer 1876 ab. Unter den auf dem Dachboden der Sakristei aufbewahrten mittelalterlichen Holzskulpturen wurden unter anderem die Statuen der Jungfrau Maria und des heiligen Dionysius zerstört.

Der älteste Teil der Kirche ist die heutige Sakristei, die in der ersten Hälfte des 15. Jahrhunderts neben einer älteren Holzkirche errichtet wurde. Der mittelalterliche steinerne Altar der Sakristei wurde vermutlich als Seitenaltar der damaligen Kirche genutzt. In der Sakristei wird an einer Wand ein stark abgenutzter Grabstein aus dem 13. Jahrhundert aufbewahrt. Die Übersetzung der lateinischen Inschrift lautet: „Im Jahre des Herrn 1290 starb Ingigerdis, einst die Ehefrau des Petrus; sie ruhe in Frieden.“ Es handelt sich um das älteste mit einer Jahreszahl versehene Grabdenkmal Finnlands.

Die heutige Steinkirche stammt aus den 1440er Jahren. Zwei Pfeilerreihen teilen den Kirchenraum in drei Schiffe. Die Chorgewölbe des Mittelschiffs sind höher als die Gewölbe des übrigen Kirchenraums und als Sterngewölbe gemauert. Im übrigen Kirchenraum befinden sich sogenannte Kreuzgewölbe, deren Muster, von unten betrachtet, ein schräges Kreuz – das sogenannte Andreaskreuz – bildet.

Der Hauptaltar der Kirche wurde bei der Renovierung von 1984–1985 an seinem ursprünglichen Platz wieder aufgebaut. Gleichzeitig wurde das seit 1877 zugebaute Altarfenster wieder geöffnet. Im Inneren des alten Altars fand man die teilweise beschädigte Kalksteinplatte des mittelalterlichen Altars, die restauriert und wieder in Gebrauch genommen wurde. Die fünf eingravierten Weihekreuze erinnern an die fünf Wunden Christi. Bei der Grundsanierung im Jahr 2026 wurde die Zugänglichkeit des Altarbereichs verbessert, indem eine zusätzliche Stufe entfernt wurde.

Über dem Altar befindet sich ein beschädigter Altarschrein aus dem 15. Jahrhundert, der die Lübecker Schnitzkunst repräsentiert. Sein Mittelpunkt zeigt die Krönung der Jungfrau Maria. Dem Altarschrein, der den Brand von 1876 überstand, fehlen mehrere Figuren. Vor ihm steht ein Altarkruzifix aus dem 14. Jahrhundert.

An der Nordwand der Kirche befindet sich ein großes Altarbild, das den Gekreuzigten darstellt und 1877 der Kirche gestiftet wurde. Es wurde von der Stifterin Emelie Wallensköld, der Ehefrau des Präsidenten des Hofgerichts von Turku, gemalt.

Das große Triumphkruzifix aus der Wende vom 14. zum 15. Jahrhundert befindet sich zwischen den Rundpfeilern im Chorgewölbe des Mittelschiffs. Das Kruzifix, das den Baum des Lebens mit aufbrechenden Knospen darstellt, gilt als das wertvollste Kunstwerk der Kirche von Maaria. Im Mittelalter enthielt es mehr Einzelheiten und war farbenreicher. Wahrscheinlich beeindruckte es die Kirchenbesucher seiner Zeit nachhaltig.

Die in den 1660er Jahren entstandene und in ihre ursprünglichen Barockfarben sowie Ornamente zurückversetzte Kanzel ist ein Werk von Daniel Sudrovius. Sie wurde von der prächtigen Kanzel des Doms von Turku beeinflusst, die 1681 zerstört wurde. Am Kanzelrand befindet sich ein lateinischer Bibelspruch: „Denn nicht ihr seid es, die reden, sondern der Geist eures Vaters redet durch euch“ (Matth. 10,20). Der Baldachin trägt die Jahreszahl 1666 und den Bibelspruch: „Jede gute Gabe und jedes vollkommene Geschenk kommt von oben herab“ (Jak. 1,17).

Im südlichen Teil des Chores befindet sich ein beschädigtes Taufbecken, das vermutlich aus der Mitte des 15. Jahrhunderts stammt und aus finnischem Kalkstein gehauen wurde. In dieses wurde das heute verwendete moderne Taufbecken eingesetzt. Am Eingang der Vorhalle befindet sich ein mittelalterliches Weihwasserbecken aus Granit aus der Region Turku.

An der Nordwand der Kirche erinnert eine Gedenktafel an Jacobus Petri Finno (Jaakko Suomalainen), den Verfasser des ersten finnischen Gesangbuchs. Er war von 1578 bis 1588 Pfarrer von Maaria. An der Südwand befindet sich eine Gedenktafel für Pehr (Pietari) Kalm, der als Nationalökonom und Forschungsreisender bekannt wurde. Er war von 1763 bis 1779 Pfarrer von Maaria.

Die mittelalterlichen Kalkmalereien wurden größtenteils in den Jahren 1908–1909 freigelegt. Sie werden auf die 1440er Jahre datiert, da im dritten Gewölbe des nördlichen Seitenschiffs das Wappen des damaligen Dompropstes Olaus (Olavi Maununpoika Tavast) dargestellt ist. Die Malereien dürften somit unmittelbar nach der Errichtung der Gewölbe entstanden sein. Sie werden als sogenannte „Baumeistermalereien“ bezeichnet, da vermutlich dieselben Handwerker, die die Gewölbe errichteten, auch die Malereien schufen. Es ist jedoch nicht sicher, ob alle Malereien gleichzeitig entstanden. Typisch sind einzelne Bildmotive, die mittig auf freien Flächen angeordnet wurden, anders als die Kompositionen professioneller mittelalterlicher Maler. Viele Motive mögen heutigen Betrachtern ungewöhnlich erscheinen, doch im Mittelalter hatte jedes Bild seine eigene Bedeutung.