Siirry sisältöön

Aikuiset

”Jokainen teistä on saanut lahjoja Jumalalta. Palvelkaa siis toisianne jakaen hänen monipuolista hyvyyttään kuin taitavat taloudenhoitajat.” 1. Pietarin kirje 4:10

Seurakunta kokoaa yhteen eri ikäisiä aikuisia eri toimipisteissämme Henrikinkirkolla, Koivulan seurakuntatalolla ja Lausteen seurakuntakodilla.
Ryhmissä voi miettiä yhdessä Raamatun sanomaa, tehdä käsitöitä tai keskustella ajankohtaisista aiheista.

En äldre dam håller en baby i sin famn.
Vanhan ihmisen ryppyisen käden päällä on siloisempi, nuoremman ihmisen käsi.

Aikuisten ja senioreiden kerhot

kirjoja pinossa koristekukkien ympäröimänä

Henrikinseurakunta

Henrikin Lukupiiri

ke 9.9.–ke 16.12.2026

parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 14-15.30

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Henrikinkirkon lukupiirissä luemme ajankohtaista kirjallisuutta ääneen ja keskustelemme tekstin herättämistä ajatuksista.
Lukupiirissä on myös esillä kalenterivuoden tapahtumia, merkkihenkilöitä ja joskus kirjailijavieras.

Piirin vetäjä:
Eija Rekikoski-Niemi

Eläkeläiset juttelevat kahvin äärellä.

Henrikinseurakunta

Koivulan seniorikahvila

ma 31.8.–ma 21.12.2026

Koivulan seurakuntatalolla maantaisin klo 13-14.30

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Tule mukaan maanantaisin vapaaehtoisten seurakuntalaiset vetämään seniorikahvilaan Koivulan seurakuntatalolle.
Ohjelma alkaa päivän sanalla, jonka jälkeen tarjolla kahvia ja pullaa (1€). Kahvinjuonnin ja kuulumisten vaihdon jälkeen siirrymme päivän aiheeseen, mikä on kunkin päivän agendalla.

Loppuun pidämme pienimuotoisen jumppahetken. Iltapäivä päättyy hiljaiseen hetkeen kuunnellen musiikkia, jonka jälkeen on herransiunaus.

Toivotamme kaikki seniori-ikäiset tervetulleiksi meidän yhteiseen seniorikerhoon.

Odotamme jo näkevämme sinut kerhossa: Laina, Merja ja Anne

Purkki täynnä siveltimiä. Takana paperi, jolla on maaliviivoja.

Henrikinseurakunta

Luovuutta väreillä

ti 1.9.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 16.30-18.30

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Henrikinkirkolla toimii omatoiminen taidekerho. Tehdään taidetta eri muodoissa omatoimisesti, luovasti, toisiamme inspiroiden ja monipuolisia tekniikoita ja materiaaleja käyttäen.

Voit tulla tutustumaan toimintaa ja ehkä löytää uuden harrastuksen.

 

lasipallo sammaleen päällä.

Henrikinseurakunta

Lähetyspiiri

ti 1.9.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 13-15

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Lämminhenkistä keskustelua ja rukousta. Lähetystyön toiminnan kuulumisia ja mielenkiintoisia puhujavieraita!

Henrikinseurakunnan lähetyspiiri kokoontuu viikoittain tiistaisin klo 13-15 Henrikinkirkon kokoushuone Silmussa.
Lauluja, keskustelua, kahvitarjoilua.

Tervetuloa mukaan!

vetäjinä Kaija-Riitta ja Juhani Ehojoki

neulottuja vauvan sukkia

Henrikinseurakunta

Puuhapaja

to 3.9.–to 17.12.2026

torstaisin klo 12-16

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Iltapäiväohjelmaa Henrikinkirkolla joka torstai.

Puuhataan, jutellaan ja tehdään kaikenlaista askartelua ja käsitöitä itselle, lahjaksi tai myyjäisiin.
Mm. kasteperheille syntyy kerhossa kastesukkia lahjaksi.

Voit tulla oman aikataulusi mukaan silloin kun sinulle sopii.
Tule tutustumaan!

Kerhon ohjaajana toimii Kristina Winstén.

Naiset venyttelevät ringissä.

Henrikinseurakunta

Rukoustanssi

ti 8.9.–ti 15.12.2026

joka toinen tiistai parittomilla viikoilla klo 18-19.30

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Rukoustanssi – rukousta liikkeen ja musiikin kautta

Rukoustanssi on kehollista, liikkeellistä rukousta musiikin kanssa. Jokainen saa liikkua tai tanssia omalla tavallaan, vapaasti ja omia rajojaan kuunnellen. Illan aikana voit tuoda esille omia rukousaiheitasi. Halutessamme rukoilemme myös pareittain – liikkeen kautta toisen puolesta. Joskus rukouksemme kohdistuvat yhteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin, kuten Suomen ja maailman tilanteeseen tai muihin ajankohtaisiin asioihin.

Valitsemme rukoukseen sopivaa hengellistä musiikkia, joka tukee hiljentymistä ja yhteistä rukousta.
Illan päätteeksi laulamme yhdessä ”Ilta on tullut, Luojani”, ja siihen saa halutessaan yhtyä.
Loppuun rukoilemme yhdessä ääneen Herran siunauksen.

Rukoustanssi kokoontuu joka toinen tiistai, parillisilla viikoilla.
Vetäjänä toimii Hannele Tenhu.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Raamattupiirit

Henrikinseurakunta

Henkari – Henrikin aikuisten raamattupiiri

ma 7.9.–ma 14.12.2026

maanantaisin 18.30-20

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Henkari on seurakunnassamme vuodesta 1981 alkaen toiminut kaikille avoin maallikkovetoinen raamattupiiri. Kokoonnumme Henrikinkirkolla maanantaisin syys-toukokuussa. Mukaan voi tulla, milloin haluaa ja ehtii.
Piirissä toimii laaja kirjo eri elämäntilanteissa eläviä kristittyjä.

Illan aikana luemme Raamattua, keskustelemme ja rukoilemme. Puhumme etenkin kristinuskon soveltamisesta käytäntöön. Vastuuhenkilöinä toimivat Maikki ja Seppo Niemi. Nettisivuosoitteemme on www.henkari.fi.

Toiminta-aika:
maanantaisin klo 18.30-20.00 tammikuusta toukokuuhun.

Henrikinseurakunta

Heprean raamattupiiri

ma 7.9.–ma 14.12.2026

maanantaisin klo 13-14.30

Koivulan seurakuntatalo

Avaa Sulje

Raamattupiirissä tutkimme Raamatun tekstejä ja käsittelemme juutalaisuutta sekä myös nyky-Israelia.
Piiri toimii Koivulan seurakuntalolla maanantaisin klo 13-14.30.
Voit tulla mukaan silloin kun sinulle sopii.

Piiriä vetää Pertti Koivisto (p. 044 985 8024)

Henrikinseurakunta

Lausteen raamattupiiri

ke 2.9.–ke 16.12.2026

keskiviikkoisin klo 18-21

Lausteen seurakuntakoti

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Lausteen seurakuntakodilla kokoontuu keskiviikkoisin alueen oma raamattupiiri.
Piiriä vetää Henrikinseurakunnan nimikkolähetti Anna Vähäkangas. Anna on toiminut raamatunkäännöstyön parissa Etiopiassa.

Kokoonnumme Lausteella joka keskiviikko klo 18-21, voit tulla itsellesi sopivana aikana.
Tervetuloa!

Henrikinseurakunta

Psalmiryhmä

ti 1.9.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 14-15

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Ryhmässä käymme läpi järjestyksessä psalmien kirjaa yhdessä rukoillen, lukien ja keskustellen. Tutkimme psalmin rakennetta ja sanomaa siten mitä se meille itse kullekin sanoo ja kehoittaa. Huomioimme miten moni psalmi viittaa suoraan Jeesukseen Kristukseen. Myös viittaukset raamatun eri kohtiin profetian sanoineen ovat keskustelun ja tutustumisen kohteina. Psalmien kirjasta saa ammentaa aina uudelleen ja uudelleen.

Tervetuloa!

vetäjä, Matti Pennanen

Rukoushetki

Henrikinseurakunta

Aamurukous

ma 17.8.–to 17.12.2026

maanantaista torstaihin klo 9

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa.

Vietämme Henrikinkirkolla arkisin puolentunnin aamurukoushetken.
Saamme pyytää, kiittää ja ylistää Jumalaa. Voit tulla rukoilemaan tai vain kuunnella rukouksia.
Keskiviikkoisin mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen klo 9.30-10.
Mukana Henrikinseurakunnan työntekijä sekä vapaaehtoisia.

 

Nuottivihkon lehtisiä pöydällä. Päällä kullanvärisiä nuotin kappaleita.

Henrikinseurakunta

Taizé aamurukous

pe 21.8.–pe 18.12.2026

perjantaisin klo 9 Henrikinkirkko

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kieli: suomi, ruotsi

Perjantaisin aamurukous pidetään Taizén merkeissä.
Taizéssa esitämme ja rukoilemme yhdessä yksinkertaisia, kauniin melodisia ylistyslauluja, jotka noudattavat tiettyä kaavaa: seurakuntalaisena voit laulaa lyhyttä, pehmeän rytmikästä ja rukouksenomaista säkeistöä, jonka päälle soololaulaja lisää oman osuutensa. Tai voit vaan tulla kuulemaan rukousta ja musiikkia.

Mukana kanssasi seurakunnan työntekijä ja vapaaehtoiset.

Ota yhteyttä

Yhteisöruokailut

puurolautanen, mansikoita ja mustikoita

Henrikinseurakunta

Koivulan aamupuuro

pe 4.9.–pe 18.12.2026

perjantaisin klo 8.30 – 10

Koivulan seurakuntatalo

Avaa Sulje

Aloitamme perjantaiaamun yhteisellä aamupuurolla Koivulan seurakuntatalolla klo 8.30 – 10.00.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan yhteiseen aamupalahetkeen juttelemaan ja nauttimaan maukasta puuroa hyvässä seurassa. Mukana Henrikinseurakunnan seurakunnan työntekijä sekä vapaaehtoiset emännät.

Jos sinua kiinnostaa toimia vapaaehtoisena aamupuuron järjestämisessä ja tarjoilussa, voit olla yhteydessä meidän diakonian työntekijään Kaisa Lahdenkauppiin.

Tervetuloa mukaan puurolle ja yhteisölliseen vapaaehtoistoimintaan mukaan!

Ota yhteyttä

puurolautanen, mansikoita ja mustikoita

Henrikinseurakunta

Lausteen aamupuuro

ti 1.9.–ti 15.12.2026

tiistaisin klo 9.30-11

Lausteen seurakuntakoti

Avaa Sulje

Tule mukaan yhteiseen aamupalahetkeen juttelemaan ja nauttimaan maukasta puuroa hyvässä seurassa.
Mukana Henrikinseurakunnan seurakunnan työntekijä sekä vapaaehtoiset emännät.

Tervetuloa!

Ota yhteyttä

makaroonilaatikko

Henrikinseurakunta

Pastapäivä

to 10.9.–to 17.12.2026

parittomien viikkojen torstai klo 11-13

Henrikinkirkko

Avaa Sulje

Kotikeittiön maittavaa lounasta joka toinen torstai – tule mukaan!

Pastapäivät ovat Henrikinseurakunnan järjestämä yhteisöruokailu, mihin kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita viettämään yhteistä lounashetkeä aidon kotiruoan parissa. Ruokaa tarjoillaan Henrikinkirkon Ruususalissa kaksi kertaa kuukaudessa. Pastapäivät joka toinen torstai klo 11-13 (parittomat viikot)

Lounas on avoin ja maksuton tilaisuus. Lisäksi tarjolla on juttuseuraa, keskusteluapua ja useimmiten paikalla myös työntekijöitä, joilta voi saada palveluohjausta.

Samana päivänä ruokailun kanssa voit istahtaa kirkkoon klo 12-12.30 lounasmusiikkihetken parissa. Ohjelma vaihtelee yhteislaulusta painomusiikkiin. Kanttorit johtavat lounasmusiikkia.

Ota yhteyttä