Maarian syrjimätön seurakunta

Maarian seurakunnassa otamme syrjimättömyyden tosissamme. Teemme parhaamme, jotta jokainen kokisi olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi kanssamme Jumalan kasvojen eteen. Olemme ottaneet osaa koulutuksiin, pohtineet yhdessä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, sekä tehneet päätöksiä näiden toteuttamiseksi. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Näillä videoilla Maarian kirkkoherra Laura Maria Latikka testaa ja pohtii seurakuntaansa. Mikä toimii, missä on vielä parannettavaa? Aiheina ovat ikä, esteettömyys, kielet, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä myös kirkon sisällä vaikuttavat erilaiset kulttuurit.

Kristityn elämää ohjaa Jeesuksen opettama, yksinkertainen kultainen sääntö: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Kultaisen säännön pohjalta jokaista ihmistä on kohdeltava heidän tarpeitaan ja toiveitaan kysyen. Jumalalle jokainen on yhtä rakas. Kaikkien tulisi myös voida kokea olevansa toisten kanssa yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia.

Maarian syrjimätön seurakunta: Ikä

Otetaanko Maarian seurakunnassa huomioon, että eri ikäisillä tulijoilla on erilaisia tarpeita? Tehdäänpä pistokoe Hepokullan seurakuntataloon!

Maarian syrjimätön seurakunta: Esteettömyys

Maarian kirkkoon on tulossa peruskorjaus. Miten se tällä hetkellä palvelee vaikkapa rollaattorilla tai pyörätuolilla liikkujia? Lopussa myös kirkon invavessan hulvaton käyttöohje.

Maarian syrjimätön seurakunta: Kielet

Uskaltaako Maarian seurakuntaan tulla, jos kielen kanssa on vaikeuksia?

Maarian syrjimätön seurakunta: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt

Maarian kirkko on yksi niistä kirkoista, joissa samaa sukupuolta olevat voivat mennä vihille. Miten Maarian seurakunta on onnistunut yhdenvertaisuuden edistämisessä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla? Jaksossa kuullaan myös näihin vähemmistöihin kuuluvien ajatuksia Maariasta.

Maarian syrjimätön seurakunta: Kulttuurit

Kirkon ja seurakuntien sisällä on erilaisia toiminta- ja ajattelutapoja eli kulttuureja. Millaista kulttuuria Maarian seurakunta edustaa, ja miten se ilmenee käytännössä?

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt: kokemus kirkosta

Suomen ev.lut. kirkossa käydään ikävä kyllä edelleen vääntöä siitä, miten ihminen kohdataan ihmisarvoisena ihmisenä. Kysyimme tätä videosarjaa varten kokemuksia seurakunnasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilta. Julkaisemme tässä yhden saamistamme kirjoituksista. Olkoon se toivon osoituksena kaikille niille, joille suhtautuminen kirkkoon on vaikeaa. Sinä olet tervetullut.

Vähemmistöön kuuluvan kokemus syrjimättömästä seurakunnasta

Olin erittäin otettu, kun minua pyydettiin jakamaan kokemuksiani kotiseurakuntani Syrjimätön seurakunta -sarjaan. "Todella hienoa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia halutaan kuulla!", ajattelin ottaessani kirjoituskutsua vastaan, "Tästä minulla riittää jaettavaa." Kun istahdin tietokoneeni ääreen ja aloin jäsentelemään sekalaisia sukupuoli- ja seurakuntamuistoja menneisyydestäni, huomasin ettei teksti oikein ala kirjoittamaan itseään. Pysähdyin ja totesin "Sormeni tuottakoot sen mitä on tarpeen."

Kerron alkuun, miltä minusta nyt tuntuu, kun olen löytänyt tieni takaisin seurakunnan piiriin ollessani teillä tietämättömillä ties kuinka monta vuotta. Tunnen... levollisuutta, rauhaa, hyväksyntää.

Olen tullut kohdatuksi kuin muutkin ja tämän myötä saanut tuntea kuuluvani joukkoon. En ole ulkopuolinen, minun ei tarvitse olla jatkuvasti varuillani, minulle ei tahdota tehdä pahaa. Saan vain olla.  Juuri sellaisena kuin olen, varjoineni ja valoineni, ihmisenä. Tämä on totta, on aina ollut, on aina tuleva olemaan. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut kohdata monia mukavia ihmisiä, joiden kanssa ihmetellä tätä maailmaa ja ihmisyyttä. Koen olevani tervetullut kirkkoon kuin kirkkoon. Ja tähän kutsuun vastaan mielelläni.

Suurin syy, kokemus, pelko, joka sai minut eroamaan monen monta vuotta sitten kirkosta oli se, ettei minua hyväksyttäisi seurakunnassa sellaisena kuin olen, niin sukupuoli- kuin seksuaalivähemmistönkin edustajana. Sekä omalla rippileirilläni kuulemani toteamus homoista ja helvetistä että vähemmistöjen lyttääminen Jumalan nimeen vedoten eri puolella nettiä edesauttoivat tämän kokemuksen syntymisessä. Koulukiusatulle ja vielä itseään pohtivalle nuorelle ajatus täydellisestä hylkäyksestä oli uhkaava, joten turvatakseni selviytymiseni ja edes puolivillaisen hyväksynnän muiden ympärilläni olevien keskuudessa suljin suuni autenttisten ajatusteni ja tunteideni suhteen. Murrosiän mukana tulleet keholliset muutokset olivat erittäin ahdistavia, yleinen ahdistuneisuuteni paheni tämän myötä. Muistan myös nuorena ihmetelleeni usein itkien, miksi minulle sysättiin kokemani kaltainen huono olo. Ajan kuluessa aloin välttelemään kirkkoja, siellä käyviä ihmisiä, ihmisiä muutenkin...

Uusiin ihmisiin en juurikaan halunnut tutustua ennen sukupuolenkorjausprosessini aloittamista, tilanteeni olisi ollut todella raskas ja lukemani perusteella riskialtis selitettävä, enkä tällöin ollut näitä asioita valmis kohtaamaan. Työkokemuksen kerryttäminen vanhan nimeni piikkiin ei houkutellut lainkaan. Puhumattomuudessani en edelleenkään tullut kohdatuksi sellaisena kuin olin, purin hammasta tämän tilanteen kanssa. Arkeni oli monen monta vuotta rytmitetty vain koulun ja kotitietokoneeni välillä. Sukupuolenkorjausprosessin aloittaminen helpotti oloani merkittävästi; kehoni muuttui enempi itselleni kotoisammaksi ja sain virallistettua nykyisen nimeni, mutta olin silti erilainen kuin keskivertomies. Netistä lukemieni kirjoitusten perusteella minun kannatti olla kertomatta transsukupuolisuudestani kanssaihmisille, jotta voisin olla paremmin turvassa. Suun suljettuna pysyminen jatkui siis edelleen, samoin liiallinen netissä roikkuminen.

Koronan aikana saatoin olla kolmekin päivää täysin neljän seinän sisässä. Kun pääsin pari vuotta sitten työelämään kiinni ensimmäistä kertaa, eristäytyneisyydestä kumpuava huono oloni alkoi hellittää. Tutustuin moneen hyväntahtoiseen ihmiseen ja sain kokea olevani tervetullut johonkin lähiyhteisöön, ensimmäistä kertaa elämässäni. Koin olevani turvassa muidenkin keskuudessa. Kun aloin tutustumaan nykyiseen hyvään ystävääni ja kuulin hengellisyyden tuoneen paljon kasvua hänen elämäänsä, uteliaisuuteni heräsi. Keskustelumme elämän isoista asioista olivat erittäin antoisia ja pelosta kumpuavat ennakkoluuloni seurakuntalaisia kohtaan alkoivat väistyä. Tämän myötä aloin myös hiljalleen kertomaan ihmisille transtaustastani, sopivan tilaisuuden tultua. Uskalsin monen vuoden jälkeen taas käydä kirkossa kerran, sitten toisen, sitten kolmannen... Pelko totaalisesta hylätyksi tulemisesta ei ole toteutunut ja nykyään ymmärrän, ettei se koskaan tule tapahtumaankaan.

Kun mietitään, miten niin yksittäiset ihmiset kuin yhteisötkin voivat tukea vähemmistöjen edustajia ja heidän hyvinvointiaan, uskon, että vastaus on rakkaudessa. Rakkaudesta, jota jokainen meistä on kykenevä osoittamaan toinen toisillemme; sanoilla, teoilla, mutta ennen kaikkea olemuksellamme. Hyväksyvä läsnäolo, rauhallisen levollisena oleminen ja toisen silmiin katsominen hymyillen viestii toiselle "hyväksyn sinut sellaisena kuin olet" . Ystävälliset ja toista huomioivat teot, kuten esimerkiksi ovien avaaminen, tilan tekeminen ja toisen viittominen yhteisen pöydän ääreen tai vaikkapa halaaminen ovat aina arvostettuja eleitä melkeinpä kenen tahansa elämään. Niin tutuista kuin julkisistakin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön edustajista on hyvä puhua kunnioittavasti heidän itsensä käyttämillä sanoilla. Heistä on ylipäätänsä hyvä puhua, tiedostaa heidän olemassaolonsa, vaikka he eivät olisikaan keskustelussa mukana. Täydellisiä termejä ei tarvitse löytää, arvostus välittyy ennen kaikkea puhetavasta. Toisia ihmisiä loukkaavasta asenteesta on soveliasta huomauttaa. Uteliaisuuden herätessä hyvänä lähtökohtana on esittää toiselle kysymyksiä, joihin olisi myös itse valmis vastaamaan samassa tilanteessa.

Uudelle ihmiselle juttelemaan meneminen on jännittävää, joskus pelottavaakin. Kun pysähtyy ja muistaa, että Jumalan rakkaus on pohjimmiltaan läsnä meissä kaikissa, tämä pelko muuttuu helpommin kohdattavaksi. Kannustan jokaista menemään juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa, oppimaan ja ihmettelemään ihmisyyden monimuotoisuutta.