Saarnatuoli

11.7.2010

Tänään se sitten päättyy – kuukauden mittainen suurten tunteiden alkukesä, kun eurooppalaisen, iloisen hyökkäävän jalkapallon joukkueet, ratkaisevat vuoden 2010 maailmanmestaruuden Etelä-Afrikan talvessa.

Suuria tunteita ovat herättäneet joukkueiden ennakoitua paremmat tai heikommat ottelut. Ranska lähti kotimatkalle sisäisiin riitoihin sotkeutuneena. Italia oli hädin tuskin edes varjo entisestään, Brasilian peli sekosi täysin ensimmäisen takaiskumaalin jälkeen, ylimielisen Maradonan johtama Argentiina pakkasi laukkunsa Saksan antaman oppitunnin jälkeen, Japanin pudotti vasta rangaistuspotkukilpailu ja kautta maailman jaettiin Afrikan toivoksi jääneen Ghanan dramaattisen putoamisen tuska ylärimaan kimmonneen peliaikarankkarin ja heti sen perään hävityn rankkarikisan jälkeen.

Suuria tunteita ovat niin ikään, kuten kautta jalkapallon historian, herättäneet tuomarityöskentely ja pelaajien tuomareita hämäävät taidokkaat filmaukset. Vieläkään ei ole varmuudella selvitetty kävikö vuoden 1966 voittomaali koskaan maalissa. Tällä kerralla puhuttiin jo karsintavaiheessa Thierry Henryn viime hetkellä käden avulla tekemästä maalista, joka nosti Ranskan kisoihin Irlannin sijaan. Kisoissa nähtiin maali, jota ei hyväksytty ja paitsiomaali joka hyväksyttiin. On nähty keltaisia ja punaisia kortteja, joissa hidastuskuvan mukaan ei ole tapahtunut mitään rikettä. Puhetta siis piisaa näidenkin kisojen jälkeen. Jälkipeli ja jossittelu ovatkin olennainen osa jalkapallon magiaa.

Koiruudet tuntuvat olevan olennainen osa peliä. Kaikki keinot ovat luvallisia, kunhan tulos, voitto hinnalla millä hyvänsä, on tulosurheilun tavoitteen mukainen. Mitä kovemmaksi peli muuttuu, sitä kauemmaksi se ajautuu nappulapelien sinisilmäisestä rehellisyydestä. Uruguay ei ilman kenttäpelaajan käsitorjuntaa ja sitä seurannutta epäonnistunutta rankkaria olisi koskaan päässyt puolivälierien kautta mitalitaisteluihin. Vilppikin kuuluu futiksen maailmaan eikä sille mitään voida. Aikuiset pelaajat eivät muutu viattomien lasten kaltaisiksi sen paremmin kuin muutkaan aikuiset ihmiset. Mutta ihan ajatusleikkinä on mielenkiintoista ajatella millaista peli olisi, jos pelaajat eläisivät kristillisten arvojen mukaan muutenkin kuin ristin merkin kentälle tullessaan, sieltä lähtiessään tai maalin tehtyään tehdessään. Siis jos päivän tekstilainaukset olisivat osa sääntökirjaa ja herrasmiessopimusta: …älkää valehdelko… …älkää pettäkö toisianne… …älä tee toiselle vääryyttä… älkää oikeutta jakaessanne tehkö vääryyttä… Voisi käydä niin, että taitavat pelaajat kyllä edelleen ratkaisisivat pelit, mutta ainakin osa turhista suurista tunteista jäisi kokematta. Mutta, mutta… Niitä suuria tunteitahan me futiksesta juuri haemme.

Toivotaan nyt kuitenkin, että peli illalla ratkeaa koiruuksien sijaan pelilliseen paremmuuteen ja hienoihin maaleihin. Se olisi kunniakas päätös upealle turnaukselle.

* * *

Hannu Hurmeen ajatuksia kirkkovuoden tekstin äärellä on kuultu osana Toivo2000-ohjelmaa Radio Melodiassa 89,0 MHz sunnuntaina klo 10.