Mitä on varhaisnuorisotyö?
Tyttö- tai poikakerhoja. Harrastekerhoja. Tietokoneita. Moottorilennokkeja ja pienoisveneitä. Alfa-kursseja. Varhaisnuorten toiminta on värikästä!
Seurakuntien varhaisnuorisotyö on suunnattu 7-14 -vuotiaille. Siitä vastaavat paikallisseurakuntien nuorisotyönohjaajat. Kaikkiaan varhaisnuorisotyötä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella tehdään yli 40 toimipisteessä. Kerhoihin osallistuu vuosittain reilusti toistatuhatta nuorta.
|
|
Varhaisnuorten kerhot seurakunnittain |
Elämyksien äärellä - partiolippukunnat seurakunnittain
Partiossa retkeillään ja vietetään reipasta leirielämää. Suhde luontoon tulee läheiseksi. Vaellusretkillä partiolainen tutustuu hyvin luontoon. Hän oppii kulkemaan ja selviytymään metsän keskellä. Partiotoiminta opettaa kunnioittamaan niin kasveja kuin eläimiäkin. Partiotoiminta ei rajoitu pelkästään maalle vaan retkiä tehdään myös merelle.
Partio on kansainvälinen järjestö, jonka toimintaan kuuluu oleellisena osana
kansainvälisyyskasvatus. "Rakentaa ystävyyttä yli rajojen" -ihanne onnistuu esimerkiksi kansainvälisillä suurleireillä, joita kutsutaan Jamboreiksi.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä toimii kaikkiaan 27 partiolippukuntaa, joissa on mukana kolme ja puolituhatta partiolaista. Partiolaisten tunnuksena on sanonta OLE VALMIS. Oletko sinä valmis tulemaan mukaan?