Kirkon juhlavuoden 2009 kuukauden esineitä

Joulukuun esine

YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY

Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille annettiin äitienpäivänä jatkosodan aikana 1942. Samassa yhteydessä äideille annettiin kunnianmerkkinä neljännen luokan vapaudenristi. Se kiinnitettiin kirkoissa taulun yhteyteen.

Päiväkäskyssään Suomen äideille ylipäällikkö Mannerheim vakuuttaa armeijan kunnioitusta äideille, kiittää heitä elämäntyöstä maata puolustavien sotilaiden ja lottien kasvattajina sekä puolustustaistelun henkisen pohjan luojina. Lisäksi hän ilmaisee osanottonsa kaatuneiden sotilaiden äideille ja toivoo, että puolustustaistelu turvaisi paremman tulevaisuuden.

Mannerheimille ehdotuksen Suomen äitien muistamisesta teki vänrikki Toivo Jussila. Nuori 25-vuotias vänrikki kaipasi rintamalta kotiin. Kaipuunsa keskellä hän mietti, kuinka suuri merkitys kotirintamalla ponnistelevilla naisilla oli Suomelle ja kuinka raskas oli sotilaiden äitien osa. Jussila kirjoitti tunnoistaan kirjeen Mannerheimille ja toivoi marsalkalta huomionosoitusta ja arvonantoa kansakunnan äitejä kohtaan.

Ylipäällikön Suomen äideille osoittama päiväkäsky kunniamerkkeineen sijoitettiin sittemmin Suomen kaikkiin kirkkoihin uskontokuntiin katsomatta. Näin se oli kaikkien nähtävänä. Kirkkoihin on perinteisesti ollut tapana sijoittaa vastaavanlaisia asiakirjoja kuten esimerkiksi hallitsijanvakuutuksia.

Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille vuodelta 1942 kotikirkon seinällä on arvokas.

Marraskuun esine

ALTTARITAULU

Paattisten kirkon nykyisen alttaritaulun aiheena on Jeesus rukoilee Getsemanessa. Alttaritaulu on Vihtori Ylisen vuonna 1920 tekemä kopio taiteilija L. v. Hoffmanin suositusta teoksesta.

1600-luvulta alkaen alttaritaulut olivat monesta taulusta muodostettuja rakennelmia. Tavallisesti alttarilaitoksen taulujen aiheina oli Herran pyhä ehtoollinen, Ristiinnaulitseminen ja Ylösnousemus.

Valistuksen aikakauden myötä 1700-luvun lopussa alttaritaulut yksinkertaistuivat ja alttariseinän koristeeksi saattoi riittää esim. pelkkä risti ja käärinliina.

Vasta 1800-luvun lopussa alttaritaulujen aihepiiri laajeni ja aiheiksi kelpuutettiin muita kuin ehtoollissakramenttiin liittyviä aiheita. Uusia aiheita olivat mm. Sallikaa lasten tulla minun tyköni, Vuorisaarna, Pietarin kalansaalis ja Jeesus ja syntinen nainen.

Paattisten seurakuntasalissa on aikoinaan Paattisten kirkossa ollut, 1700-luvulta peräisin oleva alttaritaulun osa Ehtoollisen asettaminen, jonka on maalannut Lars Myra.

Sakariston seinällä on Ylösnousemusaiheinen alttaritaulu, jonka kirkon lukkari maalasi vuonna 1732.

Maarian pappilassa on esillä Viimeistä tuomiota esittävä maalaus, joka on peräisin Paattisten vanhasta kirkosta 1700-luvulta. Taulu ei liene koskaan ollut alttarimaalauksena.




Lokakuun esineet

PAPIN JUMALANPALVELUSPUKU

Alba eli messupaita on jumalanpalveluspuvun perusosa. Alba on vertaus uudesta elämästä, jota kaikki kristityt ovat kutsutut vaeltamaan. Ilmestyskirjassa viitataan useassa kohdassa siihen, että perille päässeitten tunnus on valkea vaate ”Se joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä” (Ilm. 3:5). Alba ei ole yksinomaan papille kuuluva vaate, vaan kaikki seurakunnan kastetut jäsenet, jotka osallistuvat jumalanpalveluksen toimittamiseen, voivat käyttää albaa. Rippikoulu-laiset ovat nykyisin puettuja albaan. Kastemekko on myös alba.

Vyö , jolla alba sidotaan, on erottamaton osa papin asua. Vyö on valvomisen ja valmiina olemisen symboli ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa” (Luuk. 12:35) ja ”Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan” (Ef. 6:14) ja ”Jumala vyöttää minut voimalla, hän osoittaa minulle oikean tien” (Ps. 18:33). 

Stola , kapea ja pitkä nauha, joka puetaan alban päälle, on papin viran merkki. Se symbolisoi Kristuksen iestä ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon” (Matt. 11:29). Kristityt papit lienevät omaksuneen stolan käytön roomalaisesta virkamiesten asusta jo 300-luvulla.

Kasukka on ehtoollisjumalan- palveluksessa alttaripalvelusta suorittavan papin eli liturgin puku. Kasukkaa voidaan käyttää myös papiksi vihittäessä ja papin virkaanasettamisessa. Ajatuksellisesti nämäkin tilaisuudet liittyvät Herran pyhään ehtoolliseen, jonka jakaminen on vihityn papin päätehtävä ja johon virkaan pappi asetetaan seurakuntaansa.

Syyskuun esineet

PAATTISTEN KIRKON KATTOKRUUNUT

Paattisten kirkon kolme messinkikruunua on aikoinaan ostettu Paattisten kappeliseurakunnan ensimmäiseen, vuonna 1696 valmistuneeseen kirkkoon. Vanhin messinkikruunuista on vuodelta 1723. Sen koristeena on lintu.

Kaksi muuta kruunua ovat keskenään samanlaisia. Niiden koristeena on kaksipäinen kotka ja talivadit ovat simpukanmuotoiset. Kruunuihin kaiverrettu teksti on suomennettuna ”Jumalan kunniaksi ja Paattisten kappelin kaunistukseksi on tämä kynttiläkruunu ostettu Tukholmasta 87 taalarilla kuparirahaa kirkon omista rahoista, professori ja kirkkoherra Johan Haartmanin toimesta ja seppä Johan Jakobinpojan ollessa kirkonisännöitsijänä v. 1730” . Tilikirjoista tiedämme, että kaiverrukset on tehnyt Paattisten kirkon lukkari.

Vanhimman, empiretyyliä edustavan kristallikruunun osti kirkolle kappeliseurakunnan nuoriso vuonna 1840.

Vuonna 1909 valmistui Paattisten kappeliseurakunnalle uusi kirkko. Seuraavat kristallikruunut saatiin sittemmin kirkon koristukseksi.

Italialaistyylinen, 18- haarainen kristallikruunu, jonka Josefina Isotalo-Kreivilä lahjoitti vuonna 1933, ajoitetaan1800-luvun loppupuolelle. Kirkkoherra Ketolan antaman tiedon mukaan kruunu on alun perin ostettu Venäjältä.

Böömiläistyylisen, neljähaaraisen kristallikruunun, jonka jokaisessa haarassa on kolme kynttilää, on lahjoittanut entinen talollinen Kalle Yli-Alho vuonna 1911.

Elokuun esine

LAMPETTI

Lampetissa on saksankielinen kaiverrus:
Gott zv Ehren der Kirchen / zvm Ziraht M Mathaevs Rauvch / Kurschner vnd seine Fravw / Anna Ionnes Tochter diesen / Leichter Vor Ehret Hat / Anno 1680.

Kaiverrus on suomennettuna: Jumalan kunniaksi, kirkon kaunis-tukseksi ovat mestari Matteus Rauch, turkkuri, ja hänen rouvansa Anna Juhanantytär tämän kynttelikön lahjoittaneet vuonna 1680.

Turkkurit muokkasivat turkiksia ja valmistivat turkisvaatteita. 1600-luvulla lähes kaikki Turussa toimineet turkkurit olivat läh-töisin Saksasta tai Baltiasta. Mestari Rauchista tiedetään, että hän tuli Turkuun  vuonna 1664 ja oli täällä ammattikuntansa vanhin. Lampetin lahjoitusvuonna 1680 Paattinen oli vielä saarnahuone-kunta ja ensimmäinen varsinainen kirkko valmistui vasta 1696. Ei tiedetä, lahjoitettiinko lampetti suoraan Paattisten saarnahuonee-seen vai ehkä Maarian kirkkoon.

Paattisten lampetin soikean alakilven reunoja koristavat kukat ja hedelmät ja keskikupura on kiillotettu kiiltäväksi. Yläkilvessä on sydämenmuotoinen kupura ja sen yläpuolella pieni pyöreä kupura, jota ympäröi seppele. Talivati on ruusukkeenmuotoinen.

Kauniisti valoa heijastava messinki oli barokin aikakaudella pal-jon käytetty materiaali. Se oli kohtuuhintaista verrattuna kullat-tuun hopeaan ja siitä valmistettiinkin erityisesti valaisimia. Myös monet tarvekalut kuten huhmareet ja vuoteenlämmittimet olivat messinkiä.




Heinäkuun esine

KAAPPIKELLO

Paattisten kirkkosalin empiirityylinen kaappikello on vuodelta 1826. Se ostettiin KAAPPIKELLO rahoilla, jotka jäivät yli, kun seurakuntalaiset vuonna 1823 hankkivat tapuliin uuden kirkonkellon tukholmalaiselta kellonvalaja Grönvaldilta.

Kaappikellon taulusta ilmenee, että kellon on valmistanut turkulainen kelloseppä O. E. Fock. Sama kelloseppä valmisti vielä vuonna 1860 seinäkellon silloiseen Kaarinan kirkkoon (nykyisin Pyhän Katariinan siunauskappelissa).

Fock on aatelinen suku. Suomen kellosepistä kertovat kirjat mainitsevat, että Helsingin ensimmäinen kelloseppä oli nimeltään Gotthardt Fock ja että hän tuli Tallinnasta vuonna 1680.  Myöhemmin on tieto Helsingissä vuosina 1898 – 1900 kelloliikkeen harjoittajana toimineesta kelloseppä Frans Fockista (1850-1920). Voimme olettaa kaikkien Fock-nimisten kelloseppien kuuluneen samaan sukuun.

Ennen kaappikellon hankintaa paattislaiset seurasivat ajan kulumista saarnatuoliin kiinnitetystä tiimalasista. Tiimalasin teline on vielä tallella kellotapulissa. Tiimalasit yleistyivät kirkkoihin 1600-luvulla, jolloin tuli määräys, että saarna ei saanut kestää yli tunnin.




Kesäkuun esine

MORSIUSKRUUNU

Morsiuskruunun käyttö on vanha tapa. Neitsyt Maria oli kruunattu taivaan kuningattareksi ja kirkkojen maalauksissa ja veistoksissa Maria kuvattiin usein kruunupäisenä. Keskiajan mystiikan vaikutuksesta morsiuskruunu rinnastettiin Neitsyt Marian kruunuun ja näin morsiuskruunusta tuli neitsyyden symboli. Keskiajalla Neitsyt Mariaa esittävän veistoksen kruunu saatettiin lainata morsiamelle. Myöhemmin luterilaisena aikana morsiuskruunut ovat olleet paitsi kirkkojen, myös sukujen tai kylien omistamia.

Suomessa morsiuskruunujen käyttö vakiintui katolisella myöhäiskeskiajalla.

Länsi-Suomessa tuli tavaksi viettää erityisiä kruunuhäitä. Tuolloin morsiamen kruunu oli korkea, lasihelmistä, kiiltopaperista ja metallihelyistä rakennettu pääkoriste. Morsiuskruunun tai morsiusseppeleen käyttö oli aikoinaan sakkojen ja rangaistusten uhalla kielletty morsiamilta, jotka eivät olleet siveitä. 1800-luvun loppupuolelle saakka morsiamen puku oli yleensä tumma. Huntu mainitaan morsiamen puvun yhteydessä jo Vanhassa testamentissa.

Siitä tuli kainouden, koskemattomuuden ja hyveellisyyden vertauskuva.

Vanha tapa, joka mainitaan vielä vuoden 1913 käsikirjassa, oli teltan eli tellan pitäminen vihittävän parin yläpuolella vihkitoimituksen tietyissä kohdissa. Tella oli nelikulmainen kangas, jota neljä häävierasta kannatteli kulmista. Kangaskatos kuvasi taivasta, josta vihkiparille uskottiin koituvan siunausta ja lapsionnea kuten kerran neitsyt Marialle.

Paattisten seurakunnan kansanomaisen mallin mukaan tehdyn morsiuskruunun ovat lahjoittaneet Kauko Auvonen ja Terhi Tuominen. Sen on valmistanut helsinkiläinen hopeaseppä K. A. Lind vuonna 1943.

Paattisten kirkossa vihittävä morsian voi lainata morsiuskruunua.






Toukokuun esine

ENSIMMÄINEN SUOMENKIELINEN RAAMATTU 1642

Mikael Agricolan merkittävä elämäntyö mahdollisti suomenkielisen koko Raamatun julkaisemisen vuonna 1642. Mikael Agricola muistetaan suomen kirjakielen luojana ja raamatunkääntäjänä. Agricola oli vuonna 1543 julkaissut Abckiriansa ja vuonna 1548 suomenkielisen Uuden testamentin. Agricola käänsi lisäksi lähes neljänneksen Vanhan testamentin kirjoista. Suomennoksia tehdessään Agricolalla oli apunaan työryhmä, mutta hänellä oli päävastuu hankkeesta ja hän teki suurimman työn. Ilmeisesti kuitenkin taloudelliset vaikeudet estivät häntä saamasta käännöstyötään päätökseen. Agricolan jälkeen kesken jäänyt suomennostyö eteni hitaasti. Ainoastaan piispa Paavali Juustenin tiedetään 1500-luvulla jonkin verran edistäneen Raamatun suomentamista. Vihdoin vuonna 1602 kuningas Kaarle IX käydessään Suomessa asetti komitean suomentamaan Raamattua ja työn tuloksena koko Raamattu oletettavasti saatiin käännetyksi vuoteen 1630 mennessä. Vuonna 1636 pappissääty teki aloitteen suomalaisen Raamatun painamiseksi, mutta vasta tehokkaan piispa Isak Rothoviuksen pari vuotta myöhemmin tekemä uusi anomus johti tulokseen ja hallitus asetti uuden käännöskomitean. Tämä komitea suoritti etupäässä kielellisiä korjauksia ja lopullinen käännös valmistui nopeasti. Ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu, BIBLIA, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi, painettiin vihdoin Tukholmassa Henrik Keyserin kirjapainossa vuonna 1642. Painoksen suuruus oli 1200 kappaletta. Kirjassa on kaikkiaan 1486 sivua. Kaikki Suomen seurakunnat hankkivat tämän Raamatun. Raamatun ilmestyminen suomeksi oli kansallisesti merkittävä tapahtuma.

Lähde: Martti Parvio, Ensimmäinen suomalainen raamattu, Kirja Suomessa, Helsinki 1988.



Huhtikuun esine



KRUSIFIKSI

Krusifiksit yleistyivät kirkoissa 1000-luvun alkupuolelta alkaen ns. kärsimysmystiikan vaikutuksesta. Triumfikaaressa, pääkuorin ja päälaivan yhtymäkohdassa saattoi olla kookas triumfikrusifiksi. Lutherin mukaan kirkoissa, joissa ei ollut alttaritaulua, tuli alttariseinällä olla ainakin krusifiksi. Nykyiset alttarikrusifiksit ovat varsin pieniä ristejä.

Vanhimmissa triumfikrusifikseissa Kristus esitetään elävänä, voittavana Kristuksena, jonka asento ja olemus ovat majesteetilliset ja toisinaan Kristus on saanut päähänsä kuninkaallisen kruunun. Keskiajan loppupuolella krusifikseissa yleistyy kärsivä Kristus: Korostetaan Kristuksen tuskia, oikean kruunun tilalle tulee orjantappurakruunu, jalat naulataan toisiinsa kiinni, kun ne vanhoissa triumfikrusifikseissa ovat vierekkäin erityisen jalkatuen varassa.

Paattisten krusifiksi on kotimaista tekoa ehkä keskiajan lopulta tai ehkä se on hankittu vasta 1580-luvulla tuolloin valmistunutta kirkkoa varten. Koosta päätellen (korkeus 80 cm ) se on alun perin toiminut alttarikrusifiksina. Sakariston oven yläpuolella se on riippunut jo ainakin 1840-luvulla. Vaikka Paattisten krusifiksi on alkeellinen, on sen tekijä sisällöllisesti yltänyt samaan kuin mestarikuvanveistäjät: Kuolleen Kristuksen orjantappurakruunuinen pää on taipunut oikealle, kyljessä on keihäänkärjen jättämä lävistys, Kristuksen kärsinyt ruumis riippuu naulojen varassa.

INRI –sana muodostuu Pilatuksen Kristuksen ristiin kirjoituttamista latinankielisistä sanoista Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum, Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Tekstin tarkoituksena oli roomalaisten tapaan ilmoittaa rangaistuksen syy.

Maaliskuun esineet

EHTOOLLISVÄLINEET  VUODELTA  1830 ja 1954

Paattisten seurakunnan vanhimman ehtoolliskalkin on valmistanut turkulainen jalometalliseppä Gustaf Brummer (mestarina 1821-1835) vuonna 1830. Brummer on valmistanut myös ehtoolliskalkkiin kuuluvan sileän, sisältä kullatun öylättilautasen ja öylättirasian.

Kalkissa on kaiverrus: ”Patis Kapell Tillhörig. Förfärdigadt till den 20 Maij År 1830”
(Kuuluu Paattisten kappelille. Valmistettu toukokuun 20. päiväksi v. 1830).

Kalkki on hopeaa mutta sisältä ja reunastaan kullattu. Tyyliltään se edustaa uusklassismia. Kellomaisen jalan koristeena on kaiverrettu lehtinauha ja valettu lehdykkätuppi. Myös varren uurnamainen solmu eli nodus on koristettu lehdykkätupella ja lehtinauhalla.

Perinteisesti vuosisatojen ajan ehtoollista on jaettu yhteismaljasta. 1900-luvun alkupuolella alettiin keskustella yhteismaljaan liittyvistä terveysriskeistä ja vähitellen Suomen seurakunnissa siirryttiin erillispikareiden käyttöön. Erillispikareiden käyttöön siirtyessään jotkut seurakunnat muuttivat vanhan yhteismaljan kaatonokalliseksi kaatomaljaksi.

Paattisten seurakunta hankki uuden nokallisen ehtoolliskalkin vuonna 1954. Erillispikarit lahjoitti sahalaitoksen johtaja Niilo Kause.
Nokallisen kalkin muoto jäljittelee vanhaa vuoden 1830 ehtoolliskalkkia. Sen valmisti turkulainen Saarto-Sahlstedt.

Yhteismaljaa saatetaan edelleen käyttää erityistilanteissa. 

Helmikuun esine

PAATTISTEN SEURAKUNNAN KIRKKOLAIVA 1700-LUVULTA

Laiva ja meri ovat raamatun teksteissä usein esiintyviä aiheita. Laivasta, jota Kristus ohjaa, tuli jo varhain Kristuksen kirkon symboli.

Hippolytos, 200-luvulla elänyt teologi ja marttyyri, kirjoitti: ” Maailma on meri, jolla kirkko purjehtii kuin laiva, mutta aallot eivät voi sitä tuhota”.

Laiva muistuttaa seurakuntalaisia myös Nooan arkista, joka pelasti ihmiset tuhoon tuomitusta maailmasta. Laiva kuvaa kristityn matkaa taivaan paratiisiin.

Suomesta tunnetaan noin 200 kirkkolaivaa. Useimmat niistä ovat rannikkoseudun kirkoissa.

Kirkkoon lahjoitettu laiva on kiitos onnistuneesta merimatkasta tai merihädässä saadusta avusta.

Laiva on kirkossa myös merellä hukkuneiden muistomerkki. Laivan äärellä voi muistaa merellä olevia ja rukoilla Jumalalta varjelusta matkalla oleville.

Paatisten kirkkolaiva on kolmimastoinen ja kaksikantinen fregatti,22 laivatykillä varustettu sotalaiva.

Laivan keulakuvana on kruunupäinen leijona ja peräpeilin koristeena on tähtikuvio.

Laivan miehistönä on puunukkeja. Laivan takiloinnissa on 1600- ja 1700-luvun piirteitä. Purjeet on myöhemmin uusittu. Ruotsin sotalaivoissa oli aikoinaan sinivalkoiset liput.

Paattisten kirkkolaivan valmisti seurakunnan lukkari Matti vuonna 1744.

Tilien mukaan hänelle maksettiin siitä 4:19 taalaria.

Tammikuun esine

KASTEMALJA

Paattisten seurakunnan KASTEMALJA 1700-luvulta on kolmileimaista tinaa. Pyöreän maljan toinen kädensija on renkaan muotoinen, toinen lehtimäinen ja läpikuvioinen.

Maljan on valmistanut turkulainen tinavaluri Elias Ståhlfot (mestarina vuosina 1723-1782). Kastemaljasta puuttuu vuosileima, mutta Paattisten kappeliseurakunnan tilien mukaan kastemalja ostettiin vuonna 1746. Oston yhteydessä tinavalurille luovutettiin kirkon alkuperäinen kastemalja, jonka aikoinaan oli lahjoittanut Uron tilan isäntä Matti.

 Tinaa on käytetty paljon koriste- ja käyttöesineiden valmistamiseen kestävyytensä ja hopeaa muistuttavan värinsä vuoksi antiikin ajoista lähtien. Keskiajalla tinasta valmistettiin juoma- ja ruoka-astioita. Tinan taiteellista loistokautta olivat 1500-, 1600- ja 1700-luvut, jolloin se porvariston keskuudessa korvasi hopean tarjoiluastioiden, kynttilänjalkojen ym. materiaalina. 1700-luvun lopulla tinan käyttö väheni posliinin yleistyessä. 1920-luvulla tinaesineet tulivat uudelleen muotiin.

                           Lähteet:   Wenzel Hagelstam, Suuri antiikkikirja
                                      Väinö Perälä, Maarian pitäjän historia
                                      Tove Riska, Suomen kirkot
                                      Jouko Tolvanen, Taidesanakirja

Tekstit: Riikka Kaisti

Kuvat ja toteutus: Raimo Lähteenmäki