Rippikoulu
"Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä." (Rippikoulusuunnitelma 2001)
Rippikoulu kestää reilun puoli vuotta ja siihen kuuluu opetusta, keskusteluja, ryhmätöitä, Raamattuun tutustumista, mukavaa yhdessäoloa, paljon musiikkia sekä monipuolista seurakuntaan tutustumista. Useimmat rippikoulut pitävät sisällään viikon mittaisen leirijakson joko kesällä tai koulujen hiihtoloman aikana.
Kaikille seuraavana kalenterivuonna 15 vuotta täyttäville seurakuntamme jäsenille lähetämme vuosittain elo-syyskuun vaihteessa kirjeen, josta selviävät tiedot eri rippikouluryhmistä ja ilmoittautumismenettelystä.
Kirkkoon kuulumaton nuori voi hakeutua rippikouluun ottamalla ensin yhteyttä seurakuntayhtymän kasvatusasiainkeskukseen puh. 261 7220.
Lokakuussa rippikoulut pyörähtävät käyntiin jo perinteeksi muodostuneella isolla Kokemus-nimisellä gospelkonsertilla. Sen jälkeen kukin ryhmä alkaa kokoontua vetäjiensä johdolla ja oman aikataulunsa mukaisesti. Rippikoulun opetussisältö on noin 80 tuntia. Rippikoulu päättyy konfirmaatiomessuun Mikaelinkirkossa.
Rippikoulut Mikaelinseurakunnassa
Tästä löydät tietoa Mikaelinseurakunnan rippikoulujen
leiriajankohdista ja -paikoista, konfirmaatioista ja ohjaajista.
Oppitunnit keväällä Mikaelin seurakuntakodin
rippikoululuokissa, Puistokatu 13 tai Mikaelinkirkossa, Puistokatu 16 (ellei toisin ole sovittu).
Ennakkotiedot 2010-2011 rippikouluista
(Voi tulla vielä muutoksia)
Talvi
601 18.-25.2. Heinänokka, Mänty
(Toteutuu, mikäli tulee riittävästi ilmoittautuneita)
Kesä
602 11.-17.6. Heinänokka, Eriksgården
603 27.6.-1.7. Pyölinranta
604 8.-15.7. Kunstenniemi, Kunstenpää
605 15.-22.7. Kunstenniemi, Kunstenpää
606 22.-29.7. Kunstenniemi, Kunstenmaja
607 5.-12.8. Heinänokka, Mänty (kaksoisleiri 1/2)
608 5.-12.8. Heinänokka, Kallio (kaksoisleiri 2/2)
Ilmoittautumisen alkamisesta tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja Mikaelinseurakunnan rippikouluista
antaa rippikouluvastaava Kari Tynkkynen, p. 040 3417 390
Jos haluat yleistietoa rippikoulusta, niin
klikkaa seitsemänteen taivaaseen!