16.05.2010 19:39
Tutustu kirkkoherran 16.5. pitämiin saarnoihin
Lue Katariinanseurakunnan kirkoissa 16.5. pidetyt saarnat, aiheina Pyhän Hengen odotus ja Luomakunnan sunnuntai, saarnaajana kirkkoherra Martti Hirvonen.
Saarna Pyhän Katariinan kirkossa 16.5.2010 klo 10 Joh. 15:26–16:4 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Kaksi vuotta sitten kesällä sain mahdollisuuden tutustua talvisodan ja jatkosodan taistelupaikkoihin asiantuntijaoppaan johtamalla matkalla.Olen sodan jälkeen syntyneenä saanut niin sanoakseni kerätä hylsyjä isäni neljä vuotta kestäneeltä sota-ajalta. Lapsena ihmettelin outoja rahoja, joita kotona piirongin laatikossa oli ja varsin suurta hämmästystä herättivät vastapuolen kaatuneilta sotilailta taistelutantereelle jääneet sotilaslakkimerkit. Niitäkin siellä kamarin lipastossa oli. Yhtään ei enää niitä ole jäljellä.
6. sunnuntai pääsiäisestä, Kaatuneitten muistopäiväPyhän Hengen odotus
Kuva Timo Jakonen
Yksi merkittävä muisto on tallella. Talvisodan Kollaan taisteluihin osallistuneen isäni saama Kollaan risti on kotini kaapissa huolellisesti talletettuna. Kollaalla pidettiin kiivaiden taistelujenkin lomassa ahkerasti kenttähartauksia.
Kun me sotien jälkeen kasvaneet lapset olemme ihmetelleet isiemme sotamuistojäämistöjä ja koettaneet kysellä millaista siellä rintamalla oli, niin vaivoin meille kerrottiin juuri mitään siitä ankarasta todellisuudesta, minkä isämme rintamalla kohtasivat. Hiljaisia miehiä olivat sodasta palanneet korpisoturit.Naapurin maalaistalon isäntä saattoi kertoa jatkosodan aikana rintamalla järjestetyistä urheilukilpailuista tai uupuneita miehiä viihdyttämään saapuneista taiteilijoista, laulajista ja soittajista, jotka saivat hymyn karehtimaan muuten väsyneille kasvoille.
Moni lahjakas urheilija joka oli valmistautumassa edessä oleviin kansallisiin tai kansainvälisiin kilpailuihin, kohtasi matkansa pään taistelujen tiimellyksessä.
Mitä meillä on tästä kaikesta opittavaa? Ymmärrämmekö me jotka emme siellä olleet itse paikalla, juuri mitään sen uhrin suuruudesta, jonka isämme ja äitimme rintamalla ja kotilieden äärellä ovat antaneet isänmaamme vapauden puolesta ja hyväksi.
Asuuko meissä suomalaisissa enää sellainen mieli, josta isämme ja äitimme tunnettiin.Vielä sodan jälkeen monin paikoin maassamme vallitsi yhteenkuuluvuuden ilmapiiri, jolloin kannettiin huolta lähimmäisistä, naapureista, sukulaisista ja ystävistä. Muukalaisia ruokittiin ja ohikulkevien karavaanien leipää pyytäville lahjoitettiin määräosa ruokaa mitä he tarvitsivat matkaevääksi. Laukkukauppiaat saivat esitellä tuotteitaan ja heidät lähetettiin iloisin mielin matkaan seuraavaan taloon.
Pyhäkouluja pidettiin taloissa ja torpissa, Jumalan sanaa viljeltiin ahkerasti, raamatunjae annettiin muistolauseeksi seuraavaa pyhää varten, virren veisuu oli harrasta, lähetyspiireissä kudottiin sukkia myyjäisiin, kinkerit kokosivat kyläkunnittain väkeä Jumalan sanan ja katekismuksen tai kristinopin kappaleiden opiskeluun. Kansakoulussa opeteltiin ulkoa Martti Lutherin Vähä Katekismus selityksineen ja rippikoulussa painotettiin omakohtaisen parannuksenteon ainutlaatuista arvoa. Saarnoissa tähdättiin henkilökohtaisen uskonelämän alkamiseen ja korostettiin hengellistä heräämistä. Nuoria varoitettiin lankeamasta maailmallisiin houkutuksiin.
Jotain tästä kaikesta oli paljolti nähtävissä ja koettavissa vanhassa, yhtenäisessä Kaarinan seurakunnassa. Monet kuvaamistani kirkollisen elämän ja toiminnan ulottuvuuksista olivat täyttä totta vielä 1980- luvulla ja aina vuosituhannen vaihteeseen saakka Kaarinan seurakunnassa. Karjalasta tänne saapuneet siirtoväen asukkaat elävöittivät seurakuntamme toimintaa runsaslukuisasti, iloisen evankeliumin voimalla ja Siionin Kanteletta riemuisasti laulaen. Nuorena pastorina muistan tämän kaiken elävästi.
Mutta kun kerran aiemmin Jumalan seurakunta on todistanut uskostaan iloisesti, niin mikä estää nytkin Siionia veisaamasta Jumalan kunniaa!
Ainoastaan sydämeen hiipivä kylmyys ja kohmeus voivat olla esteenä kuuluttamasta Jumalan luomistekojen suuruutta. Omana aikanamme tiedämme paljon maailman pahuudesta, ehkä joskus liikaakin, niin ettemme huomaa emmekä havaitse kaikkea sitä hyvää mitä Jumala on luonut ja mitä Hän saa jatkuvasti aikaan.
Kirkkovuodessa tänään on aiheena Pyhän Hengen odotus. Jumala toimi aikojen alussa Luojana, Kristuksessa Hän tuli ihmiseksi, veljeksemme ja vapahti meidät synnin orjuudesta ja kadotuksen vallasta. Jumala toteuttaa pelastustyötään seurakunnassa nyt Pyhän Hengen armolahjojen avulla.Yhä kuulemme elävän Sanan kehotuksen parannuksen armoon pois omilta harhapoluiltamme. Pyhä Henki kutsuu Kristuksen luo, Sanan äärelle ja pyhien sakramenttien salattuun osallisuuteen, Pyhälle ehtoolliselle erityisesti tänäänkin yhteisessä messussa.
Tässä ovat Kristuksen kirkon ja seurakunnan työvälineet näkyvässä maailmanajassa. Ne ovat aineellisesti vähäiset, vesi ja siihen yhdistyvä Jumalan Sana kasteessa, viini ja leipä Pyhässä ehtoollisessa, kirjaksi painettu laaja kirjoitusten kokoelma Raamatussa. Nämä kaikki ovat osoituksena Jumalan luomistekojen jatkumisesta Pyhän Hengen työnä. Luomakunnassa, kirkossa ja meidän ihmisten arkipäiväisessä elämässämme Jumalan tekee edelleen työtään Pyhän Henkensä kautta.
Kristuksen seuraajia koettelevat monet uhat ja vaarat ennen ja nyt. ”Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.” Joh. 16: 2-4
Kristitty odottaa Pyhän Hengen lahjoja omaan kilvoitukseensa jotta hyvin alkanut uskonelämän kasvu voisi jatkua ja puhjeta täyteen kukoistukseensa. Pyhän Hengen armolahjat saattavat tulla uskovan sydämeen nopeasti tai hiljaisen kasvun myötä. Joka tapauksessa on tärkeää, että pyydämme avuksi Pyhää Henkeä, jotta hän opettaisi meitä lähemmin tuntemaan Kristusta, uskon alkajaa ja täyttäjää. Perille on vielä matkaa ja monia kompastuskiviä on uskontiellä. Sen tähden tarvitsemme Pyhän Hengen valovoimaa kulkiessamme kohti lopullista lepoa ja rauhaa päästäksemme kerran Isän kotiin iankaikkiseen elämään.