Vinkkejä retkenjohtajille
Tervetuloa Turun tuomiokirkkoon.
Tämä kirkko on Jumalan huone ja rukouksen paikka. Muistakaamme paikan arvoa ja pyhyyttä. Kunnioittakaa jokaisen ihmisen oikeutta rukoukseen ja hiljentymiseen.
Näin lukee Tuomiokirkon eteisessä seisovassa tervetulotaulussa. Tuomiokirkko ei ole vain museo vaan elävä ja toimiva kirkko, jonne tullaan hiljentymään ja osallistumaan yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Kirkkoon tullessa kannattaa muistaa, että kirkkosalissa voi parhaillaan olla esimerkiksi hartaushetki. Tuomiokirkon vahtimestareilta puh. (02) 261 7100 voi tarkistaa etukäteen, onko Tuomiokirkossa tapahtumaa juuri suunniteltuna käyntiajankohtana.
Luokkaretkeläisten voi olla hyödyllistä kerrata jo linja-autossa se, miten kirkossa käyttäydytään: kirkkoon tullessa poikien on tapana ottaa lakki pois päästä, jäätelöt ja muu syötävä nautitaan kirkon ulkopuolella ja kirkossa kuljetaan rauhallisesti ja puhutaan hiljaisella äänellä.
Historiallista Turkua kirkon ympärillä
Jos teillä on aikaa, tutustukaa kirkkoon ensin ulkopuolelta. Kirkkoa ympäröivän jalkakäytävän tienoilla on sijainnut Tuomiokirkon vanha keskiaikainen kivimuuri. Muuri tuhoutui Turun palossa vuonna 1827. Jäänteitä vanhasta muurista voi nähdä vielä jalkakäytävän ja sakastin välisellä rinteellä kirkon pohjoispuolella.
Kirkon ympärillä on (myötäpäivään kierrettynä) Åbo Akademin ja Turun yliopiston rakennuksia, Vanha Akatemian talo ja Turun hovioikeus, vuoden 1918 sankarimuistomerkki, Suomen historian isän Henrik Gabriel Porthanin hautamuistomerkki sekä Mikael Agricolan patsas.
Pyörätuolilla?
Liikuntaesteisille ja pyörätuolia käyttäville on käynti Tuomiokirkkoon pohjoisen puoleisesta ovesta, joka on varustettu liuskalla. Ajoväylä ovelle kulkee Henrikinkadun kohdalta sakastin ohi. Ovella on ovikello. Oven avaamisen voi varmistaa eteisvahtimestarilta etukäteen puh. (02) 261 7100.
Tuomiokirkkomuseo
Tuomiokirkkomuseo kirkon etelälehterillä on tutustumisen arvoinen kokoelma kirkollista esineistöä 1300-luvulta lähtien. Pääsylippuja myydään kirkon infotiskillä. Koululaiset pääsevät museoon ilmaiseksi ryhmässä opettajan johdolla.
Tuomiokirkkomuseo noudattaa kirkon aukioloaikoja. Kirkollisten toimitusten aikana Tuomiokirkkomuseo on suljettu.
Tuomiokirkkomuseon internetsivu
Valokuvaus
Tuomiokirkossa saa ottaa valokuvia. Tuomiokirkkomuseossa valokuvaus ei ole sallittua esineiden valonarkuuden vuoksi.
Matkamuistot
Tuomiokirkon infossa on myytävänä esitteitä, kortteja, kirjoja ja cd-levyjä. Infossa on myös ilmaisesitteitä usealla kielellä. Esitteet ovat myös tulostettavissa näiltä sivuilta pdf-tiedostoina.
Oppaat
Oppaan Tuomiokirkkovierailulle voi varata etukäteen Turku TouRingin opasvälityksestä puh. (02) 262 7507, (02) 262 7567 tai (02) 262 7667.
WC
Tuomiokirkon eteistiloissa on yleisö-wc. Inva-wc valmistuu kevään 2009 aikana.
Kahvila Domcafé
Tuomiokirkon lähetyskahvila Domcafé on kesäaikana avoinna joka päivä. Ryhmille voi tilata kahvituksen myös talviaikana. Kahvitus varataan etukäteen Turun tuomiokirkkoseurakunnan lähetyssihteeriltä puh. (02) 261 7310.
Muita Turun museoita
Muista Turun museoista on tietoa Turun museoiden yhteisellä sekä Turku TouRingin sivuilla.
|
|
|
|
Kuvat © P.O. Welin |
||