Hautaus Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä

kukkaseppele.jpg : 22Kb Hautaukseen liittyy inhimillisiä tunteita, kristilliseen uskoon liittyviä ajatuksia ja käytännön järjestelyjä. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin.

Surun kanssa eteenpäin

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausopas auttaa surevia käytännön järjestelyissä. Uudistettu hautausopas on luettavissa näiltä sivuilta. Sen saa myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistosta, Eerikinkatu 3.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausopas

Turussa ja Kaarinassa on käytössä kahdeksan hautausmaata. Hautausmaista on tehty pieni kirjanen Turun ja Kaarinan hautausmaat. Kirjanen on luettavissa pdf-tiedostona näillä sivuilla. Kirjasta saa seurakuntayhtymän hautatoimistosta, Eerikinkatu 3, sekä kappeleista.

Turun ja Kaarinan hautausmaat

* * *

Hautaan siunaamisen merkityksestä, edellytyksistä ja käytännön järjestelyistä kertovat myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon internetsivut. Siellä on muun muassa hautajaisten muistilista.